Tappara roster 2019-20


#1

Ben Bloodin sopimus kevääseen 2020 herätti minut tarkastelemaan ensikauden sopimustilannetta.

Mikäli Heljanko pitää nykyisen tasonsa niin uusi ykkösvahti pitää saada ensikaudeksi. Olisi kiva jos ottaisi kunnon harppauksen keväällä ja jatkosopimus ratkaisisi ykkösmolariprobleeman. Kakkosmolarin virkaan nyt saa aina jonkun jostain.

Pakisto näyttää suoraan sanottuna aivan hirveältä. Viisi leftin puukäsipakkia, joista Vittasmäki on ainoa ns. “eliittitasoa”. Tuohon vielä se, että on Has varmaan halutaan pitää, jos mies itse suostuu jäämään. Olen melko varma että tuolla osastolla tullaan näkemään laajamittaiset YT-neuvottelut, sillä vähintään kaksi rightin YV-pakkia on hankittava vähintään. Joko jatkosopimuksilla tai markkinoilta. Tarkoittaako Bloodin 2v sopimus että Vittasmäki lähtee KHLään? Onko Rautasen ja Utusen (ja Hasin) paikka ensikaudellakin Lekissä? Palapelissä on nyt liikaa palasia ja jotain pitää heittää pois.

Sentterit: Malinen, Järvinen, Rauhala. Yksi kärkisentteri tarvitaan.
Laitureista vain Kuuselalta ja Karjalaiselta voidaan odottaa tulosta. Kuusela täyttää ensikaudella 37v ja Karjalaisella tiedämme jo tässä vaiheessa olevan todella rikkonainen kausi alla uuteen kauteen lähtiessä. Joku/jotkut nuoremmista varmasti nostaa tasoaan, mutta ei kauheasti vakuuta tämäkään osasto tällä hetkellä…

Vanhojen perinteiden mukaisesti, rosteri-ketjussa ei haaveilla, huhuilla tai spekuloida, vaan operoidaan vain vahvistetuilla sopimuspelaajilla.

Ajantasainen sopimustilanne 24.4.2019:

Maalivahdit:

Puolustajat:

Nimi Kans. Synt. Pit. Paino Kät. Sopimus
Ben Blood :us: 1989 193 103 Left 2020
Tuukka Mäntylä :finland: 1981 171 85 Left 2020
Juho Rautanen :finland: 1997 183 83 Left 2021
Toni Utunen :finland: 2000 180 78 Left 2021
Veli-Matti Vittasmäki :finland: 1990 186 93 Left 2020

Hyökkääjät:

Nimi Kans. Synt. Pit. Paino Kät. Sopimus
Jere Karjalainen :finland: 1992 175 80 Right 2020
Kristian Kuusela :finland: 1983 175 84 Right 2020
Anton Levtchi :finland: 1995 182 84 Left 2020
Joona Luoto :finland: 1997 190 87 Left 2020
Jarkko Malinen :finland: 1988 188 84 Left 2021
Sami Moilanen :finland: 1999 175 82 Left 2020+1
Otto Mäkinen :finland: 1998 188 81 Left 2019+1
Patrik Puistola :finland: 2001 183 75 Left 2020
Otto Rauhala :finland: 1995 180 90 Left 2021
Kasper Simontaival :finland: 2002 175 78 Right A-jun

Mahdollisia ketjukoostumuksia 19-20
Palautetta palstan henkilökunnalle
#2

Aika kova väite jota minä en osta.
Esimerkiksi Utunen on ollut hyvä ja on takuulla ensi kaudella vielä parempi.


#3

Niin sanavalinta ei ole paras mahdollinen, mutta tarkoituksena oli jakaa pakit kategorioihin “kiekolliset pakit” ja “puukäsipakit”. Jos tuohon väliin otetaan vielä se kolmas kategoria “yleis-/all around-pakit” niin Utunen, Vittasmäki ja varmaan Rautanenkin kuuluu siihen lokeroon. Anyways joitain on raivattava pois, jotta kiekollisille pakeille (joita lista suorastaan huutaa) on tilaa.


#4

Rightin pakeista ilman muuta toinen kaksikosta Rantakari/Kemmu saatava pidettyä. Jälkimmäinen ehkä todennäköisin. Fälthin tilanne tietenkin avoin, menisi kyllä itselleni. Jos hänkään ei jää niin kiekolliselle rightin kaverille tilaus. Pitää olla hyvä/kova hankinta. Elorinteen aika ohitse.

Hyökkäykseen jatkosopparia Zabo ja Ojamäki, toinen ainakin pidettävä. Sentteristä lähtisin uusimaan Massia ja Jasua. Jälkimmäiselle en ainakaan sopparia tekisi. Kuusela alempiin kenttiin auttamaan Tanusta tai Puistolaa, joten kovaa laituria ja sentteriä vaille valmis nippu.


#5

Kiitos! Avausviesti on nyt Wiki, eli kuka tahansa voi sitä päivittää aina kun lista täydentyy.

@tappawafanfoeva listassa olisi hyödyllistä näkyä sopimuksien pituudet. Katso edellisten kausien ketjusta mallia.


#6

Uskaltaako sinne päivittää jo nyt, kun aiemmin noita itsekin tutkin Tapparan kotisivuilta ja siitä listasta Kukkonen taitaa puuttua? Vai onko syystä x tai y jätetty tietoisesti pois?


#7

Tässä kokoonpanokyhäelmäni antamaan jonkinlaista perspektiiviä. JMJ:n sijoittaminen makuasia.

