Eiköhän me siitä lähdetä että Karhunen EI epäonnistu.
Nyt on kolme tuloksentekoon pystyvää kenttää, hyvä niin. Josko Haapala laittaisi limpun pussiin niistä tonteista joita Kaksoselle tuossa on siunaantunut?
Hienoo, että Järvinen saa pitää tuon ykkösketjun paikkansa. On pelannut siinä hyvin ja samalla nähdään saako Haapala jotain uutta irti Dixonista.
Syy voi olla myös Haapalan varovainen sisääntulo loukkaantumisen jälkeen. Mahtaakohan Dixonin pelinlukutaito riittää, kun rinnalla viilettää kaksi Tapparan nopeimmista luistelijoista?
Jaa-a, vahva veikkaus tähän on, että ei tapahdu. Tässä ollaan koko kausi odoteltu, että hyökkäyspäässä tapahtuisi jotain, mutta eilenkin tapahtui jonkin verran. Dixon tarjoili ihan hyvän maalipaikan pari kertaa Emelle, mutta Elmeripä ei maalia tehnyt. Kaksonen tosin on koko joukkueen piristymisen ruumiillinen ilmentymä, sillä hän nosti siitä HPK-pelistä selvästi eniten tasoaan seuraaviin peleihin.
Positiivinen asia on se, että Kaksonen pääsi maalipaikoille. Dixon ei ole maalintekijä, sitä hän ei ole koskaan ollutkaan. Jokaisen täytyy ymmärtää, että Dixon tarvitsee laiturit, jotka tekevät maaleja. Sinänsä täydellisessä maailmassa Dixonin vieressä olisi Savinainen ja Haapala, jotka mielestäni toimivat parhaiten siinä. Dixon on erittäin hyvä syöttäjä, mutta tällä kaudella laiturit eivät ole laittaneet kyllä Dixien hyviäkään tarjontoja sisään sitten millään.
Tänään onkin jo paljon paremmat laiturit vierellä. Kyllä Karjalainen ja Haapala ovat sen verran parempia Kaksoseen verrattuna että jos Dixonin syötöt pysyvät laadukkaina niin eiköhän niistä joku maali saada aikaan.
Aika erikoista; olisin kovasti odottanut, että domi olisi ollut maalissa: koska karhunen pelasi ilveksen molemmat: joten miksi ei domi? Toisekseen karhusella huono toinen ilves peli: toki keräsi itsensä hyvin kolmanteen erään… muttamutta; ehkä tällä ei haluta tuhota karhusen itseluottamusta; vaan annetaan mahdollisuus… ja sitten pe plus kenties la on domin vuoro…
Kaksi hyvää maalivahtia, joista molemmat ovat viime aikoina voittaneet. Peluutuksessa ei tarvitse olla sen ihmeellisempää logiikkaa, kunhan molemmilla pysyy itseluottamus kunnossa ja kiekko tarttuu. Valmennus todennäköisesti haluaa kaivaa Karhusen korkeimman tason näkyviin, koska Karhunen on edelleen Tapparan ns. ykkösvahti ja sellaiseksi hankittu.
Mestaruuteen tarvitaan joka tapauksesta maalivahdin huippusuoritus. Karhusella on playoff-näytöt jo annettu, joten tiedossa on, mihin Karhunen pystyy. Tässä nyt ainoastaan yritetään kaivaa se esille. Toinen asia on se, että tällä myös annetaan joukkueelle hieman lisäbuustia tähän iltaan.
Ihan mielenkiinnolla katselen Karhua maalissa. Vertailukohtana eilinen peli ja Domi. Jotenkin oon alkanut heltyyn tohon Karhuun, sen ilvepelin jälkipuinnin jälkeen.
Messin pettymykseksi Henkka kolmosessa. Nyt jos niitä Elmerin tontteja aukeaa Henkalle, niin joku maalikin luulisi tulevan.
Odotan nihkeämpää peliä, kuin eilen.
