Tänään Ilves matkaa Jyväskylään Hippokselle aloittamaan kautensa. Edelliset 24 vierailua ovat tuottaneet yhtä monta tappiota ja kotiintuomisina on ollut kaikkiaan neljä pistettä eli noin 0,17 pistettä ottelua kohden. Edellinen voitto tuli vuonna 2006, jolloin Ipan ykkösketju oli muodossa Viitakoski-Helminen-Huhtala, maalissa Tuukka Rask ja ylimääräisenä hyökkääjänä Olli Palola.
Tänään on mahdollisuus estää tappioputken kasvaminen 25 otteluun ja viimeinen mahdollisuus myös estää sen venyminen 10 vuoden mittaiseksi. (EDIT: paremminkin viimeinen mahdollisuus estää voitottoman putken venyminen 10 vuoden mittaiseksi. Tappioputki alkoi maaliskuussa 2007.)
En ole niin taikauskoinen etteikö putki katkeaisi vielä joskus, mutta sitä odotellessa ja sen jälkeen ketju olkoon paikka kaikenlaisten Liiga-aiheisten hyödyttömien mutta kiehtovien knoppien jakamiseen.
Kärpillä taisi olla samanlainen haamu Jypin koti areenalla, useampi vuosi meni ettei voittoa sieltä tullut. Marjamäen aikana taidettiin pitkästä aikaa voittoja sieltä ottaa. En jaksa nyt tarkistaa olisiko jopa ollut 2006 sieltä edellinen voitto sitä ennen.
Joku tilastonikkari tämän meille ehkä selvittää. Sen verran on todettava Ilveksen puolustukseksi, ettei JYP tuolla ajanjaksolla juuri ole kotonaan hävinnyt, ja näitä putkia on siksi ollut yhdellä sun toisella. Tapparakin pelaili tusinan verran pelejä tuolla voittamatta varsinaisella peliajalla ennen kuin taika murtui viime lokakuussa 2-3-voiton myötä.
Tapparalla oli 16 päivää vaille 7 vuoden tappioton putki Hifkiä vastaan runkosarjan kotipeleissä 1994-2001.
Syksyn 1994 ennätystappioputken aikana tuli kotitappio 2-5 Hifkille 29.10 1994.
Seuraava kotitappio Hifklle tuli 13.10 2001 (2-5) ja voittomaali tuli Robert Kantorin hirmulämärillä.
Tuossa 13 ottelun putkessa oli 4 tasapeliä.
Noina vuosina Hifk pelasi 2 kertaa finaaleissa ja Tapparalla oli huonompiakin kausia kuten Läntisen kausi.
Tarkkoja pelejä en löydä, mutta Kärpät oli KalPalle Liiga-nousun jälkeen todella paha vastustaja.
Liiganousu tapahtui 2005, mutta ensimmäinen voitto Kärpistä tuli vasta 2008.
Jatkoajan ko. ottelun otteluraportissa mainitaan KalPan katkaisseen lähes 20 vuoden kirouksen.
SM-Liigassa runkosarjan osalta JYP on ollut Tapparalle selvästi pahin vastustaja. Varsinaisella peliajalla Tappara on voittanut 48 ja JYP 59 kertaa. Ainoa muu joukkue, jolle Tappara on hävinnyt useammin kuin voittanut, on TPS. Voitot 73 - 69 turkulaisille.
Tappara on kuitenkin voittanut JYP pudotuspeleissä 3 kertaa 4 kohtaamisessa. Myöskin TPS:ää vastaan Tappara on pärjännyt pudotuspeleissä, voitot 7-4 Tapparalle. Sitten taas Jokerit on ollut oikea mörkö play offeissa, Tappara on voittanut kerran (sääleissä) ja hävinnyt 4 kertaa sarjan. Helsingissä Jokerit on voittanut kaikki 9 play off- ottelua.
Kas kas. JYP oli menettänyt 2-0-johtonsa ja 2-2-lukemista mentiin rankkareille. Siinä Ipa oli etevämpi, joten JYPin kotivoittoputki Ilvestä vastaan katkesi 24 voittoon.
Play offien tilastoja seuraavassa (pronssiotteluita ei huomioitu )
41 kauden aikana on pelattu 1.092 ottelua ja maaleja tehty 6.170, keskiarvo 5,65 / ottelu.
Katsojia 6.666.143, keskiarvo 6.105 / ottelu.
Kotijoukkueet ovat voittaneet otteluista 633 (55,2 %).
Eniten mestaruuksia: TPS 10.
Useimmin finaaleissa: Tappara & TPS 17.
Paras joukkue voitettujen sarjojen suhteen: Kärpät, 32 / 48 = 66,7 %
Paras joukkue voitettujen otteluiden suhteen: Jokerit, 112 / 186 = 60,2 %
Paras kotijoukkue: Tappara, 95 / 139 = 68,3 %
Paras vierasjoukkue: Jokerit, 47 / 89 = 52,8 %.
Eniten voitettuja otteluita: Tappara 157 (56,5 %)
Eniten hävittyjä otteluita: HIFK 125 (55,3 %)
Eniten tehtyjä maaleja: Tappara 907 (ka 3,27)
Eniten päästettyjä maaleja: Tappara 782 (ka 2,81)
Eniten katsojia: TPS 1.057.371 (ka 7.718)
Tapparalla huomenna vastassa JYP Jyväskylässä. Vierasmatseista Jyppiä vastaan saldo on pahasti negatiivinen. Tapparahan oli jäänyt 2.12.2009-3.3.2015 välisenä aikana ilman täyttä pistepottia Hippokselta, kunnes 11.10.2015 tuokin kirous kaatui Haapalan viime hetken maalilla. Toki tuossa välissä ja- ja vl-voittoja, mutta täysi pistepotti näytti kiertävän lähes kirouksen omaisesti.
Et kai yritä vihjata että Tappara ottaa pataansa huomenna Jyppilässä?
Tarkoitus on silti lähteä katsomaan tuota peliä ja itsellä on vahva usko ja luotto siihen, että Tapparan mukana matkaa täydet pisteet Tampereelle.
Tässä on nyt nähtävästi vähän sellainen kirjous vs. merkittävä tasoero -tyyppinen tilanne.
Jos kirous saa Tapparan pelaaman huomenna kauden ensimmäisen ohipelin, niin olkoon niin, mutta jotenkaan en tähän usko. Sen verran innokkaalta ja Pelistä nauttivalta ryhmältä Tappara on tähänastisissa matseissa näyttänyt. Ja siis Jyp on ollut ihan vaan aika huono jääkiekkojoukkue niissä pienissä pätkissä, mitä on tullut seurattua.
Eilen ollut mielenkiintoinen peli Mikkelissä tilastojen perusteella.
Veikkaan, että kuusi torjuntaa hävinneen joukkueen maalivahdilla on uusi liigaennätys. Myös se, että Marko Kauppinen blokkasi yhtä monta Ilveksen laukausta kuin Rajaniemi torjui, on mainio suoritus.
Hokasin juuri, että ennen liigan perustamista Suomen mestaruus voitettiin yhteensä 44 kertaa, ja liiga-aikana Kanada-malja on jaettu nyt 41 kertaa. Ts. keväästä 2019 liiga pääsee jo rinnalle ja pian ohi.
Olin aika hämmästynyt tästä havainnosta, jotenkin sitä vaan kuvitteli, että SM-sarja-aika oli huomattavasti pidempi, ja että en itse ole niin vanha, että liigaa olisi ehditty pelata jo näin paljon.