Huomioi muiden käyttäjien erilaiset viiveet ottelun seuraamisessa.
Tahalliseksi tulkittava tuloksen “spoilaaminen” kiusaamistarkoituksessa voi johtaa pelikieltoon.
Pyri vähintään lauseenmittaisiin viesteihin. “1-0” ei tuo merkittävää lisäarvoa lukijoille.
Virheellisen tulostiedon tahallisesta levittämisestä seuraa automaattisesti pelikielto.
Jos seurannan aiheena on joku muu tapahtuma kuin jääkiekko-ottelu, niin toimitaan muuten samoin mutta otsikoidaan ketju tapahtuman nimeä ja sen kestoa vastaavasti.
Polkaistaan ketju käyntiin veikkauksella avausmaalin syntyajasta. Eli paljonko aikaa pelikellossa kun siirrytään johtoon? Oikein arvanneiden kesken arvotaan KalPan mestaruusviiri!
Tulee oleen aivan loistava! Istutaan vierekkäin ja märistään yleisömääristä, Leinosen pelaajahankinnoista, junnujen ja maalivahtien peluutuksista, Jukan pelisysteemeistä, Jasusta, Järvisistä, tuomareista ja väärin kannattamisesta.
Sarjan katkaisu ei ole koskaan helppo paikka, eikä se saa aiheuttaa jäällä yhtään ylimielisyyttä, tai homma kusee hyvin nopeasti. Mutta luotto on kova, että Tappara jatkaa viime pelin nihilistisen tarkalla linjalla ja hoitaa homman kotiin Rautakorpimaisella maalin erolla.
KalPa mainostaa jo kotisivuillaan seuraavaa kotiotteluaan huomiseks. Joko Savossa on kova usko omiin, tai sitten tällä on jotain tekemistä Japa Levosen vihellysvuoron kanssa. Saapas nähdä (ja sandaali kuulla) miten käy…
Edit: välitön katuminen. Tänään oli aikainen herätys, siksi väsynyt huumori.
Arkipeli vaikuttaa ainakin osittain siihen miksi D-pääty on niin tyhjä.Vaikka muuten on aikas täyteläinen halli.Täällä kuunnellaan repeatilla The Alan Parsons Project - SIRIUS kappaletta…Ennen kuin lähden hallille…
Pelaan aina välillä pelipäivinä Pleikkarilla sen pelin mikä Tapparalla on. Tänään siis Tappara-KalPa. Peli päättyi Tapparan voittoon 6-5 jatkoajalla. Nousin viimeisessä erässä 1-4 tappiotilanteesta. Miksa teki voittomaalin.