Otto Rauhala

Muistankohan ihan väärin jos sanon Rauhalan olleen 5vs5 pelissä Tapparan tehokkain pelaaja? Nyt oli vähän alavirettä, mutta ei syytä heittää kirvestä kaivoon.

Otto Paajanen on muuten tosi hyvä verrokki kun katsoo pelaajakortteja koko uralta. Paajasella on nykyään ehkä hitusen pehmeämmät kädet ja luistelu.

En minäkään. Toki maskimiehenä voi kokeilla, jos tarve vaatii. Maalin edessäkin vaan täytyy osata syöttää tai kääntää kiekkoa maaliin, näihin ei hirveästi apua ole Otosta. Noi valmentajat on varmaan tässä suhteessa viisaita.

1 tykkäys

Hyvä kysymys. Toisaalta kun miettii tämän hetken senttereitä ja muistelee Malisen esityksiä yv-sentterinä, sanoisin että voisi helposti olla ainakin saman verran annettavaa. Kyseessä kuitenkin nuori kaveri, joka ollut mukana monessa menestyksessä. Voisiko kenties vaikka yksilöllisenä harjoittelulla saada vielä lisää kehitystä aikaan? Huomioitava, että saman ikäistä Levtchiä pidetään vieläkin nuorena lupauksena.

Onhan Malinen nyt vähän eri tason pelaaja ylivoimalle mitä Rauhala. Huolimatta viime kauden vaihtelevista esityksistä.

3 tykkäystä

Katsotaan millaisia suuntia seuraava kausi tuo tullessaan. Edellinen '17-'18 oli vahva edistysaskel (joukkueen parhaat tasakentällispisteet ja tehotilasto tosiaan, playoffit toki vähän vaatimattomammin), nyt päättynyt pieni pysähtyminen / sijaintien tarkistus. Pudotuspeleissä tuli loppuun ja kenties hyviksi eväiksi jatkoon kolme maalia. Terveenä pysyminen tietenkin välttämätön perusta kaikelle, kuten muidenkin pelaajien kohdalla.

1 tykkäys

Sitä on vaikea sanoa, koska Otto ei ole kuulunut yv-suunnitelmiin eikä saanut vastuuta edes silloin, kun yv-peli sakkasi oikein kunnolla. Kyllä me sellaisia yv-ongelmia ajoittain näimme, että ihmettelen, miksei edes joskus voitu kokeilla, kun sillä ei olisi yhtään mitään hävinnyt. Kyllä siellä aikanaan Green ja Lajunenkin ylivoimassa olivat aika pitkälti voimalla, tahdolla, asenteella ja röyhkeydellä.

Viime kaudella taidettiin kokeilla.

Jos nyt halutaan Ottoa Greeniin tai Lajuseen verrata, niin ensimmäinen miinus näihin verrattuna tulee ulottuvuudessa ja pituudessa. Vahvahan Otto on.

Rauhalan ylivoima-aika viime kauden (2017-2018) runkosarjassa oli 60 otteluun 11:25 minuuttia. Yli 40 ottelua pelanneista hyökkääjistä ainoastaan Luoto pelasi vähemmän ylivoimaa. Epäreiluna verrokkina Haapala pelasi 5 otteluun 18:02 minuuttia ylivoimaa. Viime kaudella joukkue oli yksinkertaisesti ylibuukattu yv-pelaajilla.

Tällä kaudella pääsi kokeilemaan ylivoimaa kahden minuutin ajan, mutta tällä kaudella näytöt jäivätkin vähän piippuun. Ei voida sanoa, että Ottoa olisi millään tavalla testattu ylivoimalla.

Uskon, että Otto nousee ensi kaudella vähintään parhaan kautensa tasolle. Vahvana ja työteliäänä pelaajan Otosto voisi ylivoimalle koettaa kouluttaa köyhän miehen Lajusta. Mutta voiko irtokiekkovainua opettaa? Sitten ulottuvuus on tietysti toinen miinus. Toisaalta aika hyvin Eliten mukaan 3cm pidempi Lasse Kukkonen on aikoinaan operoinut maalin edessä ja näen Otossa samanlaista periksiantamatonta pelaajatyyppiä. Ehkä Otto ei yhtä röyhkeä ole ja poikkarit tietty puuttuu, mutta kai ne on mahdollista oppia?

1 tykkäys

Joo ei sitä monessa pelissä kokeiltu. Tai taisi lähinnä paikata jotain loukkaantunutta.

Maskimiehen paikkahan Otolle se ainoa paikka ylivoimalla taitaa olla. Kenet sitten syrjäyttää siltä tontilta. Jasu esim. puttaillut aika hyvän määrän maaleja tuolla paikalla.

Juhannus viikonlopun aikaan mulle väitettiin että Rauhala ois ollut leikkauksessa eikä pelais ennen joulua. Olin ihmeissäni. Kun mitään tollasta en oo mistään muualta kuullut. Saas nähdä oliko ihan turhaa löpinää vai oliko jutussa totuus pohjaa.

Jossain videolla tai kuvassa muistan nähneeni Oton käsi kantositeessä. Eli jos isompi olkapääremppa ollut, tämä on hyvinkin mahdollista.

Näin muistan minäkin, olisko ollut instassa kun olivat grillailemassa jossain, voin kyllä hyvin muistaa väärinkin.

Otto Rauhala bongattiin jo 20.5 käsipakettilaisena Ratinan tilaisuudesta. En muista missä ketjussa tällä palstalla jokua noheva osasi kertoa tuolloin että 4-5kk menee pelikuntoon. Tässä muutama poiminta k.o. ketjusta:

Oton tämän hetkisestä tilanteesta ei ole minulla tietoa.

2 tykkäystä

Sen verran tunnen tuota olkapään problematiikkaa, että sanoisin suoralta olkapäältä, että toipuminen vie pitkään. Nelisen kuukautta ja sitten treenaamaan. Ihme, on jos Otto nähdään sarja-avauksessa. Tosin kyseessä on Otto, joka on täyttä rautaa.

15 tykkäystä

Ben Blood IG:sta bongattu, että Rauhala on Euroopassa mukana matkassa. Kuvassa pelailee Levtchin, Ojamäen ja Bloodin kanssa pöytäfudista.
Eihän tuo mitään välttämättä tarkoita, mutta kunhan nyt kirjoittelin.

6 tykkäystä

Jossain taisi lukea että melkein kaikki lähtevät reissuun mukaan, mutta eivät välttämättä pelaa.

Parin päivän leirityksen tarkoitus ennen varsinaisia otteluita oli varmasti osittain ryhmädynamiikan vahmistaminen.
Ihan niin kuin yritysmaailmassa yhteisille aktiviteetti- matkoille/tempauksille otetaan äitiys/isyys vapailla sekä muista syistä työpaikalta poissa olevat työntekijät omien mahdollisuuksien rajoissa.

Mitäs Rauhala ku ei enää kolmannessa pelannut? Eikai pahempaa?

Nähdäkseni loukkasi kättä jotenkin vaihtoaition oven kohdalla vastustajan tönätessä jälkitilanteessa, siitä lähti pian koppiin eikä enää palannut kolmanteen erään

Toivottavasti ei pahempaa käynyt. Näytti meinaan meno aika hyvältä eilen.

7 tykkäystä