44 Jan-Mikael Järvinen – 28 Jarkko Malinen – 71 Kristian Kuusela
68 Joona Luoto – 42 Otto Rauhala – 26 Jere Karjalainen
96 Sami Moilanen – X – 76 Anton Levtchi
X – X – 27 Kristian Tanus

33 Veli-Matti Vittasmäki – 15 Toni Utunen
18 Tuukka Mäntylä – 56 Juho Rautanen
24 Ben Blood – X
X
(43 Miska Kukkonen)

X
(X)

Pakisto ei kokonaisuutena puhuttele, vaikka yksilöinä ihan ok onkin. Vähän samasta teräksestä valettu.


#8

Ystävällisenä naapurin mulkkuna päivitin avausviestin listan omasta mielestäni asialliseksi.

Sitä on helpohko päivittääkkin.

|Nimi|Kansalaisuus|Syntymävuosi|Pituus|Paino|Kätisyys|Sopimus|


(「LIVE IS LIFE」) #9

Veikkaan kyllä, että ykkösen keskellä aloittaa jälleen X.

Tässähän ei saa spekuloida pelaajahankinnoilla, mutta voiko spekuloida A-junnuilla? Tulee yksi Liiga-sopimukseton mieleen, joka pelannee ensi kaudella kolmessa ensimmäisessä ketjussa.


#10

Omat A-junnut on tämän ketjun kauraa. Lähtökohtaisesti pelaajapolku on sellainen. Mutta tosiaan laajempi ja vapaampi pelaajahaaveilut sekä toiveilu tapojen mukaisesti ->


(【ツ】) #11

Lehtitietojen mukaanhan Fälthille oli tarjottu sopimusta myös ensi kaudesta, mutta halusi katsella kuinka sopeutuu Tampereelle (perheasiat) ja otti aluksi vain loppukauden sopimuksen.


#12

Voitko puhua nimillä. Kuka Liiga-sopimukseton siis pelaa kolmessa ensimmäisessä ketjussa? :thinking:

Yleisesti rosteria valmistellessa pitäisi huomioida se, että Kuuselasta ei voi enää odottaa 50 pisteen ykköslaituria, vaan siihen rooliin olisi joku muu. Krisse voisi kakkosketjun laiturina tehdä sen 30 pistettä ja antaa tukea nuorisolle vailla suurta tulospainetta.

Lisäksi Tanus, Puistola, Has sekä Simontaival kaikki pitäisi olla rosterissa. Niin hyviä pelaajia ovat jo ensi kaudella.

Simontaival - X - Ojamäki
Tanus - Malinen - Kuusela
Levtchi - JMJ - Karjalainen
Luoto - Rauhala - Puistola/Moilanen

Isot hankinnat; sentteri mallia Lehterä/Kontiola sekä pakistoon yksi kova rightin ylivoimamies, jos nykyisestä kolmikosta joku lähtee.


pilkkoi tämän ketjun #13

2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Pelaajahaaveilut 2019-20


#14

Tiedä sitten onko Fälthin tilanne muuttunut kun Blood sai ensi kauden kattavan sopimuksen.


#15

Samaa mietin. Ilmeisesti yksi pakki haluttiin kiinnittää myös ensi kaudeksi. Fälthin jatkoon uskon, koska mies alkujaan haluttiin pidemmäksi aikaa ja on osoittanut tasonsa.


#16

Fälth itse sanoi, että katsoo ensin, miten perhe viihtyy ja kuinka Suomessa sujuu ennen kuin tekee pidempiä sopimuksia. Näin siis silloin, kun tuli. Toivotaan, että perhe viihtyy.


(Tomi ) #17

Nythän mä huolestuin toden teolla kun luin noita huhuja. Koska Jukan jengissä ei oo imua niin onkohan meillä edes joukkuetta kaudelle 2019-2020? Huoli on suuri kun ei uusia sopimuksia juurikaan ole julkaistu, toivottavasti jo jengissä olevat pysyy ens kaudellakin niin päästään ees vajaamiehisellä porukalla pelailemaan.


#18

Kolmella ketjulla ja viidellä pakilla mennään ensi kaudella. Mokkeja ei tarvita.

Levtchi - Malinen - Kuusela
Puistola - JM Järvinen - Karjalainen
Luoto - Rauhala - Moilanen

Blood - VIttasmäki
Mäntylä - Utunen
Rautanen

Kursivoiduilla on sopimus myös kaudesta 2020-21.


#19

Muistanko oikein että Tappara ei ole julkaissut yhtään jatkosopparia koko kauden aikana?
Toiveessa olisi kuitenkin että jokunen jatkosoppari saataisiin aikaiseksi.
Uudet pelaajat voi sitten julkaista kauden jälkeen, mutta näitä nykyisten pelaajien jatkoja olen kovasti odotellut.


#20

Jotenkin toivoisin että nyt kun meidän junioreista on nousemassa kansainvälisen tason potentiaalin omaavia tykkejä, rakennettaisiin joukkue entistä reilummin heidän varaansa.

Uskaltaisin laittaa jatkossa melko paljon Puistolan, Simontaipaleen, Moilasen, (Tanuksen) ja Vanhatalon varaan. Jää vähän enemmän löysää laittaa kiinni kärkiäijiin tai sukanvarteen. Näissä kavereissa on todella paljon potentiaalia, jota voitaisiin ainakin alkukaudesta minun mielestäni hyödyntää vielä entistäkin paremmin.

Toki silti muutamaa isoa jatkopahvia odottelen.