Otteluseuranta: Sport - Tappara 15.12.2017

Tikka taklasi Salosta, joka pelasi pelin loppuun. Rantakari tippui jostain muusta syystä.

Näitä sattuu, turhaan yhtä tappiota itkee. Eteenpäin

Pakko sen verran vielä palata tuohon Levonen-shown juttuun, että tuli ihan mieleen siitä jäähystä tämä hetki:

Korvataan vaan sana Pesonen Levosella.

Edelleen: kaikki kunnia Sportille.

1 tykkäys

Eihän se KooKoo peli mitään ilotulitusta ollut. KooKoo ei saanut alkurynnistyksestään maalia ja päästiin johtomaalilla pelin päälle. Toki siinä pelissä päästiin hyvin maalipaikkoihin. Kuten jo aiemmin mainitsin, niin ei se esitys sinänsä suvereenista voitosta huolimatta vakuuttanut. Toki siinä tehtiin, mitä tarvittiin ja pisteet himaan. Tänään ei riittänyt… jonkinlaista vaarallisuutta ja kamppailuvoimaa toivois enemmän.

Olen minäkin useamman kauden katsonut streameilta. Joskus ihan ok kuvanlaatu, joskus sellaista pikselimössöä mitä ei kuvanlaatua arvostavan ihmisen silmät kestä. Ja että etsit sitä parasta streamia puolituntia… voi pojat.

1 tykkäys

3 maajoukkuepelaajaa ja Zabo oli ainakin poissa. Mut kyl silti pitäis pärjätä firmaliigajoukkuetta vastaan. :grin:

1 tykkäys

Saihan Rantakarin mojovan pommin toiselta Riskoista. Ikävästi taisi vähän jalkohin kolahtaa. Jatkoi kyllä peliä normaalisti vaihdon loppuun. Ei tullut seurattua oliko sen jälkeen kentällä.

Ei ollut Tapparan päivä tänään. Sport oli ihan hyvä. Siinä se.

Niin ja poissaolot ei syy tulokseen. Ihan riittävän hyvä materiaali oli tänään kentällä pelin voittamiseen.

1 tykkäys

Pari maalia ekaan erään olisi riittänyt eli valmistuminen meni ihan reisille ja oltiin muka hyviä mutta saatana tultiin niinkuin elokuviin ja nekin oli peruttu!!!

On kuitenkin hyvä muistaa, että Sport pelaa tällä hetkellä jopa kaudestaan. Taitaa olla kolmen pelin voittoletkussa? Tapparalle lisäksi tulossa vastaan tämän hetken päävastustajia, joten en hirveästi ressaisi vielä. Tähän päälle vielä reenijumit ja poissaolot. Ja KooKoo pelissä ei saanut vastustaja maalia, mutta tänään Järvinen ryösti pari.

1 tykkäys

Onhan se joskus noinkin…itsellä ei ole läheskään aina mahkut katsoa peliä, ainakaan kokonaan niin en viitsi maksaa.

1 tykkäys

“Ranteet auki ja nimi lokaan.”

1 tykkäys

Sportilla on 12 pistettä matkaa Lukkoon, joka sijalla 10. Siellä oikeasti pakko esittää jo nyt parastaan, Tapparan tarvitsee tehdä sama todennäköisesti vasta helmi-maaliskuulla.

No ei ainakaan mua. Joskus vaan hävitään. Tää tekee ihan hyvää, ei tarvi enää leijua missään, kun hävitään hiukan heikommalle. Tosin Sport on pelannut ihan hyvin jo jonkun aikaa. Ja Vaasa on ollut usein hankala paikka.

2 tykkäystä

Eipä jäännyt jossiteltavaa. Sportille ansaitut pisteet.

Luulisi kiinnostavan runkosarjan voitto 100 000€, Jos itellä oli mahku lisiin niin aina ne kotiutettiin!!! :mikki::lasit:

Joo varmasti niinkin. Onhan sitä hyvääkin Tapparaa nähty. Ennen edellistä kärkimatsiputkea heitin toiveen, jos neljä pointsia saatais. Saatiin yksi. Siksi nää ohipelit “heikompia” vastaan vituttaa, kun samat pisteet olisi kuitenkin jaossa. Toivottavasti nyt onnistuttais kärkijengejä vastaan paremmin. Ja Sport oli hyvä tänään eli ei pelkästään omaan paskuuteen hävitty. Onhan siellä aina se vastustajakin.

E: tää riittää mun osalta

1 tykkäys

Joko pelaajat valehtelevat hienosti tai he tietävät missä mennään. Haastatteluissa meno on analyyttinen, mutta ei kuitenkaan mitenkään hermostunut. Kaikki puhuvat samasta päämäärästä. Näin ei yleensä ole mikäli joukkuehenki rakoilee.

Joten minä uskon, että joukkue tietää missä mennään ja pelaavat edelleen Jukalle. Kauneuspisteitä ei ole tullut ja silti sarjassa kolmosena.

1 tykkäys

@Mailman huomioiden nykytilanteen, sarjasijoituksen, yleinen ilme syyskaudella ja kaikki asiat yhteensä niin on aika heikkoa jäätä mennä Rautakorven päälle kaatamaan likasankoa. Kyllä tuolla muitakin ongelmallisia asioita on ollut kuin vain Rautakorven suorittaminen.

Sanon siis näin “analyyttisesti” että näillä esityksellä Rautakorven asema on ihan riittävän vankka. Sen kanssa ei tarvi pudistella yhtään - tämä on tosiasia.

6 tykkäystä

Osan kannattajista mielestä se ei varmasti ole vankka ja Mikin silmissä se on koko aika ollut todella vankka. Harmittaa kun Tapolan menestys sai monet unohtamaan, millainen koutsi Rautakorpi on. Syksyllä voit ottaa turpaan, kaikki tähtää kevääseen. Ja hyvä niin.

2 tykkäystä