Mario Kempe

Kaveri on saanut aiemmin paljon rapaa, osin aiheestakin. Vaikuttaa kuitenkin hyvältä tyypiltä ja erityisesti vahvalta joukkuepelaajalta. Näistä lisääntyneistä onnistumisista tulee kyllä ihmiselle hyvä mieli.

1 tykkäys

Mitä tarkoittaa aina? Eihän tuollaista CV:tä kerätä, jos ei ole pelimies. Ja Tapparaan ei olisi rahan takia tarvinnut lähteä, eli mestaruutta hakemassa.

Ja Mariohan toimitti, kun ensimmäinen vähääkään tiukempi paikka joukkueelle tuli eteen. Uskon ja toivon, että ne tärkeimmät maalit on kuitenkin vielä edessäpäin. Hienoa Super-Mario, kiitos ja puita!

18 tykkäystä

Nimenomaan, hän tuli Tapparaan nimenomaan voittamaan. Ja tarkoitin siitä lähtien kun olen hänen pelejään päässyt seuraamaan, vaikka moni tuntui olevan hieman skeptinen hänen hankintansa suhteen.

1 tykkäys

Kempestä tulee vielä legenda. On kyllä peli ukolla parantunut paljon tammikuun runkosarjan peleistä.

Joo, kaikenlaisia juttuja saunakaverista saanut lukea. Tuo Kempen CV tosiaan jo luulisi kertovan, ettei ole turha pelaaja. Lisäksi ei Grönborginkaan CV:tä rakenneta palkkaimella saunakavereita.

Ehkä voittaa pian loputkin palstasta puolelleen. Ei paljoa hetkauttanut kaksi maalia tai tämä voitto.

4 tykkäystä

Huippumatsi Kempeltä ehdottomasti! Odotan kaverilta silti vastaavia iltoja lisää ennenkuin alan myöntämään että on kauden päätyttyä onnistujien listalla.

Eli anna verkkojen heilua Mario!

Eikös tuo sanonut (Kirvescastissa?) Kempestä että käytettiin ”laastaripelaajana” eri ketjuissa, kun oli loukkaantumisia. Itse tulkitsin että juuri tasapainottamaan ketjuja eikä niinkään pistenikkarina :thinking:

1 tykkäys

Tulee mieleen ulkonäöstäkin Jiri Kutcera

Voi olla meillä pitkäänkin JOS hinta kohdillaan

1 tykkäys

Ikää taitaa olla jo se 36v, ettei pitkäaikaista runkopelaajaa oikein taida tulla. Halloranista semmoinen voisi tullakin..

3 tykkäystä

Ei se ollu kevään miehiä tämäkään.

1 tykkäys

Ei ollut. Väläytteli välillä ja vajosi varjoihin. Ei näistä selänpesijöistä ole ennenkään ollut mihinkään.

1 tykkäys

Mario Kempe nyt on viimeisiä jätkiä ketä syyttää tämän kevään flopista. Paransi peliään sitä mukaan kun päivät alkoivat pidentymään terveyshuolista huolimatta, ja kaikesta näki, että häntä ainakin aidosti kiinnosti taistella. Pisti itsensä likoon, ja tuli Tapparaan voittamista varten ohi setelitukkojen. Harmittaa, ettei sitä palkintoa tällä kertaa sitten suotu.

36 tykkäystä

Mestaruuksia pelattu konkareille, niin lopulta onneksi onnistuttiin Lehterän ja Konnan kanssa, tämä helpoin päästää käsistä.

Mutta samaa mieltä, ammattimies!

1 tykkäys

Kiva että yritti, mutta aiempaan uraan ja odotuksiin nähden iso pettymys. Kiitos ja näkemiin.

2 tykkäystä

Hankittiin saumaan jossa tarvittiin kokenut paikkaaja. Jos joku nyt kuvitteli jotain muuta niin harmittaa varmasti. Teki mun mielestä sen mitä pitikin ammattimaisesti.

1 tykkäys

En ole pettynyt koska pelkkää CV:tä katsomalla näki ettei olla kultakimpaletta hankittu. Taisi moni fani kuvitella miehestä ihan muuta. Silti kyseenalaistan hankinnan. Pelasi tulosroolissa ylivoima mukaanlukien heikoin tehoin