Kuusela pelasi hyvän matsi vai pelasiko? Kaksi paikkaa ja nolla maalia, lisäksi tyhmä pitkä josta TPS iski 2-3 maalin. Noista paikoista mitä Kuuselalla oli pitää iskeä sisään, kärkihyökkääjä kun on.
Peli-ilme oli kuitenkin positiivinen verrattuna aikaisempaan.
Kyllähän meillä pitäisi olla sellainen ykköskenttä joka saa enemmän myllyä vastustajan päätyyn. Nyt vaan pyörivät omissa… Nyt vain radikaali muutos ja ykköseen Kuusela - Rauhala - Karjalainen
14-15 kaudella näihin aikoihin ihmettelin, jos oltaisiin päästy edes kuuden joukkoon. 15-16 kaudella ihmettelin, jos olis päästy taas finaaliin… 16-17 kaudella uskoin, että keväällä tulee noutaja, kun oli liian helppo runkosarja…
HIFK pääsee tuoreemmilla jaloilla lähteen ja on ollut kova Nordenskiöldinkadun hallissaan,
mutta toki Tapparallakin mahdollisuudet on. Maalintekoon kaipaisi pikaista onnistumista, niin peli lähtisi pitkästä aikaa pyörimään meille päin alusta.
Kyllä Kuusela oli Tapparan paras kenttäpelaajista tänään. Teki oikeastaan itse sen Jasun maalin ja muutenkin järkkäsi tilanteita. Sitten esim. JMJ sortui tänään kiekon hautomiseen ja kaikki lupaavat tilanteet menivät ohi suun.
1 tykkäys
kmalainf
(Joulun Tapparassa näkevä Matushkin | Levtchi fan club)
592
Zaborsky, Ojamäki, Lehtonen, MJärvinen. Tiedättekö että odotan teiltä enemmän? Uusista hankinnoista VMV taitaa olla ainut, joka on pelannut toivotulla tasolla.
Mutta onhan peli kokonaisuudessaan taas erikoista pitkä päätyyn ja perään -peliä. Kausi on onneksi pitkä. TPS olis mukava kohdata playoffseissa, voisi tulla kova kapina.
Tästähän on kiva lähteä huomiseen HIFK peliin kolmen HIFK-kannattaja kaverin kanssa. Tuli jo vähän uhoiltua tuossa voittoputken aikana. Nyt ollaan taas vähän nöyrempää poikaa…
Tietyssä mielessä harmi, että Jasu teki maalin. Nyt tuo ketju on taottu sementtiin.
Kuuselasta näkyi se turhautuminen kun ukko alkoi itse leikkaamaan kiekon kanssa hyökkäysalueella sektoriin kun kukaan ei saanut sisään. Viimeisestä noista tuli Jasun tasoitus.
En ihmettele jos tämän matsin jälkeen olisi kopissa pelaajien palaveri.
Juu kyä Krisse sen yhen olis pitäny nakuttaa mutta vastapainoksi Krisse loi tukuttain paikkoja muille. Tänään oikein kukaan ei ollut terävimmillään, kun olisi pitänyt naulata lötää reppuun.
1 tykkäys
kmalainf
(Joulun Tapparassa näkevä Matushkin | Levtchi fan club)
599
No joo, ite odotin vielä dominoivampaa. Ehkä mulla oli odotukset ylioptimistiset hänestä.