Nokian Pyry

Tuli tänään todistettua livenä sitä, kun runkosarjan viidenneksi sijoittunut Pyry jatkoi kauttaan ratkaisevaan viidenteen puolivälieräotteluun Porvoon Huntersia vastaan. Varsinaisia maali-iloitteluja on pelailtu, kun ensimmäinen ottelu päättyi Huntersille 6-4, toinen Pyrylle 7-1, kolmas Huntersille 8-1 ja tänään Pyry nuiji maalein 9-3.

Viides osa on huomenna sunnuntaina. Merkittävä on myös viides ottelu D-Kiekko - JHT, sillä jos JHT voittaa, Hunters-Pyry-parin voittaja ei kohtaa vahvaa Kiekko-Espoota välierissä. Mutta kävi miten kävi, Mestis-haaveet ovat hyvin kaukaisia yhtä kaikki. Joukkueen suorittaminen ei ole ollut ainakaan syksyn jälkeen enää kaivatulla tasolla.

4 tykkäystä

Nämä pelit ovat erittäin merkityksellisiä Tapparalle ja Ilvekselle. Tamperelaisen kiekon yksi menestymisen avain nyt ja tulevaisuudessa on se, että molemmilla on lähellä hyvinvoiva Mestis-tason yhteistyöseura.

Ilves on jo solminut jatkoajan tietojen mukaan Kooveen kanssa kahden vuoden jatkon. En tiedä Mitkä ovat Tapparan kuviot, mutta tämän vuoden järjestelyihin olisi Tapparalle selvä upgrade, että Mestiksessä pelaava Pyry olisi Tapparan oma yhteistyöseura.

Urheilussa on kaikki mahdollista, joten toivotaan Pyryn ja JHT:n voittoa.

4 tykkäystä

TuTo on tämän vuoden ollut Tapparan yhteistyöseura. Ja onhan se Kooveekin myös Tapparan kanssa yhteistyössä tai ainakin niin seurat on uutisoinut.
Pyryllä, jossitellen jos nousevat Mestikseen, on paljon tekemistä läpi organisaation ollakseen upgrade Liigaan yhteistyöseurana.

1 tykkäys

Miten niin on paljon tekemistä?

Miksi ei olisi paljon tekemistä?
Kyse on siis olla upgrade liigan yhteistyöseurana Tapparalle. Mestiksen heittopussi ei ihan ole se mikä nostaa yhteistyön tasoa.

Ilveksen pelaajat ovat olleet tällä kaudella etusijalla Kooveessa, eli Tapparan lainat eivät ole vieneet Ilveksen lainojen paikkoja kokoonpanosta. Ja mitä tulee yhteistyöhön Tuton kanssa, sijainti hankaloittaa lainoja ja nostaa kynnystä liikutella pelaajia seurasta toiseen.

Kooveella kesti kausi nousta Mestiksen kärkikahinoihin, joten en usko, että Pyryllä kestäisi myöskään kauaa Tapparan tuella vakiinnuttaa paikka Mestiksessä, kunhan Mestiksen ovet aukeaa.

Eli kyllä, selvä upgrade pitkässä juoksussa.

No joo…
Pyryllä on pari miljonääriä takana, jotka toivottavasti hakee rahoillensa vastinetta ja puuttuu asioihin isolla kädellä.
Mutta korjaamista todellakin riittää oleen edes uskottava suomisarjassa.
Tj, myynti,valmennus nyt alkuun tulee mieleen.
Valmentaja suhtautuu kiekkoon intohimoisesti ja kehittää itseään, mutta peniksessä vielä liian vähän vuosirenkaita.
Myynti on täysin organisoimatta.
Tj on maailman pyryläisin mies. Ja paita katossa, mutta ei nyt oikeesti mikään toimitusjohtaja.

Omistuksessa voi samalla piillä myös ongelma. Varsinkin jos Tonttila alkaa pitään pyryä leikkikenttänään, ja määräillä organisaatiota pikku hönössä.

6-4 turpiin ja ensi kautta kohti.

Olisi kannattanut se ratkaiseva puolivälierä voittaa. :cry:

3 tykkäystä

Mikä on Pyryn polku, kun Mestis on pullisteleva ruutitynnyri tällä hetkellä? Useampi seura saattaa poistua sarjasta nopeallakin aikataululla, jolloin Pyrylle aukeaisi tilaa sarjasta.

