Jälkiviisaus on aina rumaa. Se on juuri urheilun hienoutta, että joku pelaaja voi kasvaa ihan uskomattomasti kauden aikana.
Fleury on vetänyt myös elämänsä kauden, kun sai taas kiistattoman ykkösveskarin tittelin itselleen. Oli jo hyvä Pittsissä ollessaa, mutta aina joku vei paikan.
Lopulta urheilussa on kyse ainoastaan ihmisistä: joissakin olosuhteissa joku pelaaja voi nostaa tasoaan hullun määrän, mutta olosuhteiden pitää osua.
Se on vähän kuin tavallisen tallaajan arki työelämässä: jotta voi näyttää pitää saada mahdollisuus. Olen huomannut itse, että uusissa yrityksissä saa ensin (jos hoitaa alun hyvin) mahdollisuuksia helposti. Kun niihin tarttuu niin pääsee KYLLÄ eteenpäin nopeasti. Vastaavasti joskus jää pitkäaikaisen työnantajan hommissa roolinsa vangiksi ja ei saa paljoa mahdollisuuksiakaan enää. Jos ei ole mahdollisuutta ei voi ylittää itseään.
Urheilun tärkein asia on mahdollisuus ja jonkun pitää antaa se mahdollisuus. Niistä syntyy tarinoita. Vegasilla on upea tarina, jossa MONI pelaaja sai elämänsä mahdollisuuden paljon isommassa ruudussa kuin koskaan ennen. Ja vastasivat siihen hienosti.
ProTappara
(Tamminiemessä - muttei jakamassa pesää)
209
Onkohan tämä tämän ketjun asiaa? Ehkä.
Älykäs teksti New Yorkerissa lätkästä ja erityisesti Vegasista.
”If anyone should be embarrassed, it’s the N.H.L.’s general managers, who, it seems, may be no better than kindergartners when it comes to evaluating talent.”
Kohtalaisen kiinnostavasti tilastonörtit osuivat tässä arviossaan myös täysin nappiin…
Näistä aliarvostusten mahdollisuuksista ja lunastamisistahan Vegas on kai aika paljon elänyt, ja sehän onkin hienointa. Fleury on myös yksi kokeneimmista (playoff-)pelaajista “hylkiölaumassa”, kaiken muun eli toistaiseksi ihan kantavan maalivahtipelaamisensa lisäksi…
Kohtahan voi käydä niin, että Marjamäki ja Tapola viedään NHL-organisaatioihin jalkauttamaan Suomalainen meidänpeli trappeineen.
Capitals on tehnyt temppunsa eurooppalaisin tai peräti suomalaisin asein. Siis sellaisin suomalaisin asein, jota Suomessa on manattu kuin ruttoa: voimakkaalla kiekkokontrollilla ja keskialueen trapilla. Samaan aikaan, kun Suomessa haikaillaan pohjoisamerikkalaista peliä, pohjoisamerikkalaisen jääkiekon suurin palkinto ollaan voittamassa suorastaan suomalaisin asein.
Siinä vaiheessa Rantanen ja Nyholm kiiruhtaisivat kertomaan, kuinka pienessä kaukalossa tuo on taidetta. Mutta eurooppalaisessa kaukalossa tappaa kaiken.
Pöh. Et seuraa heidän ajatustaan riittävästi. Eihän se tietenkään ole NHL:ssäkään taidetta, tänä vuonna vaan on huono taso. Jos olisi parempi taso niin se ei toimisi. Viime vuonna pingviinien juhliessa se oli sentään oikein voitettu ja taso oli kova.
Tää sitten ihan vitsillä. Jääkiekko on kaksivaihenen peli, viimeistään siinä kohtaa, kun pitää olla kiekottomana tai kiekollisena. Siinä on ihan valtava ero. Trapinkin kultainen tavoite on riistää vastustajalta kiekko ja jos ei onnistuta riistossa niin ainakin saadaan tällä tavalla ohjattua kiekko ja ukot semmoiseen paikkaan, johon halutaan.
Se on aika fundamentaalinen osa kiekkoa. Toki pelaajathan sen päättää, että kuinka pelataan ja kumpaa vaihtoehtoa suositaan. Kuten Tapparasta tiedämme meidän DNA:ssa on niin kova trap-kiekko, että Rautakorven hiukset on varmaan ihan kokonaan harmaat ennen kuin joukkueesta on otettu kaikki trapin elementit pois.
Se on kuitenkin niin, että valmentaja voi antaa malleja, miten muuten voitaisiin pelata. Tapparalla esim. viime kaudella näkyi ikävän selvästi se, kuinka esim. kapteenisto ei pystynyt vaikeassa tilanteessa näyttämään mitään muuta pelitavallista esimerkkiä kuin passiivempaa.
Se Tapparasta: Washington on saanut harjoitella tuota voittamista perkeleen kauan. Ovat mielestäni olleet mestaruuskelpoisia jo useamman vuoden ajan, mutta jotenkin aina saaneet sössittyä hommat. Washington haluaa cupin niin paljon, että he vaikka makaavat trapissa, jos sillä voittaa. Ja nerokastahan tuo on: aika tehottomaksihan tuo peli on mennyt viime peleissä.
Vauhdin kanssa ei kannata taistella, jos on vaihtoehto. Juoksukilpailuun ei kannata lähteä, jos voi voittaa kävelemällä oikoreittiä.
San Josessa 2016 olimme katon rajassa. Kun istuin penkillä, rautapalkki oli suoraan silmieni edessä, enkä nähnyt kuin kaukalon toisen päädyn. Matsin aikana minun piti mennä pöydän alle aina kyykkyyn, jotta näin San Josen hyökkäyspäädyn, kertoi Mäkinen. Kyykkäsin sen ottelun aikana varmaan 400 kertaa. Reidet olivat aivan hapoilla pelin päätyttyä.
Burrows avasi sanaista arkkuaan eläköitymisen jälkeen:
In an interview with TSN1200 on Monday afternoon, the retiring veteran of 13 NHL seasons admitted he had never before experienced anything like it.
“Uh, never,” said Burrows, who joined the team for the run to the conference final at the 2017 trade deadline. “I’ve never seen that quick turnaround, I’d say.”
Burrows alluded to distractions caused by team owner Eugene Melnyk and the speculation of an Erik Karlsson trade. He also made reference to damaging disruptions — likely the harassment of Melinda Karlsson, allegedly by Mike Hoffman’s fiancee Monika Caryk, which is believed to have caused a fracture of the team family — and his own failure as a leader to nip them in the bud.
“It’s not only one thing. It’s not only (owner) Eugene (Melnyk) or coaches or players … Karl,” said Burrows. “It seems like it was a lot of things that went on at the same time, and we didn’t really respond to it well.
Ei ihme, että joukkueella ei mennyt kovin vahvasti. Siellä on koko joukkue, koko organisaatio täysin sekaisin omistuksesta pelaajiin asti…
Jääkiekko on kaksivaihenen peli, viimeistään siinä kohtaa, kun pitää olla kiekottomana tai kiekollisena. Siinä on ihan valtava ero. Trapinkin kultainen tavoite on riistää vastustajalta kiekko ja jos ei onnistuta riistossa niin ainakin saadaan tällä tavalla ohjattua kiekko ja ukot semmoiseen paikkaan, johon halutaan.