Otso Rantakari

Otsolta kyllä hyvää peliä, tuli muuten kentällä vielä alle kolme minuuttia ennen loppua. Vaikka tuossa kohtaa jo puolustettiin raivokkaasti maalin johtoa. Minusta Rautakorven tiimiltä hienoa vastuunantoa.

8 tykkäystä

Jämäkkä peli eilen kaikinpuolin. Suhdanteet vaihtelee Tapparan pakistossa, kun mielestäni Kemiläinen oli ihan ensimmäisissä peleissä Tapparan parhaimmistoa, niin nyt hänellä taas on vähän vaikeaa ja Rantakarilla noususuhdannetta.

2 tykkäystä

Otsosta on vaikee olla tykkäämättä. Luonteeltaan selvästi melkoinen velikulta ja on ikäisekseen kova pakki.

Alkukausi oli aika raskas, mutta eilisessä pelissä erottui kyllä edukseen. Toivottavasti saa yv-aikaa jatkossakin. Maali ei ollut eilen kaukana, tänään vois Kookoota vastaan kaunistella vähän tilastoja.

6 tykkäystä

Rantakarin vahvuus on luistelu. Kärpät oli laadukas ja karvasi järkevästi ja oikea-aikaisesti. Hyvään peliin tarvitaan näin laadukas vastus, koska Kärppien pelaaminen istuu Rantakarin vahvuuksiin. Passiivisemmat ja hitaammat vastukset jotka osaa roikkua on pahempia Rantakarille, kun potkusta otetaan voima pois. Voitettiin Kärpät, joten kohta ollaan taas kahvara

1 tykkäys

Olen varma että edellisen pelin penkitys teki Otsolle vain hyvää ja oli ilman muuta parhaimmistoa Kärpät pelissä.

4 tykkäystä

On hyvä merkki, että huonon pelin ja penkityksen jälkeen suunta on ylöspäin. Osoittaa henkistä vahvuutta.

2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Liigaseurojen “todelliset” brändit

Otson mietteitä pelistä. Ja hei, Otso teki tänään pelin kaikki maalit!

14 tykkäystä

Missä on Otson viikset? Onko autosta bensa loppu?

5 tykkäystä

Jos Tapparassa onkin tulospalkkaus ja Otso on joutunu vaihtaan auton munamankeliin :slight_smile:

1 tykkäys

Eilen eniten peliaikaa ja Otso on huippuiskussa. Erinomaista peliä joka puolella kenttää, helppoja, peliä edistäviä syöttöjä ja välillä jos tilaa on, nostaa hyvin jalalla. Vetopaikkoja tullut myös hyvin ja kyllä niistä aina joku maaliin menee. Ansaittu paikka myös ykkösylivoimalla.

Olihan tämä kaikki potentiaali tiedossa, ja vielä parempaankin Otso pystyy. Hätäisimmät olivat myymässä Ilvekseen. :smiley:

24 tykkäystä

Jännä, miten nousi nopeasti “koirankopista” yv:lle ja peliaikakuninkaaksi. Aivan kauden ekoihin peleihin verrattuna Otso on ollut kuin eri mies. Hienoa!

11 tykkäystä

Eikun kauden ekoissa peleissä oli eri mies…ja nyt Otso on taas sama mies kuin viime kaudellakin.:laughing::laughing:

Kyllä Otso on YV-paikkansa ansainnut ja näyttää osuvankin.

Nyt vaan toivotaan sitä jatkosopparia Tapparan kanssa!

10 tykkäystä

Olin jo itse korvaamassa Rouhiaisella, mutta on se edelleen onni ettei kannattajien tunnekuohuissa huuteluista valmennus ota koppia. :smile:

11 tykkäystä

Noniin Otso on hilannut plusmiinuksen jo -4, kyllä sekin sieltä nousee plussalle.

15 tykkäystä

Samaa katsoin eilen.
Oliko peräti -10 Otsolla heikoimmillaan?

Toivottavasti Mikki on ollut hereillä heikon alkukauden aikana ja rustannut Tapparan kannalta hyviä soppareita muutamalle pelaajalle.:slight_smile:
Otso on yksi tästä porukasta…:stuck_out_tongue_winking_eye:

5 tykkäystä

Tais olla -9, jos ei sit jonkun pelin aikana oo hetkellisesti käyny kympissä.

2 tykkäystä

Tuollaisen kommentin löysin aiheesta.

1 tykkäys

Syyskuun kokonaissaldo oli -9 (+1/-10). Lokakuun alkuun tuli vielä yksi miinus, joten kympissä käytiin. Nyt edelliseen kahdeksaan peliin vain yksi miinusmaali.

4 tykkäystä

Kovaa vuoristorataa menee Otson otteet vieläkin ihan pelin sisälläkin. Omissa voi tulla junnumokia ja sit parin vaihdon jälkeen voi olla toisessä päässä meidän viivapelote.
Rantakarilla on ihan selkeästi se voitonhalu ja tahto olla se joukkueen kovin kiekollinen pakki, mutta noi oman pään otteet tarvitsisi vielä vähän lisää malttia ja järkeä. Viime kaudella oli aika itsestään selvää, että Otso löytyi meidän pakkien kärjestä, mutta tämä kausi tarjoaa minusta ukolle hyvän painekattilan kehittymisen suhteen. Kunhan valmennus ei liikaa rango virheistä, vaan vain silleen hellästi.

Mutta luotto on ainakin täällä kova. Keväällä Beach Gary tulee olemaan valttia.

4 tykkäystä