Mikä on Pyryn talouden tila näin korona-aikana?

3 tykkäystä

Tuskin on ajankohtaista ainakaan nykyisellä setupilla. Vähän nuorennettukin edustusta viime vuosina.
Nousu ei ole mahdollista ilman merkittäviä ulkopuolisia rahoittajia. Eli yhteistyösopimusta jonkun liiga seuran kanssa ja veikkaan että siltikin tarvittaisiin iso panostus ulkoa. Liigaseurojen talouskin kun varmasti on mitä on tällä hetkellä, niin tuskin muuta tukea on tarjota kellään paitsi joitain pelaajia…

Ei ole Pyry tehnyt vielä lopullista päätöstä mahdollisten kabinettipaikkojen suhteen, mutta joitakin uusia potentiaalisia (ei vielä varmoja) rahoituskuvioita on.

Alunperin kauteen lähdettäessä Pyryssä oltiin tyytyväisiä, että tällä kaudella ei voi nousta ja voi keskittyä vaan hoitamaan koronakauden läpi niin hyvin kuin olosuhteiden puolesta mahdollista.

Raahe-Kiekko sen sijaan on kuulemma lähtenyt tähän kauteen alusta asti asenteella, että kaikki Mestis-jengit eivät pysy pystyssä ja pääsevät Mestikseen vaikka karsintoja ei pelatakaan.

1 tykkäys

Pyryn edustus aloitti Suomi-sarjan pudotuspelit. Tällä kaudella pudotuspelit pelataan siten, että sijat 1-4 suoraan puolivälieriin ja sijat 5-12 pelaavat ensin säälit. Ensimmäisissä koitoksissa runkosarjan 6. Pyry kohtaa runkosarjan 11. Titaanit.

Lopputulos Pyry - Titaanit 8-2

Linkki tulospalveluun:

3 tykkäystä

Eilen tuli vieraissa pataan jatkoajalla 4-3, mutta Pyry hienosti nousi 2-0 ja 3-1 tappioasemista vielä tasoihin.

Ratkaiseva koitos tänään klo 16:00 ja näkyy Ruutu+:ssa ja Pyryn peleissä on selostus.

Tulospalvelu:

Pyry jatkaa puolivälieriin, 1. jatkoerässä 6-5 voitto.

Edit. Ketjuun ei voi sama kirjoittaja kirjoittaa kolmea peräkkäistä viestiä niin editoidaan tähän.

Tänään Pyryllä ensimmäinen puolivälierä Jyväskylässä, D-Kiekko - Pyry klo 18:30.

Tulospalvelu:

7 tykkäystä

Pelattu 11.20, Pyry johtaa 2-0. Taas saat kirjoittaa uutta :smiley:

1 tykkäys

D-Kiekko - Pyry 1-3 eli Pyrylle ensimmäinen kiinnitys välieräpaikkaan, seuraava koitos lauantaina ja tarvittaessa sunnuntaina.

Tämän pelin voitti Pyryn maalivahti Valtteri Kyllinen.

Toinen peli kotona 1-3 eli ratkaisupeli huomenna. Pyryn mahdollista kiriä söi ihan toisen erän loppuun otettu vitonen.

Tulospalvelu:

2 tykkäystä

Ratkaiseva D-Kiekko - Pyry -puolivälierä tänään Jyväskylässä klo 16:00.

Jos sunnuntai-iltapäivän ratoksi kaipaa viihdyttävää kiekkoa niin Ruutu+ näyttää ja ainakin edellisessä Jyväskylän pelissä oli myös selostus.

Eilisen tappion jälkeen kokoonpanoa näemmä rukattu aika isosti, tulospalvelu:

Eikös nämä pelattu paras viidestä?

Koronan takia lyhennettiin paras kolmesta ja Pyrylle tänään 4-2 pataan.

Kyllinen oli maalilla taas mies paikallaan ja jos Pyry olisi käyttänyt paikkansa niin olisivat kamppailleet voitosta.

1 tykkäys

Pyry ei jostain syystä saanut paikkaa U20 Mestikseen. Jos valitus ei mene läpi niin aikamoinen kuolinisku Pyryn pelaajapolulle, kaikki junnujoukkueet pelaavat ensi kaudella käytännössä harrastesarjoja.

Puheenjohtaja avautuu pitkässä tiedotteessa Pyryn nettisivulla.