Lukko - Tappara 23.11.2024 (La)

Aamu valkenee taivas oranssina. Vai onko tuo sittenkin keltainen? Ilta näyttää. Sininen hetki nähdään ainakin. Paitsi, jos osuu pelin kanssa päällekkäin.

Lukko saa tähän otteluun etua, kun Tappara on puolikuntoinen, jonka lisäksi se on matkustanut yöjunalla Suomen halki tähän peliin. Lähtökohdat siis varsin kallellaan levänneelle kotijoukkueelle.

Tapparan kohdalla suurin kysymys on, ketä on kehissä.

Lämsän Lukko on ollut suuri mysteeri. Pelin taso on ollut moninaista. Nyt on tullut voittoja hieman kehnommista joukkueista.

Ja tästähän jatketaan sitten maanantaina kotona Sportia vastaan.

7 tykkäystä

Osviittaa kokoonpanosta antaa varmaan se, että ketä on junnujen pelistä pois. Veikkaan että samat herrat.

Ruupenilta sopii odottaa tänään pienempää jäähymäärää kuin eilen. :roll_eyes:

16 tykkäystä

No tämä, eikä sinne boksiin kannata muidenkaan sännätä. Tarkkuutta lisää maalintekoon ja mailan luistimiin tunkemisiin tai vähän höllempiä kiinnipitämisiä.

1 tykkäys

Onkohan joukue käynyt eläintarhassa matkalla Raumalle😬

1 tykkäys

Nähnyt kirahvin ja taas on hämmästytty?

2 tykkäystä

Kylpylässä.

1 tykkäys

Vähän kahden vaiheilla jätänkö pelin katsomatta. Olis ensimmäinen 3,5 vuoteen, mutta olipahan eilinen säälittävä esitys. Laitetaan sormet ristiin, että saadaan edes Leskinen pelaamaan.

1 tykkäys

Lukko levänneenä kyllä tähän kohtaan kova vastustaja. Eniten laukonut Lukko joukkueista ja ylivoimaisesti paras maaliodottamaero, kun se on + 21,60. Seuraavaksi paras on Kalpalla +8,88
Lisäksi Lukko on 10 pelin kuntopuntarissa toisena.

Vaikea peli luvassa tänään.

Edit. Tämän myös veikkaus noteerannut, kun Tapparan kerroin 3,6
Koska viimeksi ollut noin iso?

1 tykkäys

Liedon Zoolandia on lähes matkan varrella.

3 tykkäystä

Eilen ei ollut vastassa SaiPa vaan täysi tupa ja joukkue joka on hilannut itsensä hurmiossa jo Liigan runkosarjassa sijalle kaksi - ei liene sattumaa?

Omassa rosterissa vielä pahasti vajausta. Näitä sattuu pitkän kauden mittaan ja toivottavasti joku jo tänään palaa rosteriin.

4 tykkäystä

Vienkö hänet äkkilähdölle Raumaan?

  • Toimi
  • Ei kannata
  • Hä?
0 äänestäjää

Äänestys suljettu. Lähtö Raumaan heti aamukaffeen jlk. Majoitus Turkkusessa.

Ikinä käynyt hallissa, siispä apuja. Mistä lohkosta liput?

2 tykkäystä

Älä tänään mene.

Edit.

Siirsivät ilmeisesti sun reissun takia eli peliin vaan!

2 tykkäystä

Hyvä pointti. Pitää keksiä jotain muuta.

Itse olen suosinut C1 ja joskus B5 katsomoa.
Vierasjoukkueen fanit niiden välissä.
Ja ilman muuta tänään Raumalle.

1 tykkäys

Leskinen onneksi tekee paluun kokoonpanoon.

34 tykkäystä

Mustonen nousee kakkosketjuun Keskisen ja Halloranin viereen ja Ahonen laitettu neloseen Nykäsen ja Rauhalan kanssa.

1 tykkäys

Eli junnut pelaa tänään sen viis minsaa mieheen ja Otto kiertää muissa ketjuissa. Käy välillä junnujen kanssa selvitymässä

4 tykkäystä

Naapurissa asustellaan😁 Avanto ja savusauna talvella Zoolandiassa, vois tehdä hyvää joukkueelle😁

2 tykkäystä