Nopein luistelija tuossa jutussa oli- Kasper Simontaival?
Taitaa kuitenkin se titteli mennä Dylan Fabren nimiin?
Onhan se kivaa olla mestarisuosikki, mutta kyllähän taas media huutaa niin lujaa Tapparan mestaruutta, että taidetaan vain pedata tilannetta, jossa Tappara ei voittaisikaan ja voitaisiin sitten olla huuli pyöreänä ja puhua katastrofista – ja klikkejä tulisi. Vähän niin kuin latoisi puita liiteriin talven varalle.
On mukavaa olla suosikki, mutta ehkä nämä arviot kertovat siitä kuinka valmentajakeskeinen meidän kulttuuri on Suomessa.
Onko tänä vuonna ilmestynyt sitä perinteistä (IS-Urheilu?) kausiennakkoa? Se on kyllä tainnut olla viime kausina varsin vaatimayon läpyskä aiempiin verrattuna.
Jos vertailisi pelkkiä pelaajakarttoja, niin ei meillä todellakaan ole mikään paras tai etenkään ylivoimainen rosteri. Media ja suuri yleisö on vaan tottunut jo siihen, että Tappara jauhaa menestystä ja mestaruuksia, niin siitä johtunee tuo ennakoiden ylivoimaisuus. Toki Kojo oli valtava naaraus ja liigan nimekkäin valmentaja, mutta yleensä huippuvalkkukaan ei vielä ekalla kaudella saa huipputehoja irti moottorista. Tapolankin mestaruudet tulivat molemmilla stintellä vasta 2. ja 3. kausilla.
Tässä nyt on saatu pedattua asetelma, jossa nimenomaan media ja muu Suomi puhuu Tapparasta varmana mestarina, mutta sitten jollei mestaruutta tulekaan, niin ilkutaan kuinka Tappara kaatui ylimielisyyteensä ja pöhötautiin kun tuuletteli syksyllä takki auki…
Toisaalta sitten tämä meidän ruutu on työnteolla ansaittu, ns. ammattilaisten ympäristö. Tässä ei ole meille kannattajillekkaan mitään uutta, joten miksi kompastuisimme siihen.
Tappara sopii vain ammattilaisille. Kova vaatimustaso tulee sisältäpäin eikä täten spekulaatiot sinne tai tänne muuta mitään. Mutta sen se muuttaa, että Tappara on Tappara eikä vain joku - kaikki (muiden fanit ja pelaajat) haluaa voittaa Tapparan.
Siksi Tapparan vetää vieraslehtereille ENITEN yleisöä. Siksi Tapparan jokainen maali, piste ja voitettu palkinto on vaatinut ”enemmän” kuin muilta. Tätä ei ole viime aikoina hetkauttanut ne yksittäiset notkahduksetkaan.
Ennakot on ennakoita, media ”medioi” ja meedioi, pelaajat pelaa sekä valmennus valmentaa. Sirkukseen toki tarvitaan kaikki, joten kunnioitus siksi kannattaa olla sirkuksen kaikkiin osallisiin.
On tullut. Suosikkeja ollaan, Jypin ohella. Ipalle kuulemma pronssi on hyvä ja sopiva, nääs.
2028 B sarjassa. ![]()
Tämä ei ole ainoa tämäntyylinen viesti, mutta lainaan nyt tämän. @Armas tuskin ottaa henkilökohtaisesti pientä ihmettelyä.
Mielestäni vähän ihmeellistä ajattelua tällainen, että media petaa mestaruutta, jotta voidaan sitten lyödä ja ihmetellä, jos sitä ei tulekaan. Jotain kummallista vastareaktiota ennakkoja kohtaan ilmassa. En oikein pääse perille tähän ajatusmaailmaan.
Jos media tällaista harrastaisi, eikö se olisi seksikkäämpää tehdä Jokereista tai HIFK:sta?
Mielestäni on täysin perusteltua nostaa Tappara suosikiksi. On vahva seurakulttuuri ja kovan luokan valmennus. Muiden seurojen rostereista en ole niin tarkkaan perillä, mutta uskallan väittää, että maalivahtiosasto ja puolustus on Tapparalla sarjan paras. Hyökkäysosastokin varsin kilpailukykyinen.
Totta kai media sitten ihmettelee, jos vähintään välieriin ei mennä tai jos menee vielä heikommin, mutta on syytäkin. Melko hyvät lähtökohdat Tapparalla kauteen on lähteä. Samaa kritiikkiä tulee saamaan muutkin isomman budjetin seurat, jos ja kun joku kyykkää.
Eikä Tapparaa nosteta suosikiksi, vaan Tappara on tehnyt itsestään suosikin. Kyllä tämä Liiga on sellainen Tappara………. ja sitten muut.
Jos Tappara ei pelaa finaaleissa, niin kausi on ihan oikeasti mennyt huonosti. Tämä on se mihin Tappara on itsensä pelannut viimesenä kymmenenä vuotena.
Uskon, että median lisäksi myös täällä ihmetellään ihan jonkun verran mikäli ei TOP4 olla
Täällä lyödään vielä kovemmin kuin mediassa, se on varma homma.
Jep, mä kanssa jäin miettimään, että mikä tässä on ongelma, tai että mitä sen median sitten pitäisi tehdä? Eiks tuo ole vähän niin kuin niiden hommaa?
Tappara on perustellusti mestarisuosikki numero #1, etenkin Rautiaisen ja Blichfeldin todennäkösen jäämisen myötä, mutta itse en usko Tapparan sijoittuvan runkosarjassa tuolle sijalle. Syynä CHL-rasitus, uusi valmennus ja uudistunut pelitapa. Arvelen, että JYP tai Lukko tikkaa ykköseksi runkosarjassa ja Tappara jää top 4:ään.
Sopiihan sen nostaa, en ota henkilökohtaisesti.
Yksi asia ei sulje pois toista: Tappara on suurin mestaruussuosikki, ja media ottaa siitä kaiken irti. Sehän on vain fiksua, terävät näkemykset myyvät, ja niissä on sekin puoli, että jos ei osu, saadaan lisää otsikoita. Se on taktiikkaa ja ihan ymmärrettävää sellaista.
Miksi sitten ei Jokerit tai HIFK? Koska Tappara on niin paljon seksikkäämpi, joukkue, jonka mestaruus ei yllätä yhtään ketään ja jonka tappio olisi melkein suurempi kummastuksen aihe kuin vaikka jonkun pienemmän tamperelaisseuran mestaruus – karrikoiden.
En tiedä tuleeko oikeeseen ketjuun mutta Ilves Insideä katselin tuossa niin naapurin kopissa jo näytetty kuva missä lukee ”Ilves hockey Champions 2027”. Turhahan tässä enää ees pelata ku näköjään voittajakin tiedossa, kuvassa Jasek, Henman, Parikka ja Lööke nostaa kanadamaljaa ja Suomenmestari viiri 2027 roikkuu hallin katossa. Ikävää että pilasin kaikkien odotukset kaudesta.
Sama käytäntö kopissa jatkuu myös videon perusteella että aina palkitaan reenien paras ja huonoin, toinen kruunulla ja toinen pinkillä huomioliivillä
Ei voi olla totta, no jos on ni todistaa taas voittamisen kulttuurin olevan 0-tasoa naapurissa niinkuin keväälläkin nähtiin.
Tää on taas näitä matalan profiilin hommia naapurilta!
Onneks olkoon suomenmestaruudesta 2027 Tampereen Ilves![]()
