Mikkelin Jukurit kaudella 2025-26

Jukureiden kakkonen tänään Lahdessa

Ahonen - Hynninen - Ruuttu

2 tykkäystä

Hyvään paikkaan pääsee. Selkeästi halutaan katsoa, mikä on miehiään. Hynninen ja Ruuttu on Jukureiden parhaita pistemiehiä, joskaan kumpikaan ei ole paras, sillä kultakypärä on koko sarjan pakkien pistepörssin ykkönen Juuso Arola.

Ongelma on että Jukurit tekee maalinsa ylivoimalla eli jos teksti-tv:lle nimensä haluaa, tarttis päästä ylivoimaan.

Baidövei, Jonnen jatkosopimuksen julkaisu puolivälissä lokakuuta ei ollut mun bingokortissa.

2 tykkäystä
2 tykkäystä

Jukurit on käyttänyt Liigan tulokkaiden pistepörssiä johtavan Alberts Smitsin sopimuksessa olleen option. Smits jatkaa Jukureissa tämän myötä kevääseen 2028 saakka.

2 tykkäystä

Oho, tämä oli aika kova jatko. Toki näitä nuoria säväyttäviä pakkeja mahtuu kourallinen kauteen kuin kauteen ja melkein yhtä yleistä on se, että sitä seuraavaa steppiä ei koskaan tule. Mielenkiintoista on, että miten tuloskunto kantaa läpi kauden. Kesä sitten näyttää, millä numerolla menee.

Yleensä händlään fontin kuin fontin, mutta jukureiden sivuston leipäteksti (Antonio?) sattuu silmiin.

Lisätään samalla tännekin.

1 tykkäys