Mestaruussauna 2022!

Lisää löylyä ja hieman tarinan tynkää.

Olin sunnuntaina pitkästä aikaa tapaamassa lapsuuden ystävääni Helsingissä. Vietin hänen sekä hänen kavereidensa kanssa aikaa. Sitten eräs näistä kavereista ihmetteli kovaan ääneen miten ei ymmärrä miksi joku seuraa urheilua. Tarjouduin selittämään mutta ei kelvannut. :grin:

Hän ihmetteli asiaa hetken päästä uudelleen ja nyt päätin mennä kertomaan mutta eipä häntä tuntunut paljoa kiinnostavan. Pian ystäväni joutui lähtemään ja jäin sitten vielä hetkeksi istuskelemaan kunnes kävi hyvin selväksi ettei mun seuraa kaivattu vaikkei kukaan mitään sanonutkaan. Keräsin sitten kamani ja lähdin meren ääreen muistelemaan miksi seuraan urheilua.

Pelireissujen kommellukset, viime hetkien voittomaalit, tappiot, mestaruudet, pelaajien jäähyväiset, Hakametsän jäähyväiset. Noi ja paljon muuta olen saanut kokea rakkaiden ihmisten kanssa.

En voi kuvitella miten mikään voisi räjäyttää ihmiskehon sellaiseen euforiaan kuin oman joukkueen tekemä iso maali ja sen juhliminen yhdessä ystävien sekä kavereiden kanssa! Koko keho räjähtää alle sekunnissa niin valtavaan riemuun ja onnellisuuteen ettei sitä voi sanoin kuvailla!

Jos joku ei tuota halua edes yrittää ymmärtää, se on hänen murheensa. Mä tiän mitä mä oon kokenut ja mä rakastan sitä mitä mä oon kokenut!

IHANAA SAATANA! :fire: :blue_heart: :orange_heart: :white_heart:

100 tykkäystä