Oliko kuitenkin Tapparassa pukuhuoneen syöpä parin muun kanssa, jolle ei myöskään käynyt niin hyvin tänä vuonna… Korjatkaa, jos olen väärässä.
Näin olen ymmärtänyt.
Ja mikä syksyllä särähti omaan korvaan kun Levtchi sanoi maajoukkuetauolla “jätkien yrittäneen parantaa yhteishenkeä”. Sanoi sen siihen sävyyn, että kopissa olisi oikeasti ongelmia.
Spacek tuntui olevan naama norsun v----lla koko syyskauden.
Mun mielestä ällöttävää puhua edes syövästä tässä yhteydessä. Homma meni pieleen, mutta poikkeuskausi kaikkinensa. Hyvä hankinta oli kuitenkin, jos arvioidaan taitoja kaukalossa. Tsemppiä ja laukauksia.
Hyvä, jos tiedät näin olevan. Tällaista puhetta on kuitenkin eri yhteyksissä kuultu.
Niin siis meinaatko, että ei saa puhua näin koska poikkeuskausi vai että ei ollut pukuhuoneessa ongelma?
Nö näkihän ton jäälläkin, ihan päivänselvä juttu. Spacekki hakkasi ylivoimalla mailaa jäähän kaarella naama norsunvärkillä ja esim. Kemiläinen ei tälle syöttänyt varmaan kertaakaan. Selvä merkki valmennukselle, että tyyppi haluttiin joukkueesta pihalle.
Ketäs ne muut voisi olla? Domi? Smejkal?
Sanotaanko nyt näin, että tällä kaudella monessa oudolta tuntuvassa ratkaisussa joukkueen sisällä voi laskea 1+1.
Nyt alkoi hiukka raksuttaa. Harmi että joukkueen sisällä oli näin paljon turhaa paskaa, raskas kausi varmasti kaikille jo motivaation kautta.
Tappara harvoin (ei koskaan) tekee mitään outoja hätiköityjä ratkaisuja pelaajiensa kanssa.
AL vääntää veistä haavassa
"Spacek kuuluu tämän kauden kummajaisiin. Tappara oli tyytymätön vahvistuksensa esityksiin ja purki hänen sopimuksensa tammikuussa. Sen jälkeen Spacek palasi kotimaahansa ja tahditti Ocelari Trinecin Tshekin mestariksi.
Tulevaksi kaudeksi Spacek löysi työpaikan ruotsalaisesta suurseurasta Frölundasta."
Tuo vahvistaisi sitä mielikuvaa, että kyseessä oli tosiaan Tapparan tyytymättömyys ja ns. “potkut”.
Ei niinkään Spacekin koti-ikävä tai muu syy. Ihmettelin silloin ja ihmettelen vieläkin tuota epätyytyväisyyttä. Ainakin itse olisin ollut tyytyväisempi Spacekiin, kuin täysin tyhjään (nythän ketään ei hankittu tilalle).
Tuota Tapparan tai pelaajan tyytymättömyyttä ja peliesityksien takia pois lähtöä ei ole kumpikaan kommentoinut mitenkään eli taitas olla vain Perkiön oma kommentti asiaan, joka on vsin hänen mielipiteensä, ei fakta
Mutta sitten toinen asia on onko tuo toimittajan omaa tulkintaa vai sitä kovaa faktaa?
Kyllähän Tapparan valmennus/johto pystyy ja tekeekin kovia ratkaisuja myös joukkueen kovapalkkaisimmille pelaajille kuten nytkin kävi. Ja sama homma oli Tapolan edellisellä pestillä. Ei ole Tapparassa palkkapussin suuruus suora kiinnitys tulos kenttiin mitä se saattaa olla pienemmissä seuroissa?
Varsinaista totuutta tästä keissistä tuskin koskaan kuullaan, mutta välistä kuulostaa siltä, että Tappara maksatti surkean joukkueen kokoamisen Spacekilla. Asia ei tietysti ole ihan näin yksinkertainen - en missään nimessä mitään tiedä ja tarkoitus ei ole asiaa sen isommin maalailla - kunhan pohdin ääneen.
Tapparan joukkueen kokoaminen viime kaudella oli surkeaa. Lopulta kauden jälkeen ja kauden aikana puretut sopimukset antavat ainakin minun päässäni sekä Spacekille että Vauhkoselle jonkinlaisen synninpäästön. Tappara kokosi hitaan joukkueen pelaamaan nopeaa lätkää - kauden päätteeksi kilometritehtaalle siirrettiin vielä Malinen & Blood.
Yhtäaikaa tämä osoittaa, että virheistä opitaan Tapparassa, mutta vähän tutkivaa journalismia ja kunnon mietintää vaatii se, miksi tuollainen joukkue ylipäätään koottiin pelaamaan kiekkoa, jonka pelitavasta oli visio.
Mahtaako olla loukkaantuminen kyseessä vai kenties samat tekijät kuin Tapparassa pitäneet kaverin rosterin ulkopuolella eilisessä pelissä:
Ainakin tyhmät jäähyt harmittivat Tšekin valmentajaa. Taisi Rönnbergerikin saada mietittävää, kun studiossa seurasi tulevan pelaajan otteita. Ei esiintynyt suu maireena, jos nyt ei muutenkaan elekieltä paljon käytä.
Aamulehdessä tänään näin:
Myös päävalmentaja Filip Pesanin pelaajavalinnat ihmetyttivät, erityisesti keskushyökkääjä Michael Spacekin poissaolo.
Spacek oli koonnut turnauksessa tehot 1+4, mutta se ei riittänyt pelipaikkaan Suomea vastaan.
Jotain tuttua tässä on. Liekö miehessä itsessään jotain vikaa, vaikka pelitaidoissa ei ehkä.
- Pelasimme maanmieheni Michael Spacekin kanssa alkusyksyllä hyvin yhteen. Marraskuussa saimme kutsun maajoukkueeseen Karjala-turnaukseen, ja kun tulimme takaisin, niin jotain tapahtui. Valmennuksella oli Spacekin kanssa keskinäisiä ongelmia, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa myös omaan peliini, Smejkal näkee.