Niko Mikkola

Kyllähän Mikkola oli täysin päällikkö oman maalin edessä ja ympäristössä kauden viimeisessä CHL-pelissä.
Okein nauratti kun äijät lenteli Mikkolan siivotessa omassa päässä.:thumbsup:
Ei ole vastaavat otteet osuneet omaan silmään tällä kaudella aiemmin.

Toivottavasti onnistuu tällä kaudella niin hyvin että saisi olympiapaikan.
Jos Kukkoslasse saa kiintiöpaikan olympialaisiin ja Mikkola jää pois, minä pahoitan taas mieleni…

12 tykkäystä

Kukkoslasse nyt on saletisti joukkueessa koska kiintiölasse, mutta ehdottomasti sieltä pitää myös löytyä Mikkola. On niin raju äijä tohon ikään nähden että oksat pois. Jotenkin mulle tulee väkisinkin mieleen leftin versio R.Ristolaisesta.

5 tykkäystä

Tänään Mikkola oli tosi hyvä. Viimeksi taisin kehua pakkipariaan, ja ovathan nuo aika hyvä pari. Oikeastaan Tapparalla pelaa viisi pakkia huimalla tasolla tällä hetkellä.

3 tykkäystä

Mikkola löytyi tämänpäivän ottelussa usein vastustajan päädystä hyökkäämässä. En tiedä onko näin ollut jo pidempään, mutta tänään pisti silmään. Hyvää tekemistä kaikenkaikkiaan

1 tykkäys

Minäkin kiinnitin tänään huomiota siihen, kuinka vaikea Mikkolan ohitse on vastustajan mennä. Vastustajan näkökulmasta v-mäinen pakki siis. Ja tekee kiekollakin hyviä ratkaisuja. Nautitaan nyt kun saadaan häntä täällä katsella. Varmaankaan ei kauaa saada.

7 tykkäystä

Oli kyllä pelipäällä Mikkola taas tänään. Maali muuten puuttuu vielä Tappara paidassa.

2 tykkäystä

Ei vieläkään maalia meidän riveissä. Pitkä liuku, ronskit otteet ja tehotilasto yhdeksän pykälää plussalla, joten ei kuitenkaan valittamista.

1 tykkäys

No eiks Kankikin sen sanonut aikanaan, että kovat jätkät tekee sen maalinsa keväällä.

Hyvällä tasolla pelaa tämä kaveri illasta toiseen, kovaa laatua. Niin kuin kyllä koko puolustuksellakin.

Ja siinä on runkosarja vaan tiellä, kun ruvetaan tosissaan maaleja tekemään.

Olen tässä hiukan odotellut koska se eka maali tulee ja kumpi tekee kauden avausmaalinsa ensin, Mikkola vai Elorinne.

Mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä enemmän olen alkanut pitämään tämän kaverin otteista ja varsinkin oman maalin edessä.
Ei me mitään Kankea tarvita kun on tällainen kaveri riveissä.:muscle:

2 tykkäystä

Mikkola ja Elorinne tietää, että maalit tuntuu paremmalle finaaleissa. Siellä ne myös merkkaa enemmän.

5 tykkäystä

Mikkola kävikin jo kovin lähellä “tolpassa” läpi-ajon myötä hiljattain, Peltolan syötöstä. Oli niin lähellä että vieläkin harmittaa. Oma veikkaus on että tekee maaleja vielä - otteet ovat hyvät.

2 tykkäystä

Joo JYPiä vastaan, oli hyvä nousu. Tehnyt vastaavia mielestäni enemmän kauden edetessä. Hyvä poika eikä pääasiallinen tehtävä ole onneksi mättää maaleja.

1 tykkäys

Nikon mietteitä illan peliin, olympialaisista, tavotteista Tapparassa jne.

5 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Tappara - Sport 11.1.2018 (To)

Viimeksi Mikkola onnistui Liigassa maalinteossa viime kevään finaaleissa. Tuolloin hän tosin pelasi KalPassa ja viimeisteli Tapparan verkkoon toisen loppuottelun 3–1-maalin Kuopiossa.

1 tykkäys

Nikolle ensimmäinen liigamaali Tappara paidassa tänään! Ja tuon maalin jälkeen laukoi kyllä paljon ja sai muutenkin uutta virtaa kummasti. Hyvä peli hänellä tänään muutenkin.

12 tykkäystä

Heitti tuuletuksessa kirjaimellisesti apinan pois selästä. Vaikka maaleja ei mieheltä lähtökohtaisesti olla odotettukaan, niin näköjään Mikkkolan mieltä on maalittomuus rassannut. Tulee olemaan varmasti kova luu keväällä, voitonnälkää viime kevään hopean jälkeen löytyy!

Saa anteeksi.

1 tykkäys

Miten niin tulee?
On nyt jo täysi päällikkö oman maalin edessä.
Tuosta kun vielä hieman parantaa, niin saadaan sanoa keväällä hei hei ja turvallista matkaa.