Toivottavasti ei luita hajonnut kädestä, mutta vaikuttaa aivan varmasti huomenna peleliin. Aika kusipää temppu jenkiltä.
Haha! Tää selostaja on laukonut aika legendaarisia. Mm. “USA–Yhdysvallat edelleen 1–1”. Ihan lemppariukkeli.
Yhtään Puljujärven panosta väheksymättä Iltalehden otsikko on mielenkiintoinen: “Upeaa, Pikkuleijonat! Puljujärvi johdatti Suomen MM-finaaliin!”
Niin eihän Räsänen heittänyt kuin 2 maalia, joista toinen voittomaali. Ei riittänyt Paten 2 Kärppä-sarjassakaan tähdille.
Olen menettänyt viimeisetkin uskon rippeeni iltapulujen urheilu"toimittajiin" tänä keväänä
Ei tuon otsikon laatija varmaan edes katsonut peliä. Aapeli Räsänen oli sankari numero uno.
Otsikko revitään klikkihuorauksiin niillä nimillä jota yleisö tietää. Valitettavasti
Hyvä Aapeli! Hienot näytöt.
Mäkisen Otto pelasi myös hyvän pelin tänään. On ollut aikanaan aikamoinen Pate-aisapari.
Puljujärvi on superjulkkis, joten toimittajaparan on melkeinpä pakko keksiä joku keino saada hänet mainittua otsikossa, kun pelistä raportoidaan. Ne klikkausmäärät näet.
Eikä tuo nyt sinällään väärin ole kirjoitettu, koska isohan Puljunkin rooli oli.
Totta kai isoja nimiä käytetään, ei siinä mitään, ymmärrän sen. Oli Lainekin saatu soppaan mukaan, kun (IL:n tai IS:n) jutun kuvituksessa oli käytetty kuvaa, jossa oli Pulju ja Laine fistbumpaamassa tms. Nyt kuva on vaihdettu.
No juu, mutta pienellä vaivalla tuostakin olisi saanut totuudenmukaisemman. Onhan esim. Ylenkin otsikossa mainittu Pulju, mutta siinä ei anneta ymmärtää hänen ratkaisseen peliä.