Tähän Rynnäksen analysointiin kyllä tarvittaisiin enemmänkin Messiä kuin ketään muuta.
Itse näen Rynnäksen selkeimmäksi heikkoudeksi välillä sen, että hän ei juuri koskaan lähde haastamaan laukojia. Haastaminen on aina vähän kaksipiippuinen juttu ja siitä yleensä syntyy nopeasti riita, koska kun haastaa liian innokkaasti ja väärällä hetkellä niin lopputulos voi olla todella nöyryyttävä.
Rynnäksen liikkuminen on todella hyvää sivuttaisuunnassa jään tasolla ja isona kaverina hän todellakin peittää hyvin, mutta tietyissä tilanteissa olisi hyvä haastaa hieman myös pystysuunnassa. Tuo IFK:n ensimmäinen maali olisi ollut hoidettavissa hyvällä haastamisella, mutta Rynnäs jää jäpittämään paikoilleen maalivahdin alueen sisään, jolloin Raskille jää äärimmäisen suuri tila tehdä oma ratkaisunsa. Mitään maalia ei kyllä siltikään saa Rynnäksen piikkiin.
Riksman oli varmaan myös siltä osin ongelmissa, että Rynnäkseltä on kovin vaikeaa löytää selkeitä heikkouksia. Mielestäni tuo haastamisen puute on selkeä heikkous, mutta toisaalta hän pitää paketin muuten kasassa ja pelaa tilanteet oppikirjan mukaan. Toisaalta itse sytyn, kun isompi maalivahti haastaa rohkeasti ja voittaakin sillä varmoja maaleja. Olkinuora JYPistä on tässä todella hyvä: haastaa juuri oikealla hetkellä pystysuunnassa ja asento ei hajoa matkalla ja kädet pysyvät oikeilla kohdilla. Kannattaa kokeilla luistimilla, on muuten todella vaikea pitää kädet aktiivisina samalla, kun on vahvassa liu’ussa haastamassa.