Muut joukkueet mediassa ja muiden joukkueiden markkinointi

Perustinpas tällaisen ketjun ihan vain linkatakseni seuraavan twiitin, koska aiheeseen sopivaa ketjuakaan ei oikein ollut. Varsinkin kun täällä ollaan - aivan oikein - tiukempia ketjun sisällön suhteen kuin .infossa.

Muistissa on hyvin tämä tempaus, kun Tuukka oli ajellut jonkun HIFK:n pelaajan (Kurvinen?) ja Tuukka toivotettiin Stadiin varsin näkyvästi ainakin Aamulehdessä. Taas toivotellaan Tuukkaa pääkaupunkiin, ei ehkä niin näkyvästi, mutta kuitenkin.


Kuvan lähteenä HIFK:n twitter, johon linkki yllä.

On HIFK:sta muuten mitä mieltä tahansa, niin markkinointipuoli siellä on kunnossa. Toki moni muukin joukkue on tässä parantanut muutaman viime vuoden aikana, esimerkiksi Ässät, Saipa ja Tapparakin. Edellä linkattu twiitti on kuitenkin sopivasti pilke silmäkulmassa ja kuitenkin tunteita herättäen. Tällaisilla saataneen muutama ylimääräinen katsoja halliin.

Edit: Kopioidaan kuvakin vielä, niin ei tarvitse linkkiä klikata.

1 tykkäys

Hauskojahan nuo on ja sais enemmänkin seurat harrastaa. Ainakin itselle tuo tekee seurasta paljon mielenkiintoisemman eikä niin virkamiesmäisen.

Näissä on kuitenkin vaara ampua omaan jalkaan, kuten Ilves näytti Tyrväisen tapauksessa. Niille jotka eivät tiedä/muista niin Tyrväinen lähti Ruotsiin juuri ennen tuota peliä kun oli pelikieltonsa lusinut.

2 tykkäystä

Juu tuo Hifikin twiittihän oli vastaus Tuukan laittamaan:

Hopeajoukkue saa kyllä aika kivasti näkyvyyttä. Mestareiden jatkosopimukset sen sijaan eivät ylitä uutiskynnystä muuta kuin sen verran että niitä oli nippu. Jotain Karjalaista, Saravoa ja muita vaan. Uudet nimet saivat jopa lihavoinnin!

3 tykkäystä

Iltasanomat on naimisissa HS:n kanssa, joka on lähtökohtaisesti hyvin Stadi-orientoitunut media, koska suurin osa lukijoista on Helsingistä.

Vertailukohta olisi verrata, miten Tapparan jatkosopimukset/uudet hankinnat saivat huomiota Aamulehdessä ja mainittiinko IFK:n sopimuksista mitään? Tästä en jaksa meinaan mieltäni kyllä pahoittaa. Lehtien pitää kirjoittaa kohderyhmälleen. Iltalehti ja Iltasanomat tekevät varmaan 90 % tuloksestaan pääkaupunkiseudulla, joten suurin kohderyhmä on siellä.

Joo, ymmärtäisinkin tuon vertailun HS vs Aamulehti kun ovat enemmän tai vähemmän paikallislehtiä. Eikös HS:llä kuitenkin ole erillinen urheilutoimituksensa, IS/US:lla taas omansa? Kyllähän iltapäivälehdet ovat ihan erilailla valtakunnallisia kuin vaikka Aamulehti. Siksi tuntuu vähän hassulta, että näennäisesti objektiivisessa (tottakai jo toimituksen maantieteellinen sijainti tuo väkisin pientä pks-keskeisyyttä) julkaisussa palstamillit jakautuvat noin räikeästi, vaikka kyseessä on hallitseva mestari jolla on laaja kannattajakunta ympäri Suomea.

Harvemmin tulee paperilehteä ostettua joten en tiedä onko tuo ihan tavanomainen huomionjako, voihan se olla. Ja turha tosiaan mieltään on pahoittaa, mutta ihmetyttää ettei edes jatkosopimuksen tehneitä pelaajia mainittu. Ehkä se sitten vaikutti, että uudet nimet olivat käytännössä olleet tiedossa jo pitkään joten koko tilaisuus painettiin sitten villaisella.

JYP vaihtaa toimitusjohtajaa, Kari Tyni lähtee ja Aki Vallenius tulee tilalle.
Tynihän on media-ammattilainen ja saa nähdä kuinka hänen poistumisensa vaikuttaa JYPin markkinointiin.
Tosin Maikkarin mukaan Vallenius on ollut Fonectalla markkinointitehtävissä eli kaipa homma käy uudelta TJ:ltakin.
JYPille uusi toimitusjohtaja Fonectasta

Turussa on panostettu markkinointiin ja medianäkyvyyteen erikoisella tavalla…

Kuinka paljon ilmaista mainosta tälläkin saatiin:

Uusi “aikausi” on alkanut… Turussa siis.

