Nokian Pyry

LeKin kaaduttua kiinnostus Nokian Pyryä kohtaan nousussa, joten luonpa oman ketjun aiheelle. Nokialla junnuvuodet kiekkoilleena tulee Pyryä vähän seurailtua aina. Maalikoosteita vilkuilen ja tapaan ainakin kerran vuoteen käydä jonkun pelin katsomassa paikan päälläkin. Olen siis varmaan palstan mittakaavassa asiantuntija aiheesta.

Pyry on vuosikaudet ollut Suomi-sarjan kärkiporukkaa, mutta keväisin on yleensä tullut liian varhainen lähtö. Menneellä kaudella kävi vähän kuin TPS:lle Liigassa: homma lähti luisumaan käsistä runkosarjan lopussa (eli Pyryn tapauksessa ylemmässä jatkosarjassa), valahdettiin neljänneksi ja puolivälierissä kantahämäläiset laittavat sadulle lopun. Pyryn pudotti Forssan Palloseura voitoin 2-3.

Kausi Runkosarja Puolivälierät Välierät
2018-19 4. (2,00 p/o) 2-3 vs. FPS
2017-18 1. (2,20 p/o) 3-0 vs. Titaanit 0-3 vs. KOOVEE
2016-17 3. (2,16 p/o) 3-0 vs. Hunters 1-3 vs. JHT
2015-16 2. (2,11 p/o) 2-1 vs. KJT 0-2 vs. IPK
2014-15 6. (1,61 p/o) 0-3 vs. Hermes
2013-14 9. (1,66 p/o)
2012-13 2. (2,02 p/o)

Tuo kausi 2012-13 on toistaiseksi siis ainoa, jolloin Pyry on selviytynyt Mestis-karsintoihin, joihin pääsee yleensä välierien voittajat. Tuona vuonna Suomi-sarjassa ei pelattu pudotuspelejä lainkaan, mikä saattoi olla Pyryn onni. :grin: Pyry voitti karsintasarjassa yhden pelin, mutta hävisi kaksi. HCIK voitti karsintasarjan ja säilytti sarjapaikkansa. Suomi-sarjaan Pyry nousi kaudella 2008-09, mutta siihen aikaan sarjasysteemi oli sen verran erilainen, etten niitä kausia taulukkoon sisällyttänyt. Pyry päätyi niillä kausilla aina keväisin karsimaan paikasta seuraavan syksyn Suomi-sarjan alkusarjaan.

Pyryssä on runkona joitakin nokialaisia pitkän linjan pelureita ja kärkenä on jokseenkin vaihtuvia pirkanmaalaisia nimimiehiä, joista osalla on Liiga- ja Mestis-kokemusta aiemmilta vuosilta. Osa on Liiga-seurojen A-nuorista hiljattain ylikasvaneita. Menneiden kausien rostereita voi vilkuilla vaikka Elite Prospectsista: Elite Prospects - Pyry.

Neljä vuotta päävalmentajana toiminut Sami Karppinen lähtee. Apuvalmentajana on vuosien ajan toiminut Janne Ojanen. En tiedä nostetaanko hänet päävalmentajaksi vai tuodaanko ulkoa joku uusi mies vetämään projektia. Pelaajasopimuksia ei ole vielä julkaistu lainkaan. Jatkoajan palstalla on innokas sisäpiiritietoakin omaava yksinäinen Pyry-kannattaja “Tuleva mestari”, joka Tapparaakin kannattaa. Jos tämä osuu silmiisi niin ajatuksesi kiinnostavat.

Pyryn pääasialliset tiedotuskanavat:

Facebook-sivu (pääasiallinen uutiskanava)
Kotisivut
Youtube-kanava (kotipelien maalikoosteet, paljon haastatteluita)

12 tykkäystä

Pyry pitää saada Mestikseen näin Lekin lähdön jälkeen. Pyryllä se on ollutkin tässä jo vähän aikaa tavoitteena, mutta vielä ei ole onnistunut.

4 tykkäystä

Riippuu varmaan paljon siitäkin kuinka innostuneita Pyryssä ollaan koko mestiksestä kun kuulemma tiukkaa tekee rahan kanssa jo ihan suomi-sarjassakin ja mestiksessä kulut x2-x3 verroin suomi-sarjaan.

1 tykkäys

Vuosien ajan sitä on julistettu, että Mestikseen pitää päästä. Ainoa kanto on ollut menestyminen kevään koitoksissa. Mestis-LeKin loppuminen ei varmasti intoa vähennä.

Pyryn nousu Mestikseen olisi kyllä hieno juttu. Siitä sitten Tapparalle farmi.

Toivotaan.

Avausviestissä unohtui mainita yksi asia, mikä rajoittaa urheilubisnestä Nokialla: hurja kilpailu talvipalloilulajeissa. Nokialaiset joukkeet pelaavat mestaruussarjaa salibandyssa ja koripallossa. Ringettejoukkue on hallitseva Suomen mestari.

Jopa entisenä KanKi’n miehenä sitä toivoo Nokian nousua. Oli Hopiaa, Kumpulaista ja Riihelää ja se Pyry oli (junnuissa) pahin vihollinen. No se pompottelusta.

Pyry olisi hyvä lisä Mestikseen LeKin tiputtua. Talousalueelle mahtuu ja Liigasta saadaan vahvistuksia, kun molemmilla Liiga-jengeillä on tarve saada peluuttaa niitä välimaastossa olevia pelaajia.

On Nokialla nyt otettu asiasta vaarin, HC ja Pyry saivat sovittua erimielisyytensä eivätkä enää pyöritä päällekkäisiä ikäluokkia, jolloin yksi ikäluokka on yhden seuran alla ja resurssit voidaan jakaa paremmin.

