Huomioi muiden käyttäjien erilaiset viiveet ottelun seuraamisessa.
Tahalliseksi tulkittava tuloksen “spoilaaminen” kiusaamistarkoituksessa voi johtaa pelikieltoon.
Pyri vähintään lauseenmittaisiin viesteihin. “1-0” ei tuo merkittävää lisäarvoa lukijoille.
Virheellisen tulostiedon tahallisesta levittämisestä seuraa automaattisesti pelikielto.
Jos seurannan aiheena on joku muu tapahtuma kuin jääkiekko-ottelu, niin toimitaan muuten samoin mutta otsikoidaan ketju tapahtuman nimeä ja sen kestoa vastaavasti.
Odotan etukäteen viime aikojen nopeutuneiden pelien perusteella kovaa matsia, mutta kuitenkin käy niin taas, että Tappara luistelee puhkireenattuna jäälle koska lokakuinen paikallismatsi ei Rautakorven kausisuunnitelmassa paljoa paina.
Ipan miehet juhlineet taas kauden kohokohtaansa, lokakuuta, sen verran railakkaasti huudellen somen puolella, että marssijärjestyksen palautus olisi ihan poikaa.
Tapparalla ei ole tässä pelissä voitettavaa kuin kolme sarjapistettä. Ilves liitää nyt sellaisella astraalitasolla, että tarvitaan harvinaisen G4-luokan energiakivi horjuttaan sitä touhua. Yksi Tappara-voitto, jos niin kävisi, ei muuttaisi asetelmaa mihinkään suuntaan. Kato sarjataulukkoo, hei. Sen sijaan Ilves-voitto, jos niin kävisi, sementoisi touhun jo uuteen ulottuvuuteen.
Ei kai ne nyt tässä välissä ole puntille ehtineet?
Taktiikka kiinnostaa tänään erityisesti. Pahaa pelkään Ilveksen tulevan varsin tiiviillä 0-5 sumpulla tähän peliin, koska Tapparalla on edelleen haasteita k-alueen ylittämisessä. Toivottavasti peli virtaisi päästä päähän.
Toinen mikä kiinnostaa on Tapparan rentous kiekollisena. Joukkuetta on vaivannut pieni kotikipsi. Miten nyt kun ollaan kotona vieraissa?
Odotan vaan, kun Saari pamauttaa erän alkuun:“Ja nyt tänne selostamoon kommentaattoriksi seuraan on liittynyt Telian uusi kiinnitys. Tervetuloa Janne Niinimaa.”