Nicholas Baptiste

Maalintekijä, joka ei tee maalin maalia. Vaikea nähdä pelaavassa kokoonpanossa. Yllätyin, että eilenkin sai pelata, mutta varsinkaan Savinaisen palatessa ei pitäisi mahtua mukaan. Luodonkin pitäisi mennä edelle.

30 tykkäystä

Ei Baptiste oo ainoo jolla homma ei oo jiirissä tällä hetkellä. Ei tää yhteen mieheen ja hänen tekemisiin kaadu. Koko porukka vetelee vähän sivuraiteilla tällä hetkellä.

4 tykkäystä

Sitten kun lähtee on kova, mun puolesta ois saanu lähtee jo syksyllä. Jos nyt verrataan vaikka Laschiin, niin syksyllä ei lähtenyt, kävi poppareilla, nyt pistepörssin nro 5.

Ei varsinaisesti odotusarvoiltaan Laschiim verrattava pelaaja, mutta esimerkiksi Halloraniin kyllä. Koko kauden aikana kuva on ollut, että toinen tekee ja toinen on tekevinään. Itseluottamuskin on laskenut vaivihkaa ihan nolliin.

Baptisten synninpäästöksi voi sanoo että on työteliäs pelaaja vaikka ei tulosta oikeen ole tullu. Siellä on muutama muu kaveri kenen tekemisiä kannattas ennemmin arvostella.

1 tykkäys

Baptiste on kuitenkin se kaveri joka on hommattu maalintekijäksi, ei duunariksi. Sinänsä voidaan sanoa että on epäonnistunut melko rankasti

9 tykkäystä

Millä todennäköisyydellä lähtee, nyt kun ilmeisesti on vielä jotain vammaakin?

Vähän mielestäni syö nyt turhaan Liedeksen paikkaa kärkiketjuissa.

1 tykkäys

Kyllä esimerkiksi Luodon ottasin tällä hetkellä ennen Baptistea kokoonpanoon. Luoto tuo hyviä asioita peliin ja mielestäni aliarvostettu

20 tykkäystä

28 v. toissakaudella Ilveksessä 21 maalia ja välissä kausi Saksassa, missä tehoili ihan hyvin.

Olisitko tehnyt sopimuksen viime kesänä?

  • Kyllä
  • Ei
0 äänestäjää
1 tykkäys

Miehestä tulee etäisesti mieleen eräs ranskalainen liigan ex-maalitykki Tapparassa. Yritteliäästi kyllä pyörii mutta mitään ei saa aikaan.

Alkukaudesta ja CHL:ssä meno näytti aivan huikealta, mutta sitten tapahtui jotain.

11 tykkäystä

Lumipalloefekti. Se kun lähtee vierimään kovaa vauhtia toiseen suuntaan, on joillekin todella vaikea sitä kääntää. Toki sitten, jos se lähtee alusta saakka oikeaan suuntaan, on taivas rajana. Nyt menee vähän väärään suuntaan.

1 tykkäys

Monesti maalintekijäksi profiloitunut pelaaja menee kipsiin kun ei osu. Ja kun alkukauden “kaikki menee” -hurlumhei-lätkä palasi realistisille raiteilleen, niin Baptiste oli ensimmäisiä kärsijöitä. Tapparan viisikkopeli ei tuottanut mitään ja ketjuja sekoitettiin. Alkuun Baptiste pääsi sentään paikoille, mutta pikkuhiljaa, myös loukkaantumisen myötä peli on mennyt puurtamiseksi ja siellä on tällä hetkellä koko eläintarha niskassa.

4 tykkäystä

Kyllä Baptiste on vajonnut tällä kaudella sellaiseksi ukoksi, jolle ei oikeen löydy käyttöä. On puskettu väkisin ylivoimalle, mutta ei saa siellä yhtään mitään aikaan. AV-pelaajaksi ei sovellu, ei ole edes kokeiltu. Jompikumpi rooli pitäisi yleensä napata, aika liki 8 hyökkiä menee ylivoimalle ja 4 alivoimalle päärooleihin, eikä Baptiste kuuluisi kumpaankaan näistä.

