Matti Järvinen

Tätä en allekirjoita. Esimerkiksi ylivoimassa MJärvinen yritti ottaa Malisen roolia tai hänelle yritettiin sovittaa sitä ja lopputulos oli todella turhauttava. En tiedä, meneekö roolituksen piikkiin vai mitä. Kiekkoa pelattiin MJärvisen kautta kuin hän olisi Malinen, joka pystyy ottamaan kiekon haltuun, rauhoittamaan ja antamaan hyviä syöttöjä. Järvisen kiekollinen peli jätti toivomisen varaa. Big time. Jos ykkösylivoimalla on Jasu keskellä, peliä ei todellakaan pelata hänen kauttaan, eikä pitäisi pelata MJärvisenkään kautta. Jossain kohtaa, syystä tai toisesta, Jasu korvasikin Järvisen ylivoimassa.

Järvinen pääsi hauskasti ihan hyvään paikkaan nousemalla sivusta maalille, mutta jotenkin oli paistavinaan, ettei ollut hänelle ominainen tilanne. Ei oikein näyttänyt siltä, että olisi tiennyt mitä pitää tehdä.

7 tykkäystä

Ehkä paransi pitkässä juoksussa, mutta oli ekassa hukassa. Hävisi kamppailut, oli ketjunsa heikoin. Tuohon ketjuun ei kyllä sovi muu kuin Malisen Jakke.

Massin ketju jäänyt jälleen unholaan. Pelasi koko puolivälierät hyvin tehden neloskentästä tehot 0+3 käsittäkseni ilman ylivoima-aikaa. Ansaitsisi mielestäni paikan ykkösessä ennen Malista.

3 tykkäystä

MJärvinen on nähty isossa roolissa, eikä se oikein luonnistu. Malisen suoritukset on “debateable”, muttei tämän ketjun kamaa. Nimenomaan nyt MJ on melkeinpä täydellisessä poffiroolissa “nelosessa” EJ–Jasu-triossa. Se, että tekee pisteen tai pari ei ole edellytys nostaa “ykköseen”. Todella upea alustus kuitenkin Erkinjuntin maaliin. Yksi syöttöpisteistä tuli ylivoimalla, jota käsittääkseni yhä pelaa.

Vaakakupin toisessa kupissa sitten kolme hönöä jäähyä, joista yksi meinasi kostautua korkojen kera, kun Lukko löysi YV-maalistaan nitronapin.

Pitäisin “nelosessa”.

8 tykkäystä

Kakkos yveellä yleensä maalin takana tai kulmassa.

Mites viime kevät? Taisi olla finaaleissa Tapparan parhaita, kuten välierissä. On toki nelosessa hyvä.

Viime keväänä oli mitä oli - nyt on nyt. Finaalisarjassa totta kai pelasi ykkössentterinä, kun ei oikein luonnistunut viime kaudella noi sentterihommat siellä Jasulla, kun se rooli vähän liian iso.

Mun mielestä Matti Järvisen rooli on nyt se, mihin peliesitykset hänet oikeuttaa. Ylemmäksi korkeintaan stunttaamaan, jos tarve vaatii. Meillähän on Liigan paras nelosketju jo paperillakin just nyt.

2 tykkäystä

En kyllä näe syytä lähteä sorkkimaan tässä kohtaa toimivaa kokoonpanoa ja siirtämään Järvistä ykkösketjuun.

Nelonen on kyllä laadukas nyt, kuten muutkin todenneet.

6 tykkäystä

Nyt taisin saada otteen siitä, millainen pelaaja pitempi Järvinen on. Massi on sellainen sattumapelaaja. Ohhoh-tilanteiden erikoismies. Pysyy korostetun rauhallisena, ja näin pystyy toimimaan tuloksellisesti pienissä peleissä ja pomppukiekoissa. Pienten asioiden oikein tekijä.

Pari kautta siinä kesti.

8 tykkäystä

Joukkueen tehokkain sentteri tällä hetkellä. Ei se tuurilla pompi.

2 tykkäystä

Luetaan tätä ketjua. Johan olen ajat sitten kuvaillut kuinka hän tekee pieniä asioita oikein, mutta ei juuri koskaan isoja asioita. Ei ole Urheiluruutu-pelaaja.

3 tykkäystä

Joukkueensa kolmanneksi paras pistemies (0+5) ja paras tehotilasto (+4) playoffeissa tähän asti kuitenkin, eli jotain asioita taitaa tehdä oikein. Reilun 12 minuutin keskimääräisellä peliajalla. Arvostuksilla ei niin väliä.

Joo, mutta… aivan, unohdin kirjoittaa johtoajatukseni. Ika tai Sean sanoi Hämeenlinnan studiossa, että tässä sarjassa tilanteet syntyvät sattumista, odottamattomista tilanteista. Matti on hyvä aiheuttamaan ja hyödyntämään näitä. Eikä aiheuta näitä omiin.

6 tykkäystä

Kuka on Matti Järvinen? Se laiskan näköinen oho,oho kaveriko?

Eikös tuon pitäs olla 0+6. Miten ei muka saanut syöttöä tuohon jatkoerämaaliin?

2 tykkäystä

Pitäisi kai, sitä ei ole merkitty. Poimin lukemat vain tämänhetkisistä tilastoista, ehkä tuo korjautuu vielä.

Matti Järvinen pelasi mielestäni melko hyvän ottelun tuossa äskeisessä kauden päättäneessä HPK-pelissä.

@Virvelia_kainaloon mielestäni melko hyvä kuvaus Järvisestä! Harvemmin mitään kovin näyttävää, mutta pääasiassa oikeita ratkaisuja pienessä tilassa korostetun rauhallisella fyysisellä preesensillä.

Tää jätkä on kyllä kasvanut äijän mittoihin pleijjareissa IMO. Upeeta tekemistä ja tekee ympärillään olevat paremman näkösiks.

En halua ottaa mitään Matti Järviseltä tai keneltäkään muulta pois, mutta tänäänhän peli meni 1-1 hänen osaltaan. Muistelisin semmosta, että pelin alun takaiskun aikana jäällä olivat Karjalainen, Luoto & M. Järvinen. Nyt kävi vähän niin, että ekassa maalissa koko kolmikko oli löysiä, mutta päättivät kuitata virheensä isosti ratkaisemalla myös pelin.

2 tykkäystä

2-1 Järvinen voitti pelinsä. Tänään pudotuspelien ensimmäinen miinusmerkintä siitä avausmaalista. Oli siis kaikkien Tapparan maalien aikana jäällä. Kahteen syötöt, yksi toistaiseksi merkitty…


Edit: Kun tuota ratkaisumaalia nyt vielä katseli, niin saattoikin muuten olla niin, että kiekko lähti HPK-aloittajan (Riska) mailasta Karjalaiselle (jonka vedon Luoto ohjasi maaliin). Eli tuosta johtuen Järviselle ei sitä syöttöpistettä tullut, ja tulkinta näyttäisi menneen sittenkin tarkkaan oikein. Viitaten siis puheisiin yllä & @seiskapakki.

4 tykkäystä