Elmeri on luotettava puolustuspäässä ja Karjalainen saa nyt hieman apuja hyökkäyspäässä Haapalasta. Eli alempien ketjujen suhteen mielestäni jaot ihan hyvät. Tulee ainakin vauhtia laidoille Dixonin ympärille. Kolmosketjulta odotetaan vielä pisteitä ja nelosketju hoitaa oman päänsä puhtaana (Hoituu myös vastustajan päässä pörräten). Kaksonen tekee vielä joskus maalin, jos paikkoja tulee yhtä paljon kuin viime peleissä.
Kahdella ensimmäisellä ketjulla peli on alkanut toimia ja niitä turha rikkoa tässä pelissä. Haapala nappaa jatkossa vielä “oman paikkansa”, kunhan ensin tottulee Liiga-rytmiin nyt saikkunsa jälkeen…
Löytääkö Karhunen maalissa tasaisuutta - ajoittain ihan uskomattomia koppeja ja pitää joukkuetta pystyssä ja välillä taas ihan uskomattomia hörppyjä…Toivottavasti tänään on “jumal-moodi” päällä ja koppi tarttuu.
Hienoa että Karhulle annetaan vastuuta, tosin on samassa tilanteessa kuin Metsola Tapparassa pelatessaan, ihan sama miten enään pelaat, puolet tän foorumin nimemerkeistä teilaa sut silti…
Esim jos Tomi olisi eilen ollut maalissa ja olisi päästänyt vastaavat maalit niin todennäköisesti täällä kirjotettaisiin, että ei tollasta löysää rannetta voi torjua suoraan sivulle parhaalle maalintekosektorille tai muuta shaissea…
Mutta sama se kumpi siellä on, tänään 2-3 pistettä bussiin mukaan niin hyvältä näyttää…
Erona Metsolaan on kuitenkin se, että Karhusta on pääasiassa kritisoitu ihan aiheesta ja Metsolaa taas tylytettiin välillä en tiedä mistä.
Tomi pelaa välillä hyvin, välillä heikommin. Mun mielelestä on saanut kehuja/kritiikkiä pääosin aiheesta. Muutamaa nimimerikiä lukuunottamatta, joilla on selvästi mennyt Karhunen tunteisiin. Eikä enää pystytä näkemään mitään hyvää.
Domin olisin itse koutsina lyönyt maalille, mutta jos Tomi on tänään pelipäällä niin no problemo täydet pisteet kotiin.
Tavoitteeksi tähän peliin pitää ottaa kolme pistettä. Eilisen perusteella ei pitäisi olla mitään syytä, miksei 3 pongoa Tampereelle matkustaisi. Ehkäpä suurin kanto kaskessa on, että Tapparalta kahden hyvän peräkkäisen pelin pelaaminen on ollut jonkinasteinen harvinaisuus. Tapparan peliesitykset on heitelleet pelien välillä melkoisesti sitten syksyn lentokelien. Toinen tavoite voisi siis olla hyvien otteiden jatkaminen. Eipä siinä, voihan sitä huonollakin pelillä voittaa.
Ei ole pettymys minulle. Henkka ei sairastuvalla olessaan ole paljon joukkueen mukana vedellyt ja on tosi järkevää, että ei paineisteta kaveria tulokselle eikä mahdottomalla peliajalla, vaan saa tuossa vetää n. 10-12 minuuttia eka peliin. Käy sitten ylivoimassa, jos paukkuja riittää. Eikö tuo kuullosta ihan hyvältä pläniltä?
Jos kaveri olisi tikissä, niin tottakai ykkösessä. Onhan hän ollut pelatessaan joukkueen toiseksi paras pistemies, eikä siinä sen enempää.
Mulla kun ei oo noita Haapalalaseja, ni nään asian niin, että jos kerran on niin hyvä, ni voi tehoilla alemmissakin kentissä, ja auttaa mm. Dixonia löytämään tehonsa. Järvinen vetäny ykkösessä 3 peliä ja tehny 4 pistettä, ei huonosti sekään. Oon vaan sitä mieltä, että Lajunen ja Kuusela tekee ketjukavereistaan oleellisesti parempia, Henkastakin. Tämä näkyi jo, kun Henkka pelas Sashan kanssa, ja kun ei pelannut.