Ranne on Liigan kovimpia, mutta ei paras. Joku täällä jo aikaisemmin huomasikin, että Nenosen maalit perustuvat korkeaan laukausten määrään, eikä niinkään niiden tarkkuuteen.
Suoraviivaisuus laukausten muodossa on Nenosella luultavasti Liigan parasta.
Suoraviivaisuudella voi myös tarkoittaa maalille aktiivisesti rynnimistä (mitä Tappara nyt kaipaa). Ja tässä Nurmi nuijii Nenosen maanrakoon. Ja tätä minä tarkoitin.
Toisaalta eipä Nenonenkaan mitään ihmeitä ole Tapparassa esittänyt silloin kun pelaamaan on päässyt.
En toki edelleenkään täysin sitä vastusta, etteikö voisi kokeilla.
Mä olen sitä mieltä että on, mutta jos ei ole, niin kenellä?
Nenonen kuitenkin hakeutui keskiverto tapparalaista paremmin tonteille niissä parissa pudotuspelissä mitä tällä kaudella on pelannut ja omalla tekemiselläänkin loi hyvät maalipaikat.
Nenonen on tehnyt Tapparassa muutaman hyvän röyhkeän nousun. Selkeä vahvuus on tuo koko ja pystyy sillä pääsemään paikkoihin. Vähän tehoton ollut maalipaikoissa Tapparassa. Ihan hyviä laukauspaikkoja on jonkun verran ollut.
Heikkous onkin sitten puolustaminen. Ei pysty oikein jalalla puolustamaan. Kärpät on äärimmäisen hyvä ja liikkuva hyökkäysalueella.
Olisi edes vähän vastusta Kärppien isommille pakeille. Vaikeuttaisi edes vähän maalinedustapelaamista. Numoki tässä erinomainen kun vain ehtii paikalle.
Markus Nenonen on köyhän miehen Teemu Nurmi. Pelataan finaaleja. Nurmen 702 pelin kokemus ja tapparatausta huutais miestä rosteriin. Muukalaislegioonan sijaan nyt tarvittas niitä, jotka pelaa logolle! Nenosessa on Kirvestä yhtä palon kun Tikissä Jokeria…
Jos aletaan epäillä, ettei jokainen jätkä pelaa logolle, ollaan väärässä paikassa. Nurmi ja Nenonen vaikka molemmat minun puolesta rosteriin.
Tuossa jo aiemmin esitinkin kysymyksen, että monessako pelissä on pelannut? Liigan tilastojen mukaan on 7+5 peliä. Mutta kaikissa noissa ei ole tainnut käydä edes kentällä? Poffien viidestä pelistä ei ainakaan torstaina pelannut.
Tappara on aika kaukana muukalaislegioonasta. Joukkueessa hyvinkin tapparalaiset johtavat pelaajat ja ydin Peltolasta ja Miksasta lähtien jotka nimenomaan pelaa logolle. Tietysti myös valmennus. Nurmi toki myös edustaa tapparalaisuutta.
Mutta vähän väärän ketjun aihe.
Ei ole Tappara muukalaislegioona. Tarkoitin, että noin yleensä muukailaisten sijaan seuratausta korostuu peleissä, missä on merkitystä. Nenonen on muukalainen. Päästäsivät Nurmen jäälle! On komea tausta ja on pelimies! Pärjää myös väännöissä.
Tämän kauden Tapparassa tietysti jollain tapaa, kun tuli uutena myöhään kaudella ja ei historiaa seurassa.
Vastaan itselleni. Löytyyhän noi tilastot liigan sivuilta ottelu ottelulta. Poffeissa tosiaan saanut peliaikaa neljässä pelissä. Kahdessa tosin selvästi alle 10 min ja maksimissaankin vain 12:52. Runkosarjassa seitsemän peliä, silloin peliaika selvästi isompi.
Aika hiljaista tuo on toki pisteiden muodossa ollut ja en kyllä usko, että Nenosen pelaamisesta tämä homma on kiinni.
Jollain tapaa? Ihan täysin! 7 pelin kokemus Tapparasta ja Rautakorvesta (OK JYP-tausta ehkä hyvä johdatus) Ei ne kaikki “ammattilaiset” pelaa, niinkuin ne, joilla on historiaa seurassa. Historia on täynnä faktaa siittä, että “muukalaislegioonat” (minä siis en Tapparaa pidä) floppaa. Ja sitten taasen ratkaisijoiksi monesti nousee ne “duunarit” tai ne joilla on syytä muita enempi.
Et sinä silti voi kenenkään motivaatioita pelata joukkueelle arvioida tuon perusteella. Väitän että lähes kaikki haluaa voittaa mestaruuden, jos siihen tulee mahdollisuus. Sitä uutta mahdollisuutta kun ei välttämättä tule koskaan.
Piti oikein käydä katsomassa tuota tilastoa ja toki tuo paikkansa pitää, mutta samalla kiinnittyi huomio pariin muuhunkin tilastoon. Sportissa hän teki maalin suunnilleen joka kolmannessa ottelussa ja Tapparassa joka seitsemännessä. Laukaisuprosentti oli Sportissa 5,8 ja Tapparassa 2,6. Mistä johtuu, kun peliaika aika samaa luokkaa kummassakin? Pääsikö Tapparassa pelaamaan ylivoimaa?
Pääsi pelaamaan ylivoimaa. Antoi yllättävän hyviä syöttöjä ja ampui jokusen terävän kudin, mutta lähinnä logoon. Aika seisovasti pelasi.
Otanta liian pieni vetää isompia johtopäätöksiä. Lisäksi Tapparalla oli runkosarjassa tuota kollektiivista tehottomuutta, jonka syy ei ole täysin selvinnyt.
KalPa sarjan ensimmäisessä pelissään oli hyvä ja vaarallinen - loi itselleen paikkoja, mutta ei ulkotolppaa lähemmäs päässyt. Seuraavassa pelissä katosi kuvasta.
Olen minäkin junnuissa jääkiekkoa pelannut. Ihan sama.
Rauman Lukolta on se laadukas joukkueen ydin usein puuttunut mikä pelaa logolle ja luo jatkuvuutta. Tapparassa tuo asia on kunnossa. Siksi se menestyy.
Minä uskon, että Nenonen tekee parhaansa, jos peliaikaa saa ja haluaa voittaa mestaruuden.
Sinä olet ilmeisesti toista mieltä ja olkoon niin.
Ja pelkkä “sydän” ei riitä ja se että “pelaa logolle”. Pelin tason pitää olla riittävä.
Edit: Kannattaa katsoa Blake “muukalainen” Parlettin maalit viime kaudella playoffeissa. Näyttääkö että ei ole sydäntä mukana?
Onnistujien taustoista kukaan ei välitä. Toivotaan, että valmennusjohto viisaudessaan osaa oikeet miehet valita. Mää toivon Nurmea askiin ja niin soisin hänelle onnistumisia. Nenonen on ilmaa mulle. Oon sen tilastot tsekannu ja lukenu miehestä, mutten ole nähnyt sen pelejä tarpeeksi. Ei vaan vakuuta. 5 peliä poffeissa 0+0. Nurmesta tiedetään, mitä saadan. Tuttu kokenut pelaaja. Menee mun papereissa Nenosen edelle.