En usko itsekään, enkä ole asiasta mitään mieltä. Alkuperäisesti vastasin vain jonkun pohdiskeluun patjoihin liittyen ja sinä ilmestyit v-ttuilemaan. Eli mennään tandemilla Heljanko-Heikkinen, happy?
Itse pidän tästä linjasta. Hommataan sitten keväällä tarvittaessa kokenut ja hyvä veskari jos tarve niin vaatii.
Ei ollut tarkoitus v tuilla. Olin vaan siinä käsityksessä, että Heikkisen sopimus on kassakaapissa. Mutta tuo sinun ajatus on mielestäni hyvä.
Osa tästä videostahan on todnäk kuvattu kesken kauden. Siksi näkyy myös Kemmun ja Hovisen tavarat. Toki Kemmu saattaakin jäädä. Sitten taas Vellun, Rauhalan ja Levtchin nimikyltit selkeästi esiteltiin.
Näin minäkin olen ymmärtänyt että päättyneen kauden syksyllä aloittanut tandemi, jatkaa myös tulevalla kaudella.
Pahoittelut. Pääasia, että Heljanko on kiinnitetty.
Mutta muistakaa, että 2 llä mokella ei todnäk pystytä viémään kautta läpi. Siinä mielessä tuo Juissin malli olisi hyvä.
Tälläkin kaudella taisi 4 mokkea pelata?
Eikö niitä pelannut viisi?
Ihan oikea käsitys sinulla on.
Sama. Heikkisellä on sopimus mikäli ei maalis-huhtikuun aikana ole purettu.
Ensin Tappara sai sorvattu jatkosopimuksen Heljangolle. Sitten Kiinnitti 3v pahvilla entisen tre kronorin päävalmentajan. Ja nyt täällä saa lukea huhuja Wallmarkista Sakari Manniseen. Aika hurjan nipun Tappara saa kasattua Grönborgin ympärille.
Onneksi “oma” jengi kiinnitti tuollaisen hirveän hypen keskellä ensin Anttilan ja sitten nappikauden päätteeksi Marjamäelle pari vuotta sopimukseen lisää pituutta. Onnea on olla Kärppäfani tällä hetkellä… eikun
No jokatapauksessa onnea teille tulevista menestys vuosista.
Kyynisenä ilonpilaajana joudun muistuttamaan ettei peliäkään ole ensi- saati seuraavista kausista pelattuna.
Ei tietenkään, eikä mitaleita muutenkaan kannata jaella juuri etukäteen, mutta jos miettii noita Tapparan taman kauden työkaluja millä tuo tämän kauden menestys otettiin, niin ei ne tulevaisuudessa ole ainakaan heikentyneet. Päin vastoin.
Esim. Vaikka Jori olisikin lähdössä ja olisi peliälyn suhteen aikalailla mahdoton korvata on sentterin tontille on tarjolla juurikin tuo edellisessä viestissä mainittu Sakke Manninen ja tai Azevedo. Tai tuo pääkoutsin vaihto Tapola → Grönborg. Jos miettii vielä, että missä liemissä tuo Grönborg on keitetty, maajoukkuepelit on kuitenkin himppasen kovempia tasoltaan verrattuna meidän kotoiseen Liigaan. Puhumattakaan tuosta Grönborgin vetovoimasta, jos ja kun sitä menestystä alkaa uuden valkun alaisuudessa tulemaan.
No ennen aikoinaan oli tuttu sanonta ”Jokeri fanin parasta aikaa on kesä, koska silloin johdetaan”. Eipä noita pisteitä paperilla voiteta…
Ei voiteta ei. Kesällä pitää painaa vähintään yhtä laadukkaasti töitä yksilötasolla mitä viime kesänä. Ehkä jopa laadukkaammin.
Ja sitten tulee peli ja pelitapa. Ja yhteishenki ym.
Työn laadussa ei saa tinkiä. Ja laatuun liittyy myös määrä, mutta määrä ja laatu ei aina ole sama asia.
Tappara kiusoittelee jo IG:ssä tällä “76,19,42” jatkosoppari hommalla joten tää voidaan varmaankin jo lyödä kirjoihin ja kansiin
Toivottavasti, koska muutoin tuo vaikuttaa hieman pöljältä.
Tulee kyllä ihan mielenkiintoinen ensi viikko, kun Ilves julkistaa joukkuettaan maanantaina. Ja molemmat on isosti mm. senttereiden perässä ykkössenttereistä alkaen olleet.
En tiedä oliko jossain edes huhua, mutta ässäkaveri jolla yleensä varmat tiedot ilmoitti että Azevedo saapuu Tapparaan.
Voi olla, mutta onhan se selvää, että kolmelta seuraavalta kaudelta kaikki alle mestaruuskeskiarvon 1,5 per kausi on pettymystä.