Mikko Lehtonen

2 tykkäystä

Jokereissa jatkuu ura.

11 tykkäystä

Lehtosen urakehitys on kyllä ollut hurjaa. Vielä 2014-15 vielä mestistä, jonka kautta Liigaan, SHL ja siitä KHL. Nähtäisiinpä Tapparassa vielä.

Lehtoselle kaikkea hyvää Jokereihin, mutta mieluusti ei Tapparaan enää. Ei oikein jäänyt hyvät muistot ja varmaan hänellekin iso pettymys kausi Tapparassa.

14 tykkäystä

Lehtonen ei ollut johtava puolustaja, johon miehellä oli kuitenkin kaikki tarvittavat työkalut. Meno oli vähän laiskannäköistä, ihan kuin viimeistä pisaraa mies ei olisi laittanut kehiin missään vaiheessa. Sinänsä siis ei haitannut yhtään, vaikka lähtikin viime kauden jälkeen. Tappara vaikutti olleen vain pieni välietappi uralla.

14 tykkäystä

Enemmä ketuttas Vittasmäen lähtö, vaikka ei iha samaa roolia pelaakaan.

2 tykkäystä

Samaa mieltä. Jotenkin vaisuksi jäi ja tuntui,että ei pelannut logolle vaan Ruotsi/Venäjä oli koko ajan mielessä…

4 tykkäystä

Odotukset olivat kovat varmasti puolin ja toisin. Mutta loppujen lopuksi 29 tehopistettä pakin paikalta, sm-hopea, paikka olympiajoukkueessa ja kauden jälkeen sopimus ruotsalaiseen huippuorganisaatioon. Ei se nyt ihan huonosti mennyt, eikä Tapparan visiitti näyttänyt ainakaan takapakkia uraan tuoneen. Ottaisin ilman muuta takaisin tämän tason pelimiehen.

4 tykkäystä

Taas yksi pelaaja Tapparan kautta KHL ään

2 tykkäystä

Kyllähän Bobi oli hyvä signaus ja varsinkin ylivoimalla teki vapauttavia maaleja. Loppujen lopuksi jäi vähän mielikuva, että oli tekemässä vain omaa uraa ja näinhän tämä kuvio ei vain toimi. Kyllä ensin on laitettava kaikki joukkueen eteen ja sitä kautta tulee niitä mahdollisuuksia mennä eteenpäin. Etenkin vaisu, jopa löysä, mailapuolustaminen jäi verkkokalvoille. Olisi kuitenkin luullut, että Lehtosen statuksella ja hyvin sujuneella Ruotsin kaudella olisi saanut vieläkin paremman diilin KHL:ään. Kuitenkin oli puhetta jopa NHL-kiinnostuksesta. Siihen nähden Jokeri-diili pettymys.

2 tykkäystä

Tappara taisi olla enemmän välillinen etappi. Kyllä kasvatuskorvaus on noussut enemmän Ruotsissa ja KooKoossa.

1 tykkäys

https://www.instagram.com/p/Bx8P8QnlkZ8/?igshid=r2dotop5flv7

13 tykkäystä

Bobi mukana tähdistöjoukkueessa. :facepunch:

All-Star Team selected by the media:
GK: Andrei Vasilevski (RUS)
DE: Filip Hronek (CZE)
DE: Mikko Lehtonen (FIN)
FW: Mark Stone (CAN)
FW: William Nylander (SWE)
FW: Jakub Voracek (CZE)

19 tykkäystä

Voi veljet mikä Lehtonen on tämäkin kaveri. Ei valitettavasti saatu Tapparassa ihan parasta irti, sillä on maajoukkueessa ollut jo muutaman kauden parhaimmillaan. Toki kehittynyt vielä lisää kuluvan kauden aikana ja nyt tuli jo All Star valintakin vielä kullan päälle.

Loistava liike, hyvät kiekolliset taidot, mutta varma omissa, eikä ihan pienikään. Toivottavasti joku NHL-seura pirauttaa, eikä tarvitse lennellä Jokereissa pitkin Siperiaa.

10 tykkäystä

Kyllä on mennyt paljon eteenpäin tämä Lehtosen poika. Vaikka ei ollut vielä parhaimmillaan meillä ollessaan, sai mielestäni kohtuuttoman paljon kuraa niskaansa “palkkasoturin” maineella ratsastamisesta, vaikka pelasi yleisesti ottaen meilläkin todella hyvin. Puhuttiin Kemiläisen minuuttien “varastamisesta” ja muusta ihmeellisestä nillittämisestä, mitä ainakin itse oli aika vaikea ymmärtää. Kemiläinenhän oli silloin ja on edelleen paljon huonompi puolustaja, niin miksi häntä pitäisi enemmän peluuttaa ? Harmitus oli kyllä itsellä todella suuri kun mies lähti niin aikaisin.

Olin itse kohtuullisen varma, että tästä miehestä kehittyisi vielä vähintään KHL-tason puolustaja, jos ei ihan jopa NHL:n pääse. Nyt otteet vastasivat tätä jo maajoukkueessa. Todella varmaa ja jämäkkää peliä omissa ja hienoja nousuja kiekon kanssa. Jos pystyy pitämään saman suunnan, nin hieno tulevaisuus edessä. Toivottavasti tosiaan kävisi tuuri ja NHL kutsuisi. Pärjäisi sielläkin noilla avuilla satavarmasti.

3 tykkäystä

Sibir Novosibirsk - Jokerit pelissä osui silmään että Bobille oli annettu A rintaan Jokereissa.

2 tykkäystä

Ei se ny iha näinkään ollut :slight_smile: Tapparalla oli mestaruustason kalusto 2017-18 ja aika kauaksi siitä jäätiin. Koko kausi oli aivan hirveää katseltavaa. Se, että yksilötasolla oltiin hyviä ei muuta sitä, että joukkueena puristi niin perkeleesti. Lehtosta on varmasti aika turha syyttää yksinään noista ongelmista, mutta Lehtosen sooloilu ei todella tuolla kaudella auttanut Tapparaa. Yritti valitettavasti aivan liikaa yksin - eikä valitettavasti ollut tuon kauden ainoa.

6 tykkäystä

Mikko Lehtonen johtaa tällä hetkellä KHL:n pistepörssiä. 5 otteluun syntynyt tehot 3+4.

22 tykkäystä

Eiköhän Bobi siirry noilla otteilla Amerikkaan ens kaudeksi. Mies ottanu kyllä suuria harppauksia eteenpäin viime vuosina. Harmi kun Tappara sai nauttia palveluksista vain kauden verran.

15 tykkäystä