Huomioi muiden käyttäjien erilaiset viiveet ottelun seuraamisessa.
Tahalliseksi tulkittava tuloksen “spoilaaminen” kiusaamistarkoituksessa voi johtaa pelikieltoon.
Pyri vähintään lauseenmittaisiin viesteihin. “1-0” ei tuo merkittävää lisäarvoa lukijoille.
Virheellisen tulostiedon tahallisesta levittämisestä seuraa automaattisesti pelikielto.
Jos seurannan aiheena on joku muu tapahtuma kuin jääkiekko-ottelu, niin toimitaan muuten samoin mutta otsikoidaan ketju tapahtuman nimeä ja sen kestoa vastaavasti.
Eka peli tähän sarjaan, kun ei ole Kova-Rantala kaksikosta kumpaakaan tuomitsemassa. Eli Fonselius-Koistinen tänään, lähtökohtaisesti kelpaa itselle hyvin nuo herrat.
Tuomareihin ei kaaduta, kuten ei kaaduttu eilenkään, mutta on niiden tekemisillä tai tekemättä jättämisillä vaan hemmetin iso merkitys pelin kulun ja myös lopputuloksen kannalta. Olihan se eilinen suoritus täyttä kuraa ja todella kaukana ammattituomari-tasosta.
Taitaa olla vikan CHL-pelin ohella eka kerta kun tämä joukkue on oikeasti selkä seinää vasten. Jännä nähdä kuinka kantti kestää. Tämä ns. lomarengas kierros ja alkukauden vire on taannut sen että kevään syöksykierrekään ei ole asettanut joukkuetta vastaavaan tilanteeseen.
Ei mahdu omaan kaaliin mitenkään että sarja voi olla 2-1 espoolle. Tappara on pelannut yhden huonon erä kolmessa pelissä, mutta onnistuu silti häviämään 2 peliä.
Tästä joukkueesta ei tiedä tuleeko pöntöstä ulos lintu vai kala. Tällaisella tekemisellä ei voi kyllä missään sarjassa pärjätä. Pää täytyy saada kestämään, asenne pysymään tapissa ja silti löytään vielä uutta voimaa jostain, kun pelit kovenee. Tällä joukkueella perussuoritus on syyskuun harjoituspelimoodi ja asenne tapissa on K- Espoon kaatoon riittävä taso. Kukaan ei tiedä mikä on maksimi asennetaso, kun kahta peliä putkeen ei pystytä pitään voittavaa asennetta, vaan jokainen peli ja jopa jokainen erä on oma tarinansa.
Surullista tässä on se, ettei enää odota mitään.
Toivotaan Tapparalle hyvää ja pelaajille tsemppiä. Kohti parempaa
Lähretää ny katteleen hallille, oli tää sit viimeinen tai ei. Mutta kotona kotiyleisön edessä putoaminen voisi organisaation kannalta olla ihan hyvä herätys. Voittokin toki kelppaa, ei siinä mitään
Kun tarvii noista huonoista vaihtoehdoista ”valita” paras, kyllä oma valinta ainakin kohdistuu noista kolmesta Fonseen Kova on vähän siinä rajoilla, välillä viheltää ihan hyvin, mutta muistuu myös useampi luokaton peli herralta.