Merialueiden sabotaasit

Mun mielestä ainoa tehokas tapa reagoida tähän Naton kautta olisi, että Nato antaa ilmoituksen, että tästä hyvästä Saksasta lähtee Tauruksia ja USAsta ATACMSeja Ukrainaan viikon sisällä. Mikäli siis tutkimuksissa tullaan siihen lopputulemaan, että Venäjä on todennäköisesti syyllinen.

Näitä Venäjä oikeasti pelkää ja ehkä miettii ensi kerralla uudestaan.

Neuvostoliittolaisista shakkimestareista tuli mieleen, että ainakin Garry Kasparov on todella voimakkaasti vastustanut Venäjän toimia.

3 tykkäystä

Näin tapaus näkyi Suomessa maanjäristyksiä mittaavissa laitteissa:

Itämeren pohjassa tapahtuneelle tärähdykselle mitattiin seismologian instituutilla voimakkuudeksi 0,6 magnitudia. Se on melko vähän: vertailun vuoksi esimerkiksi viikonloppuinen Afganistanin maanjäristys kipusi 6,3 magnitudiin.

Siksi vavahdus jäi myös automaattijärjestelmän havaintokyvyn alapuolelle, jolloin järjestelmät eivät erikseen ilmoittaneet poikkeuksellisesta tapahtumasta.

Ps.

Maanjäristyksiä mittaava asteikko on logaritminen, joten tällä asteikolla tapaus ollut hyvin pieni, mutta mitattavissa kuitenkin

Syynin alla oleva SGV Flot on ainakin tällä hetkellä “turvallisesti” Kaliningradin satamassa. Se vaan ihmetyttää, että miksi ankkuroitumistieto putken lähellä on vain aluksen kapteenin kerrottavissa, kun AIS-järjestelmässä pitäisi tämä kaikki data olla käsillä. Tila “Anchored” tai vaikkapa “Drifting”, jos ankkurointi lipsuu.

Laivahan pyöri pitkään putkivahingon tapahtumapaikalla ilmeisesti ajelehtien. Jos ei ajelehtinut, niin miksi hyöri ja pyöri. Epätavallista käytöstä? Miksi ei ilmoitettu AIS:iin, ettei ankkurointi onnistu. No, Venäjä tietenkään ei kerro meille mitään ennenkuin perästäpäin ja sittenkin omana versionaan.

Kaasuputken suojausrakennetta katsellessa tulee ainakin itselle mieleen, että aika hyvin se on suojattu ankkuria vastaan kiviaineskerroksineen. Kiviaineskerros ohjaa ankkuria pois itse putkesta ja ankkuri tavallaan “kiipeää” putken yli. Kyllä sitä varmaan ihan tosissaan saa yrittää, mikäli aikoo saada tuhon aikaiseksi.

Suomalainen media ei ole vielä herännyt putken halkaisijaan. Joka on melko vaatimaton 500mm. Nord Stream 2 on 1400mm

Norjalaiset ainakin tietää, että alle metrinen putki voi tarttua ankkuriin hyvinkin syvältä.

Kuka on väittänyt, että se on täydestä vauhdista laskettu? Edelleen uutisten mukaan merenpohjan syvyys on tuossa kohtaa noin kaksi kertaa tyypillinen ankkurointisyvyys, joten olosuhteet on olleet poikkeukselliset.

Tossa kiinnostaa mitä ne norjalaiset sitten havaitsivat kun puhuivat räjähdyksistä.

Se putki on kuitenkin suojattu vahinkokohdastakin betonilla.

No ei se betonisuojaus kummoinen ole niin kuin alla olevan jutun havainne kuvasta näkyy. Putki lähinnä verhoiltu betonilla. 50cm putken päällä sitten vielä 50cm soraa.

Nuo suojaukset tehty vain luonnon voimia vastaan. Ei sabotaasin estämiseksi.

Pointtina kuitenkin se, ettei siellä meren pohjassa ole vain 50cm putki, joka on tarttunut ankkuriin.

Mittasuhteissa sellainen kolmen kilon mökkiankkurikin uppoaa soutuveneen voimasta koko piikin mitan, kunhan pohjan kivi on ankkuria pienempää. No, tuo ankkuri on 3000-kertainen ja aluksen massa jotain 10⁶-kertainen ehkä? Nuo suojaukset vaikuttavat ihan paperilta. Siellä pitäisi olla henkilöauton kokoisia kiviä ja vähintään 50 cm teräsbetonisuoja. Eikä tuollaisia tuonne tehdä kovin halvalla.

