Riippuu mitä faktatieto tarkoittaa? Ei, Miro ei ole itse minulle asiaa kertonun eikä Mikki eikä Tapola. Faktaa on kuitenkin se, että olen kuullut saman huhun/tiedon kahdesta eri lähteestä että jatkaa ensikaudella ja koko pelaajan hankinta on järjetön, jos ei ole pidempiaikaista suunnitelmaa.
Sählä tuli aikanaan “loppukauden sopimuksella”. Samoin Suhonen. On näitä nähty ennenkin. Se miksi tiedottaminen on tälläistä on suuri mysteeri itsellenikin.
Samaa mieltä siittä että oli ihan järjetön hankinta jos ei tehty pisempää sopimusta, ja aika järjetöntä on ollut mv-peluutuksin tämän hankinnan jälkeen jos tosiaan vaan loppukauden viettää Tampereella.
Niistä jatkoista ilmoitellaan Mikin tyyliin silloin tällöin isommissa ryppäissä…
Voihan jatko olla optiona ja sopimuksesta tiedotettiin vain varma osuus.
Maalivahdin pelikunnon rakentaminen on pitkälti myös henkinen prosessi. Jos tuntuma on ollut hukassa, keskustelut pojan kanssa viitanneet siihen ettei vielä ole oikea aika lyödä isoihin valoihin niin se on ihan fine.
No joo, näinkin tämän voi ajatella. Mutta kuten tuolla ylempänä mainitsin niin tämä oma tietoni Svobodan tämänhetkisestä pelikunnosta/valmiudesta Liigaan tuli ihan kyllä ytimestä, kun sitä kyselin…toisaalta tuossa on vielä sarjataulukon kanssa niin tiukkaa, että ei varmaan uskalleta muutenkaan peluuttaa ihan kolmos-maalivahtia tähän paikkaan.
Joten en yhtään ihmettelisi, että ei pelaisi vielä ensiviikolla Tapparan maalilla…
Edit: Tuossa @_Linden_16 Kommentti kertoikin olennaisen…
Omassa joukkueessa on nuorempi veska joka hakkaa kokeneemmat teknisesti, mutta tulee jatkuvasti se pieni hetki milloin menee se helppo tai kaksi. Vaikka ois ottanut kymmenen kovaa torjuntaa matsin aikana. Tästä lähinnä tuli tuo pohdinta.
Ihan hirveen maagisia otteita ei tarvitsisi edes esittää, että nokittaisi liigassa tilastot 90% ja 2,57 pmk.
Tarkalleen Heljangon tilastot Liigassa ovat 90,21% ja pmk 2,57.
Svobodan LeKissä: 90,07% ja pmk 2,83.
Eli Svoboda ei pääse noihin “ei hirveen maagisiin otteisiin” Mestiksessä.
Muutenkin Heljangon viime kauden mestistilastot ovat kovemmat kuin Svobodan, vaikka Heljangon pelatessa Mestistä LeKi oli juuri ja juuri playoff-joukkue. Nyt LeKi keikkuu Mestiksen kärkikamppailussa mukana.
Tarkoitus ei ole erityisesti puolustella Heljankoa, mutta en ymmärrä, millä perusteella Svoboda olisi sateentekijä vs. Heljanko?
Kyllä Tuononen näkee ilman sitä Liiga peliä milloin kaveri on valmis. Valmis Liiga veska vetää tollaisen viiden-kuuden pelin ryppään Mestiksessä 93-95 prosenteilla.
Eipä tuokaan kyllä mikään itsestään selvyys ole, että liiga Veskari tuollasilla prosenteilla Mestiksessä operois.
Ei tietenkään, mutta sinne ne suurimmaksi osaksi sijoittuu sellaisilla kavereilla jotka ovat Liigassa jo olleet pelaavina kassareina. Voi olla valmis pelaamaan mutta ei vahvistus vielä.
Tuun taas besserwisserinä tänne huuteleen ja mun mielestä on aivan sama, kuka maalivahti pelaa. Svoboda varmasti saa paikkansa, jos sellaisen ansaitsee. Jos pelkästään Svobodan olemassa olo esim. nostaisi Heljangon tasoa niin sekin riittäisi.
On aivan sama, kuka näistä kolmesta on ykkösveskari, kunhan pikkumusta jää kiinni.
