Mikkelin Jukurit kaudella 2019-20

Arki mainittu. Vaikea uskoa, että se arki Kangasalustan alaisuudessakaan mitenkään huonoa oli. No, en voi tarkkaan tietää.

Kovin on kokematon valmentaja Marko Kauppinen. Ei yleensä hyvä yhdistelmä heikon rosterin kanssa.

1 tykkäys

Hyvällä itsevarmuudella ainakin vetää. Voi olla, että arki yllättää nopeasti. Hienoa toki, että on innoissaan uudessa paikassa ja jostakin täytyy aloittaa, mutta kyllä tuossa on aika kova oppiretki tiedossa. Ihan arkea parantamalla ei heikko rosteri paljoa parane ellei sitten ole Pennasen tasoinen koutsi.

2 tykkäystä

Jos Pennasen tasoinen on jo nyt, niin puhutaan hurjasta lahjakkuudesta. Pennanen on kuitenkin valmentanut jo aika pitkään.

Ja käynyt aika pitkän polun siihen: IFK:sta Sopan apuvalmentajana ensin, sitten Jukureihin ja lopulta HPK:n ja tie käynee maajoukkueen päävalmentajaksi vielä. Pennanen on todella kovatasoinen ammattilainen ja en nyt usko, että sellainen lahjakkuus on Kauppinen kuitenkaan.

2 tykkäystä

Kiekkokiukaassa kyselivät hienosti, että mitä Jukureiden johto oikein odottaa. Jukureilla on sarjan pienin budjetti. Antoivat Kangasalustalle hyvän arvosanan työstään ja niin annan minäkin.

Oli mielestäni virhe antaa Kangasalustalle potkut, jos ei sitten ollut jotain muuta kuin pelilliset asiat taustalla.

5 tykkäystä

Ja tosiaan mitä Holtariin tulee, niin pelaa melkoista upporikasta ja rutiköyhää. Kauppisen onnistuessa näyttää nerolta ja epäonnistuessa idiootilta.

Mikään ei viittaa lähtökohtaisesti onnistumiseen. Niin kokematon Kauppinen on. Ellei sitten pelaajabudjetti nouse.

Karmea alku Marko Kauppiselle Jukureissa. Kaksi ensimmäistä peliä turpaan maalierolla 3-13. Ja KalPaa vastaan. Ainakin kaksi tehtyä maalia noista voidaan laskea sen piikkiin, että KalPa hölläsi peliään.

Ei tietenkään pidä tuomita näin nopeasti ja annetaan nyt kunnolla mahdollisuus, mutta pahin mahdollinen alku Kauppiselle. Hyvät merkit ei ole ilmassa ensi kauttakaan ajatellen.

Mitähän Jukka Holtari miettii tällä hetkellä? Vai kävelikö hallitus Holtarin yli tässä päätöksessä potkia Kangasalusta ulos ja palkata Kauppinen. Oman kylän poika.

2 tykkäystä

Kangasalustan johdolla Jukurit hävisi maalilla. Kauppisen johdolla tuleekin kunnolla turpaan eli lyhyen jänteen analyysi on se, että tämä on suurin valmentajanvaihtofloppi, joka Liigassa on ihan hetkeen nähty. Ei missään nimessä ainakaan parempaan vaihtaneet.

8 tykkäystä

Kyllä tämä ulospäin aika käsittämättömältä vaikuttaa. Ellei sitten todella Kauppinen ole aivan superlahjakkuus valmentajana.

Ei tule muistiin, että vastaavilla meriiteillä olisi Liigassa päävalmentajaksi kukaan päässyt.

1 tykkäys

Jukureissa aukeaa aivan pian karkkikauppa :grin:

Tarjolla vaan on lähinnä salmiakkia ja vihreitä kuulia.

5 tykkäystä

Laitan vaikka pääni pantiksi että tämä ei ole Holtarin päätös. Tälläisiä puuhakerhoja on liigassa valitettavan (luvattoman) paljon.

1 tykkäys

Ois siellä muutama mielenkiintoinen pelaaja. Enkä nyt puhu, että “me” tarvittais sieltä vahvistuksia.

Holtari on hyvä löytämään lahjakkaita pelaajia, mutta selvästi aliarvioi valmentajan merkitystä voittavassa jääkiekossa. Merikivi ja Kauppinen olivat ulkopuolisen silmään eriskummallisia nimityksiä Holtarilta.

Kauppisen oli pitänyt 2-3 vuotta vähintää olla apuvalmentajana Liigassa ja sitten mietitty onko seuraava askel päävalmentajuus Mestiksessä vai Liigassa. Ei tule yhtään valmentajaa mieleen, joka olisi noussut A:n päävalmentaja Liigajoukkueen päävalmentajaksi ja onnistunut.Mestiksestäkin se on harvinaista, jos ei ole aikaisemmin kokemusta Liigan apuvalmentajana. Suikkanen taisi tulla Hokista palokuntahommiin TPS:ään ja sai kurssin käänettyä.

4 tykkäystä

Sveitsistä ilmeisesti sitten löytyi tuo 50000 eur

1 tykkäys

Seksi-Jukurit vajonnut tulokselliseen apatiaan lennokkaan kaudenaloituksen jälkeen. Nytkin on kuusi tappiota putkeen ilman pisteitä. Pistää silmään, että ovat olleet vähämaalisia taistoja. Varsinkin neljä viimeisintä: kolme 1–0-tappiota ja yksi 2–1-tappio. Tarkoittaa myös yhtä tehtyä maalia neljään peliin.

Saraultin kausi ohi loukkaantumisen takia.

2 tykkäystä