Lisäksi pelaajapolku on selkeämpi, kun Pyry hoitaa vanhemmat ikäluokat ja ovat Tapparan yhteistyöseura.

Ehkä tuo Pyry tuosta lähtee, itse ainakin toivon näin.

1 tykkäys

Pyryn eilinen tiedote. Sorkin sitä sen verran, että lisäsin Elite Prospects -linkit ja pelaajien syntymävuodet.

Niko Raiskio on Pyryn Suomi-sarja-joukkueen uusi päävalmentaja. Raiskio on Pyryn entinen pelaaja, joka toimi viime kauden joukkueen valmennustiimissä ja sitä ennen kolme kautta Pyryn A-juniorien vastuuvalmentajana.

Valmennustiimissä jatkavat Janne Ojanen ja Jacob Hyde. Uutena miehenä mukaan tulee Harri Kohvakka, jonka vastuulla on myös joukkueen maalivahdit. Kohvakka on toiminut kaksi viime kautta LeKi:n valmennusryhmässä.

Pelaajasopimuksia on kasassa tällä hetkellä 23 kpl.

Maalivahdit:

Santeri Metsänen (Ilves A) 1999
Valtteri Kyllinen (Pyry A) 1998

Puolustajat:

Juha Korkeamäki 1990
Joni Laitila 1992
Tino Kauppinen 1995
Valtteri Ylitalo 1998
Santeri Sila 1999
Niklas Murto 1997
Johannes Tykkyläinen (Pyry A) 2000
Niko Kuivaniemi (Tappara A) 1998
Risto Lindfors (Koovee) 1996

Hyökkääjät:

Jesse Kalliosalo 2001
Oskari Ojanen 1995
Juho Painilainen 1996
Topi Salmela 1990
Alex Hukki (Koovee) 1996
Joni Kuivila (LeKi) 1999
Juuso Meskanen (tryout) 1997
Aleksi Kettunen (tryout, Koovee A) 1997
Väinö Koivula (tryout, Pyry A) 2001
Kalle Lehtinen (tryout, Pyry A) 2001
Verneri Rajakallio (tryout, Pyry A) 1997
Eeli Pajuoja (tryout, Ilves A) 1998

3 tykkäystä

Pyry on saanut houkuteltua Markku Flinckin ykkössentteriksi kaudelle 2019-20.

Ilmeisesti nousuhaluja on Nokialla.

3 tykkäystä

Ohhoh. Harvemmin Liigasta on tommosen vajaan 0.5 PPG kauden jälkeen siirrytty suoraan Suomi-sarjaan. Jos yhtään Sika-Markulla treeni maistuu niin voi paiskoa aika kovat tehot taululle.

4 tykkäystä

Loistava uutinen! Nyt se Pyry Mestikseen, niin on taas Ilveksellä ja Tapparalla omat farmiporukat Pirkanmaalta Mestiksessä.

Hyvin pyyhkii. Tänään kauden kymmenes voitto plakkariin, kun D-Kiekko kaatui 4-1. Pisteitä on kasassa 12 ottelusta loistava 31 ja sarjan piikkipaikka luonnollisesti hallussa. Joskin vähemmän pelanneet Forssa ja Espoo ovat hyvin samassa tahdissa. Sarjan pistepörssin kärkipaikkaa jakaa kaikille tuttu konkari Markku Flinck (9+12=21) ja Tappara-kasvatti Waltteri Selimgerei (4+17=21).

3 tykkäystä

Pyryllä isoin muutos viime kauteen on valmennus.
Sami Karppisesta ainakin pelaajat halus eroon jo vuosia, ja käsittääkseni seuran johtokin. Ilman lakitupaa tuskin selviävät.
Uusi valmentaja Niko Raiskio voi mennä vielä pitkälle koutsin urallaan.
Nuori kloppi vielä, joten aikaa on.
Kapteenina Pellinen varmasti tukee nuorta valmentajaa. Ja molari valmentajana Legenda Harri Kohvakka.
Ja taitaa siellä toinenkin LEGENDA olla tiimissä. En ny muista nimee, mutta Kasi selässä paino 799 pistettä liigassa.

1 tykkäys

Varmaan tuokin. Mutta myös heille tuli sarjan ylivoimaisesti paras sentteri ja pelaaja. Markku Flinck.

1 tykkäys

Totta! Ja Waltteri reenas kesän Sasha,Henkan,Tanuksen ja Antonin kans. Ni ei ihme jos on lentokeli.

2 tykkäystä

Voittojen tielle palannut Pyry pelaa kotona Laser HT:tä vastaan. Pyryn kotipelithän näkyy nykyään Ruutu+:n kautta (erittäin värikkään :smiley: ) selostuksen kera.

Oon Pyryn miehiä, mutta ei noita voi kattoo kun selostaja on niin kauheeta kuunneltavaa. Älytöntä älämölöä, äänen sääntely geeni ilmeisesti täysin hukassa.

1 tykkäys

Tjaa, ei tuo minun korvaan nyt ihan noinkaan ole. Se toki kuuluu läpi, että välineistö ei ole kovin ammattimaista ja minkäänlaista miksausta tai edes kompressointia ei ole. Eli jos selostajan äänenvoimakkuus kasvaa niin tulee myös kotona kaiuttimista kovempi ääni. Minusta siis selostaja suoriutuu ihan hyvin siihen nähden, että onkohan nyt neljäs peli takana.
https://www.instagram.com/p/B42t_YaFHCl/?utm_source=ig_web_button_share_sheet
https://www.instagram.com/p/B3se03xlUTf/?utm_source=ig_web_button_share_sheet

1 tykkäys

Työkaverin arkea. Hyvin tehty juttu!

2 tykkäystä