1 tykkäys

Joukkueiden somen käytöstä on tehty viime kauden aikana jonkinlainen tutkimus. Tapparan arvosana 3/5. Kovasti hypetetyn Pelicansin 1/5. Tuota KalPan 4/5 vähän ihmettelen, lähinnä sieltä jäänyt mieleen jatkuvat fanikaupan mainosspämmit. No mikään absoluuttinen totuus tämäkään tutkimus ei ole.

En myöskään sanoisi että Twitterin lähes ainoana sisältönä automaattiset Facebook postaukset ovat kovinkaan edistyksellistä somen käyttöä…

https://twitter.com/kalpa_hockey?lang=fi

3 tykkäystä

Mielenkiintoinen tutkimusaihe kyllä. Jutun mukaan julkaistaan huomenna, joten täytyykin silloin lukaista läpi, jos julkinen on tai Oulun yliopiston lisensseillä pääsee käsiksi.

Yksi teoria Tapparan jäämisestä kakkoskategoriaan on, jos ajankohdaksi on valittu viikon ajanjaksoksi tammikuulta on valittu nimenomaan sen alkupäivät. Silloin pelattiin nuorten kisoja, joiden aikana pelattiin liigaa, mutta Tappara lähinnä huilasi. Taisi olla tapaninpäivästä lukien kahden viikon aikana kaksi peliä samalla kun monilla muilla oli ulkomuistista ainakin neljää. Tämä varmastikin näkyi suhteellisena hiljaisuutena Tapparan somekanavissa, joissa lähinnä seurattiin Laineen urotekoja Suomi-paidassa.

Laitan huomenna kuvausta valituista mittareista, jos tutkimuksen käsiini saan.

Tosiaan tuo viikon otanta ehkä hieman liian lyhyt, kuukausi olisi ehkä antanut vähän parempaa kuvaa.

2 tykkäystä

Marras-, helmikuun otteluruuhkista olisi ollut hyvä ammentaa.

25 sivua Turun AMK:n tradenomien tutkimusjulkaisua selailtu läpi. Ladattavissa tämän sivun alalaidasta vapaasti.

Ensinnäkin, teoriaosuudessa on paljon fiksua asiaa. Somejulkaisut on jaettu neljään kategoriaan: markkinointi, yhteiskuntavastuu, sitouttaminen ja uutiset. Kvantitatiivinen puoli on huitaistu valitettavasti vasemmalla kädellä, mikä romuttaa tutkimuksen kuin tutkimuksen uskottavuuden. Joitakin löydöksiä pikasilmäilyn jäljiltä:

  • Tarkasteluajanjaksoksi on johdanoon mukaan haluttu valita kullekin joukkueelle sellainen, että sisältäisi yhden koti- ja yhden vieraspelin tammikuun alkupäivinä. Toisaalta olisi ilmeisen suotavaa, että jaksot olisivat myös yhtä pitkiä joka joukkueelle. Mahdoton yhtälö Liigan otteluohjelman tietäen! Onkin saatu sellainen sekametelisoppa aikaan, että alta pois. Esimerkiksi Bluesin kohdalla kerrotaan tarkasteluajanjaksolla 7.-12.1.2016 pelatun kaksi ottelua: 3.1. KooKoo vieraissa ja 5.1. KooKoo kotona. Mitä helvettiä? Kaiken huipuksi saman sivun alalaidassa kerrotaan tutkimusajanjaksoksi 5.-13.1.2016! Samantyyppinen sekoilu on joka joukkueen kohdalla.

  • Sivun 23 taulukossa on lueteltu jokaisen joukkueen osalta eri somekanavissa tehdyt julkaisut. Youtube-julkaisujen määrät tuntuvat parhaiten korreloivan tuon sivun alalaidan kymennen päivän jakson kanssa. Tapparan osalta hyppää ensimmäisenä silmään jaettu viimeinen sija Instagram-julkaisujen määrässä, 4. Instagramiin mars, vähän skrollausta alaspäin ja… ajanjaksolla 5.-14. tammikuuta löytyi 13 päivitystä. Ilvekselle väitettiin 7, löysin 11, ja jos viitsisi jatkaa, varmaan löytyisi lisää virheitä.

  • Facebookin tarkastaminen olisi näin puoli vuotta jälkikäteen helvetillisen aikaa vievää ja Twitterin ilmeisesti mahdotonta?

  • Hupaisa lipsahdus on myös se, kun Tapparan sivulla kehutaan Kummeli-huumorilla höystettyjä videoita. Ettei vaan olisi Turussa sattunut sekaannus :tappara: :cat:?