Samaa mieltä asiasta. Tuo Svobodan koittaminen liigassa saattais ruokkia Heljankoon lisää ”boostia” malliltaan ”tänään otan kaikki kiinni”. Uuden miehen koittaminen liigapelissä taas tuskin syö maalivahdin itseluottamusta, eihän liigassa kuitenkaan ole maalivahtia joka torjuu täyden runkosarjan.
Näkisin että johonkin peliin Svoboda-Bäckström jos lähdettäisiin niin se ei vahingoita ketään, tai sitten Svoboda-Heljanko. Tuskin se Nikkekään suuttuu vaikka pelin tai kaks katsomossa on.
Torjuntaprosentti ei kerro kyllä kaikkea eli mistä ne maali on tehty. Onko mennyt viivavetoja, onko ollut maskia tai ohjureita tai onko ronkittu maalinedestä. Nikke tuntuu minusta ainakin ohjeistavan puolustajia / hyökkääjiä miten puolustetaan ja silloin se näyttää niin varmalta ja ei tarvitse ylireagoida joka tilanteessa. Mestiksen ja liigan prosenteja ei voi verrata keskenään, koska puolustus on niin eritasoa. Toivottavasti Svobodasta on apua, koska Heljangosta ei ole tällä kaudella voittavaa maalivahtia kun tosipelit alkavat. liian epävarma mikä heijastuu koko joukkueen pelaamiseen.
Nikkeen kyllä voi luottaa tiukassakin paikassa, mutta miten paikat kestää kovassa otteluruuhkassa?
Oliskin noin helppoa prosenttipeliä. Esimerkkinä Rynnäs 2009: Sportissa täysi Mestis-peli, 6 päästi, 79.3%. Sitten vielä Kiekko-Vantaassa 7 ottelua 3.99 ja 88.7%. Heikkoa. Oliko valmis isompiin askeihin? Tai edes Mestikseen?
Onneksi pääsi vielä pelaamaan pudotuspelejä Kiekko-Vantaassa ja silloin tulos olikin 5GP 2.22 94.1%. Siis vähän eri maailmaa. Kausi 2009-2010 menikin Ässissä jo liigatasoisesti: 31GP 2.50 92.9%.
No, onneksi valmennuksella on silmää, sehän tässä on tärkeää. Mutta jos yhtään on Svobodan suhteen jatkosuunnitelmia, niin antaisin edes jonkun pelin koettaa liigassakin. Mielellään edes 2-3 peliä.
Pikkuisen jännää tämä Tapparan touhu, kun joskus tuntuu siltä ettei ottelun tuloksella ole suuremmin väliä. Sitten ei taas uskalleta ottaa mitään “riskiä” maalivahdin kanssa, vaan pistetään Heljanko maaliin peräkkäisinä iltoina. Vaikka jo eka peli meni pikkuisen pieleen. Ihan kuin olis vain yksi maalivahti joukkueessa.
Jussi on omanlaisensa tarina miten siinä kaikki naksahti kohdalleen. Edeltävällä kaudella pelattiin vastakkain pariin kertaan ja mikään ei viitannu siihen mitä sen jälkeen on tapahtunut. Tolla aikaisemmalla tarkoitin sitä että ne ketkä ovat Liigassa jo pystyneet vastuuta kantamaan ovat mestiksessä pystyneet pelaamaan sillä tasolla.
Antaisin, jos ei Tps pelissä niin sitä seuraavalla vk pelejä alle, vaikka riskillä. Muuten juna menee, tai sitten tämä on villikortti joka laitetaan suoraan pleijareissa kehiin.
Toisena tarinana, josko laitettaisi Crisu Lekiin, niin mitenköhän vain siellä torjuisi. Voi olla, että maaleja menisi selän taakse.
Tämä varmasti perustuu johonkin, joten voisitko @messi vähän avata näkökulmaasi?
No hiukan voin. Kaveri on meiän pelityyliin liian passiivinen. Pelityylinsä luottaa liikaa vanhaan Luongo-torjun melkein maaliviivalla peittoon.
Näin ollen liike on lähes olematonta liigan vastimuksiin. Pelirohkeutta tulee kehittää. Tosin se on haastavaa liikkeen vuoksi. Sitä on vaikea nopeasti saattaa eteen päin. Lyhyesti noin.