1 tykkäys

Osataan täälläkin shakkia. Ammustuotanto x3 ja jotain Ukrainaan lahjoitettuja katapultteja Amos tai jotain olis ihan kelpo vastaus.
Eikös kartongista valmistettu halppis-drone olis ihan Suomen juttu?

2 tykkäystä

Ei tarvitse kenenkään väittää. Mutta eikös tuollainen aiheuttaisi todennäköisimmin vahinkoa. Vaihtoehtojen pohdiskelu on edelleen sallittua. Näin joutuu tekemään, kun meille ei kerrota paljonkaan.

Nyt spekuloidaan jo erityisellä vetoankkurilla, mutta kukas semmoista laivaan laittaa. Ei ainakaan taida olla normaali vakiovaruste.

No, havaitulle pikkuräjähdyksellekin saattaisi olla selitys, joka ei edellytä räjähdyspanoksen asettamista putken kylkeen.

Räjähdeasiantuntija, majuri evp. Mika Tyryn mukaan räjähdykseen viittaavat mittaustulokset voisivat hyvin johtua niin sanotusta mekaanisesta räjähdyksestä eli kaasun purkautumisesta rikkoutuneesta putkesta.

Tyry pitää jonkinlaisella, mahdollisesti tarkoitukseen erityisesti kehitetyllä ankkurilla aiheutettua vetomurtumaa räjäytystä todennäköisempänä selityksenä putkirikolle. Viranomaiset ovat kertoneet merenpohjasta löytyneen jälkiä, jotka voisivat Tyryn mukaan olla tällaisen vetoankkurin aiheuttamia.

1 tykkäys

Ei tuo SGV Flot kuitenkaan ihan Titanic ole. Titanic oli 269m pitkä, 29m leveä ja uppouma 52 tuhatta tonnia. Flotin mitat ovat 119m, 13m ja 3.3 tuhatta tonnia.

Yleisen veneankkurien mitoituskaavan perusteella laskeskelin ankkurin painoksi n. 3.5 tonnia. En kyllä yhtään tiedä, onko sama kaava sovellettavissa isoihin laivoihin. Sen tiedän, että Titanicin peräsin painoi 100 tonnia. :wink:

Noista kaapelin suojauksen suunnitteluperiaatteista ja tavoitteista olisi kiva kuulla ihan asiantuntijalta. Eli miksi suojattu noin ja mihin sen ajatellaan riittävän. Itse olen vain pikkuisen valveutunut maallikko. En väitä tietäväni mitään. :wink:

1 tykkäys

Tankkerissa näyttäisi olevan Stockless-tyypin ankkurit.

4 tykkäystä

Takana on myös yksi ankkuri.
image

Laahattaessa luultavasti aika hyvin puraisee kiinni tuo Stockless-ankkuri. Ei se välttämättä ihan jumalattoman kokoinen ole. Alla olevasta linkistä näkee reilut 170m pitkän USS Lake Erien Stockless- tyyppisen ankkurin. Se ei ehkä ole sinänsä pitävin ankkuri, mutta väittävät helpoksi ja näppäräksi käsitellä. Ja ainakin luulis sopivan merenpohjan “ruoppaukseen”. :wink:

1 tykkäys

Pari mielenkiintoista huomiota… Onko normaalia käyttää ankkuria noin syvässä kohdassa :thinking:

Ensimmäinen seikka on se, että ankkuroinnista meriväylän lähistöllä tulee ilmoittaa viranomaisille.

– Jos haetaan suojaa myrskyltä, yleensä hakeudutaan suojaiseen paikkaan jossa veden syvyys alle 20 m. Ankkuroidessa kun pitää olla ylimääräistä ankkuriketjua, avomerellä ankkuroitaessa jopa 5 x syvyys, Toveri kirjoittaa.

Toveri täsmentää, että tässä tilanteessa olisi tarvittu 300 metrin ankkuriketjua, mikä ei kuulosta järkevältä.

– Lisäksi ei tietenkään ankkuroida alueille, jossa putkia ja kaapeleita.

4 tykkäystä

Ei tämä ankkurointi oikein vaikuta ammattimaiselta ratkaisulta asiantuntijoiden mielestä. Paitsi jos tavoite on normaalista poikkeava. Laiva pyörii ympyrää, viipyy paikalla pari päivää jopa suorastaan “odottelemassa myrskyä” ja ankkuroituu sitten lähes pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Onkohan laiva ollut Putinin kauko-ohjauksessa Kremlistä käsin. :wink:

1 tykkäys

Jos se on ankkurilla tehty niin eiköhän Ryssä ole siihen kehitelllyt juuri sopivan ”ankkurin”.

1 tykkäys