7 tykkäystä

Hyviä pointteja @rizka:lta ja sen tuloksena en koe tarpeellikseksi edes avata koko tutkimusta.
Twitterin tarkistaminen on muuten yllättävänkin helppoa, kun käyttää tarkennettua hakua:
https://twitter.com/search-advanced?lang=fi

Ei se niin sysipaska ole, kyllä siinä oli plussaakin. Seurojen väliseen vertailuun se ei toimi, mutta muutoin siinä ollaan hajulla monin paikoin.

Kiitän! Tätä kautta sai vahvistuksen hypoteesilleni, että twiittien määriin on monilla seuroilla laskettu pelinaikainen otteluseurantaspämmi. Tapparahan on eriyttänyt sen järkevästi toiseen Twitter-tiliin, jota voivat kaikki halukkaat seurata. Ei vaan ole tainnut tutkijoiden Google löytää, tai todennäköisemmin, on haluttu vetää mutkat suoriksi. Tapparan Twitter-tili oli todettu toiseksi epäaktiivisimmaksi Pelicansin jälkeen, jolla muuten otteluseurantoihin on sama ratkaisu kuin Tapparallakin.

Niin, ja en saa täsmälleen samoja lukuja Twitterinkään osalta, mikä ei varsinaisesti yllätä.

1 tykkäys

Itse ihmettelen todella paljon.
KalPan some on mielestäni todella huono.
Twitteria käytetään pelkästään Facebookkiin yhdistettynä, Facebookissa vastaillaan jokaiseen kommenttiin ja koitetaan viimeiseen asti argumentoida kommentoijia vastaan, teksteissä paljon yhdyssanavirheitä ja youtubevideot ovat sisällöllisesti heikkoja.

Onkohan noihin laskettu esim. re-tweetit mukaan? Monilla seuroilla on tapana retweetata jokaisen Matti Meikäläisen postaama “ostin Tupsin kausikortin”-viesti.

Nappasin Rantt3:n kommentin pelkästään esimerkiksi siitä, kuinka vaikeaa markkinointi tai markkinoinnin mittaaminen on. On erittäin vaikea kehitellä työkalu, jolla voitaisiin absoluuttisesti mitata todellista markkinoinnin onnistumista. Mielenkiintoinen huomio Liigasta on, että pääsääntöisesti sellaiset joukkueet, joiden markkinointia pidetään hyvänä myös tekevät jostain syystä eniten turskaa.

Jos nyt vaikka ajattelen ihan omaa mielipidettä niin mun mielestä ihan puhdasta markkinointiosaamista ja -yritystä löytyy eniten seuraavasti:

  1. Pelicans
  2. Ilves
  3. IFK
  4. Myös konkurssiin mennyt Blues käytti tiettävästi suuria summia ihan puhtaasti profilointiin ja markkinointiin

Näistä ainoastaan IFK on selvästi brändi ja onnistunut markkinoinnissaan. Kaikki muut tekevät pääsääntöisesti turskaa ja yksi on jo konkurssissa. Markkinointi, brändi yms. ovat vain yksi erittäin mielipidevaltainen asiakokonaisuus jääkiekon saralla ja kyse on pitkälti siitä, mikä kenellekin sopii. Yhtä muottia ei voi sovittaa kaikille ja pelkästään hyvällä markkinoinnilla ei voida pelastaa muuten horjuvaa taloutta ja tekemistä. Mikään markkinointi ei esim. pelasta Ilvestä sillä, että sen talous on muuten kuralla ja ilman urheilullista osaamista myöskään markkinointi ei onnistu.

Mitä tulee tähän kyseiseen tutkimukseen; on erittäin vaikea sanoa twitterin tai facebookin perusteella, että moniko kannattaja saapui lopulta halliin. Eli huolimatta siitä, että KalPa tämän tutkimuksen mukaan on hyvä somessa, tulos ei ainakaan sitä tue. Sen voi jokainen katsoa luvuista, että Niiralan Monttu kumisi viime kaudella tyhjyyttään todella usein. Markkinoinninkin pitäisi ymmärtää ja KUUNNELLA asiakasta, asiakas on mm. kertonut KalPalle monesti, mikä mättää. KalPa ei kuuntele ja halli on edelleen tyhjä. Hyvin pitkälti samaa tekee Liiga ja se on tie, joka nousee vääjäämättä pystyyn jollakin aikavälillä.

KalPan vastaus Facebookissa kysymykseen miksi seuran Twitteriin suolletaan vain Facebook-linkkejä:

Resurssit ovat rajalliset ja kompromissejä on täytynyt tehdä, näin ollen Twitter-tilimme on kytketty Facebook-tiliimme. Lisäksi esimerkiksi Snapchatiin ja Periscopeen emme ole lähteneet mukaan, tällä hetkellä meillä ei ole mahdollisuuksia tuottaa noihin kanaviin omaa sisältöä niin säännöllisesti, että uusia kanavia kannattaisi avata.

Tähän facepalm-emoji.