Mustan perjantain musta aamu.
Kansa on valvonut tarjouksia koko yön silmät kiiluen, ja otinpa minäkin osaa tähän. Kohta on PS4 ja NHL18, silloin saakin TPS kuonoon niin kaukalossa kuin kotisohvalla.
Eli täälläpäin povataan Tepsille mustaa perjantaita monessakin mielessä.
TPS keikkuu kuntopuntarilla siinä kutosen ja seiskan tietämillä, ainakin mitä viiden ja kymmenen pelin otannalla katselin. Heillä on toki tänään paikka ilmoittautua Kärppien ykkösvastustajiksi Tapparan missattua sen pallon tiistai-iltana. Tappara puolestaan on kuntopuntarin kärjessä kymmenen pelin otannalla, mutta viidellä pelillä väliin tunkeekin jo useampi joukkue ja Tappara valahtaa sijalle 4.
Voittoputki meni poikki, eikä saavuttanut historiallista pituutta. En minä näistä niin tiedä, mutta ehkä se voi olla hyväkin asia. Kärppä-matsi palautti taas hieman maan pinnalle, että ei mekään kuolemattomia olla. Kärpät on tässä lähiaikoina kyykyttänyt myös Tepsiä kotikaukalossaan.
En ole järin tarkkaan seurannut TPS:n otteita, mutta käsittääkseni alkukauden lento kerkesi jo vähän laantua, mutta niin vain joukkue on sijalla kolme meitä pisteen perässä. Konkkaronkkaa johtaa rautaisella kokemuksella Tomi Kallio, joka kantaa C:n lisäksi kultaista vatia päässään.
Jasper Lindsten lienee yhä lasaretissa, mutta kyllähän TPS:llä riittää tuota syömähammasta ilmankin.
Paljon on ollut puhetta turkulaisten potilaista, mutta ilmeisesti silläki saralla tlanne alkaa olla parempi?
Tapparan pistepörssissä on hieman tasaisempaa kuin Tepsin. Kultainen kypärä on vaihdellut ainakin Aleksi Salosen, kapteeni Jukka Peltolan ja Kristian Kuuselan päitten välillä, mutta se näyttää toistaiseksi asettuneen viimeksi mainittuun. Edelleen haluan kiinnittää huomiota siihen, että aivan sisäisen pistepörssin kärjessä vaanii häräntappoase Otto Rauhala.
Tiistain ottelusta puuttui Veli-Matti Vittasmäki. Toivottavasti kyse on vain pienestä kolhusta.
En malta olla mainitsematta myöskään Christian Heljankoa, joka ei vieläkään ole urallaan päästänyt Liigassa maalin maalia.
Kertoimet veikkauksella jopa mairittelevat Tapparaa: 1:1,80 X:4,00 2:3,55
Jatkoaika suhtautuu asiaan varovaisemmin: Tappara 4 - TPS 3,4
Itse en suureksi surukseni pääse tänään halliin.
Viimeksi TPS tarjoili meille kotonaan hunajata, tänään lienee heidän vuoronsa maistaa mustaa makkaraa.
Ja sen tarjoaa tietysti Tapola.
Antoisaa peli-iltaa!