Tällainen pelaaja on joukkueissa yleensä aina maksimissaan 12.-13.-hyökkääjä, johon hommaan nykyrosterista löytyy kyllä muitakin kaikkien ollessa terveenä.

Itse pidin tätä silti hyvänä hakuna, ei siinä mitään. Mutta ihan samat ongelmat sieltä kaikuu mitä Ilveksen ajoilta lueskelin Ilves-keskusteluista. Ei ole pelaaja muuttunut mihinkään. Hyvästä vastaiskupelaajasta puhuttiin, joka osaa viimeistellä - vastaiskuista. Ei osaa laukoa suoraan syötöstä, joten YV:llä menee hukkaan. Pelinteko vajavaista jne. Ei oiken ole maskimieskään, toki kamppailee hyvin. Puolustuspelissä sitten vajavaista tekemistä, ei haluta laittaa alivoimallekaan. Roolia ei löydy.

Näistä useista syistä johtuen rooli selkeästi kapenemassa ja jäänee playoffseissa vain varamieheksi.

Vaikuttaisi että tulevissa peleissä annetaan viimeinen iso mahdollisuus, jos kaveri saataisiin vaikka myytyä muualle ennen siirtorajoja. Jos tätä ei tapahdu, niin en ylläty jos tippuu loppukaudeksi penkille.

5 tykkäystä

Edelleen huudan tätä: Väkisin Levtchin ja Konnan syöttölautaketjuun, että saisi edes vahingossa sen maalin.

Tästä sen verran, että AHL:ssä teki paljon maaleja ns Vellun paikalta maaalin edestä väkisin vääntämällä.

4 tykkäystä

Miten tämä näkyy kentällä? Vai tekeekö siis viraapeli hommana halkoja tai jotain muuta oikeaa työtä? Eilenkin peliaikaan verraten kokolailla vähiten luisteltuja metrejä hyökkääjistä. Hävisi jokaisen luistelukisan 100-0. Heleniuksen ekassa maalissakin ei tehnyt elettäkään polkeakseen puolustamaan, vaan liutteli hissukseen selkä suorana omaa aluetta kohti samaan aikaan kun Helenius nosteli jo käsiä kohti kattoa. Illan saldona muutenkin yllättäen 0+0 ja -2.
Ja näitä asioita ei näe teksti-tv:stä, ihan vaan tiedoksi @SammyO

6 tykkäystä

Mun mielestä alkaa aika selvästi näkymään, että on itsekkin heittänyt pyyhkeen kehään. Ainoa tietenkin voisi olla tuo kokeilu B-Konna-76 Saipaa vastaan. Jos niitä maaleja tulis perjantaina tuolla? Jos ei, luiskaan ja lujaa

En tarkoita siis että puhtaita papereita pitäisi antaa hänelle mutta on siellä aika monta muutaki kaveria ihan kuutamolla eikä niitä nosteta täällä esiin.

1 tykkäys

Meillä ei haluta käyttää noissa hommissa, joten ei käyttöä.

Baptistella oli eilen ihan hyvä hööki päällä. Jalka oli liukkaampi kuin aikoihin ja pian alkaa tulemaan tulosta.

13 tykkäystä

Tilastot oli kyllä kunnossa:

Ilves 52 21+14=35
Kölner Haie 46 14+20=34

Tuohon vielä lisäisin, että Baptiste vapautui Saksasta samoihin aikoihin tarjolle, kun Merelän sopimus NHL:ään varmistui eli Tapparalla oli tarvetta yhdelle laiturille (…joka tietenkään ei 1:1 korvaa Merelää).

Aikajana:

Voin olla edelleen väärässäkin, mutta uskoisin, ettei kovin pitkän tähtäimen suunnitelma ollut vaan otettiin, kun oli tarve ja oli sopivasti saatavilla ja Liigassa (ja myös Saksassakin )tasonsa näyttänyt.

Se nyt tietenkin on oma asianhaaransa , että miksi tällä hetkellä ei kulje (vaikuttaako loukkaantumiset vai ketjulotto) ja miten maalihanat saisi taas auki?

Yrittämisen (siitä ei ole kiinni) kun saisi käännettyä vielä onnistumisiksi… Mitä valmennus voisi vielä tehdä toisin, että onnistumisia saataisiin?

3 tykkäystä