Miika Heikkilä

Jotakin kuitenkin näkevät Heikkilässä, kun eivät lähettäneet LeKiin loppukaudeksi. Jos Smedbergkin olisi pysyvästi ylempänä hierarkiassa, ei Heikkilän pitämisessä liigajoukkueen mukana olisi pienintäkään järkeä. Kesällä Heikkilästä toivottiin paljon, mutta se perustui enemmän siihen, että “kaikki” kehittyvät Tapparassa uudelle tasolle ajan myötä.

1 tykkäys

Itse katselisin Heikkilää paljon ennemmin kokoonpanossa kuin Levtchiä. En näe kummassakaan sen ihmeempiä pelimiehen aineksia, mutta kevään peleissä Heikkilä olisi aivan varmasti “hyödyllisempi”.

1 tykkäys

Itse odotin Heikkilältä tähän kauteen isoa kehitystä. Lähinnä luistelu on se isoin ongelma omaan silmään. Aihio on, mutta katsotaan saako Tappara ja saako Heikkilä itse sen ulosmitattua itsestään.

Levtchissä on se ongelma, että kaveri tarvitsisi kiekkoa. Hän on koko junnu-uransa pelannut kiekollisessa roolissa ja juuri niin, että kiekko kulkee hänen kauttaan. Niissä peleissä, joissa Anton nyt on esiintynyt, on ongelmat tulleet juuri kiekottomassa pelaamisessa. Kiekko tulee hänellä kovin vähän ja kaveri on jatkuvasti pelin ulkopuolella. Kun on kasvanut kärkiketjuissa, ei ole ihan helppoa olla yhtäkkiä aiemmissa ketjuissa miesten sarjassa. Joiltakin se kuitenkin onnistuu, mutta voi viedä aikaa. Rauhala alkaa nyt päästä jyvälle ja myös Luoto on osoittanut huomattavasti aktiivisempaa peliä ja roolia kuin Levtchi. Heikkilällä minun mielestäni riittää liike oikein hyvin, mutta muut avut ei. Lupaavana Miikaa on pidetty ja Hämeenlinnassa hänen päästämisensä pois aiheutti aikanaan parranpärinää. Se onkin oma juttunsa, miksi odotettua askelta eteenpäin ei ole tapahtunut.

2 tykkäystä

Heikkilällä kausi ohi, jalkaleikkaus tulossa.

Selittäisiköhän tämä nuo tämän kauden heikot otteet? Jos jalka heikossa kunnossa, pikaista paranemista Heikkilälle ja ensi kaudella sitten se läpimurto :muscle:

3 tykkäystä

Huono juttu sikäli, että Heikkilällä on viime kaudesta 7 playoff pelin kokemus, eikä tuo muistaakseni ainakaan mitään isoja virheitä tehnyt. Saldo 0+0, mutta myös ±0.

Selittäisikö tämä myös sen, että miksi esim. Levtchille on annettu peliaikaa. Vielä on mahdollisuus ajaa nuoria sisään systeemiin ennen pudotuspelejä.

2 tykkäystä

Instagram tilin mukaan käynyt “lonkkakaupoilla”

Henkkahan kävi samoissa hommissa? Tää on joku terminator osien asennus homma oikeesti. Heku painaa vesijumppaa ja yhtäkkiä 50 pönttöö ens kaudella.

6 tykkäystä

Heikkilän matka jatkuu.

2 tykkäystä

Kyseessä siis Ruotsin kolmanneksi korkeimman sarjatason (eli Allsvenskanista seuraava) joukkue.

Joo, ja joukkueesta löytyy Mikael Kurki todennäköisesti tutuimpana nimenä.

Heikkilän ura jatkuu Slovakiassa. Josko vielä kohtuullisen ammattilaisuran saisi aikaiseksi ainakin näissä alemman tason liigoissa.

3 tykkäystä

Miikan ura jatkuu DNA-kaupassa myyjänä ostoskeskus goodmanissa Hämeenlinnassa. Eilen bongattu.

Ja tätä kun avaa vähän enemmän niin on siis töissä vai oli asiakkaana kyseisessä liikkeessä?

1 tykkäys

Sopimus KooVee:n kanssa tehty.
Alla linkki uutiseen:

5 tykkäystä

KooVee tulee olemaan tulevalla kaudella huomattvasti kovempi, kuin menneellä, jos tällaisia pelaajia liittyy ryhmään.