Voe halavatu.
Se nyt on fanin puolesta ihan se ja sama millaista kiekkoa peli on kunhan kiekko on voittavaa. Kärppäfanit olivat varmasti tyytyväisiä Marjamäen kontrollikiekkoon, joka toi menestystä.
Se on kuulkaas vain höhöpöhöpö juttuja ja etukäteisselityksiä tappioille että siellä olisi toivottu kontrollikiekon sijaan jotain havaijikiekkoa, vaikka se sitten tuloksellisesti olisi täyttä tuubaa.
Kuka kuvittelee että Kärpillä riittää Suomen olympiajoukkueen tavoin, että joukkueella ja katsojilla on kivaa, tuloksista viis ?? Ei kukaan aikuisten oikeasti.
AINOA joka kiinnostaa ja tuo väkeä katsomoihin on VOITTAVA kiekko. AINOA.
Näinhän se on. Ei se “nopea ja viihdyttävä” lätkä kovin mielekästä ole, jos turpaan tulee illasta toiseen. Voittaminen tuo väen halliin. Tosin parasta olisi viihdyttävä ja voittava jääkiekko.
Runkosarjassa itselleni kaikkein mielenkiintoisimpia, ja eniten tunteita herättäviä otteluita ovat ehdottomasti Tapparan ja Kärppien kohtaamiset. Peleissä pystyy itsekin aina oikein aistimaan erikoislatauksen, ja sen pienen ylimääräisen lisävaihteen ja periksiantamattomuuden mitä ei ihan jokaisessa “tiistain HPK ottelussa” nähdä, mikä on sääli sinällään… Kyllä noista on muodostunut hieno “rivalry”, missä on kuitenkin kunnioitus ja hieno urheiluhenki mukana, ylilyönneiltä ja sikailuilta säästytään, vaikka on paljon tunnetta pelissä yhteisien hienojen pudotuspelisarjojen jälkeen.
Uudistunut Kärpät tuo varmasti vain lisää viihdearvoa tuleviin otteluihin, ja Suikkanen lisämaustetta jälkipeleihin yms. Uskon että Kärpät pärjää ensi kaudellakin.
Arvostan Oulun Kärppiä, hieno organisaatio, hieno vastustaja.
Kova arvostus on täälläkin Kärppiä ja heidän työtään suomalaista kiekkoa kohtaan. Erittäin kova organisaatio, vaikka tällä kaudella on oikeasti pakko sanoa, että ainakin ennakoissa osat ovat kääntyneet. Viimeiset kolme kautta tapparalaiset ovat miettineet, miten ihmeessä Kärpät voitetaan finaalisarjassa keväällä (sattuneesta syystä) ja valmentajia ja muita toimihenkilöitä myöten Liigassa on ollut selvää, että mestaruus ratkaistaan näiden kahden välillä. Ollaanhan joka kausi kuultu kaikenlaisia korupuheita puolin et toisin (niin Tapparan kuin Kärppienkin puolelta) että "ei tää ole pelkästään Tapparaa vastaan pelattava jääkiekkosarja (SM-liiga) vaikka varmaan jokainen kiekkoihminen on mielessään tiennyt, että viimeiset kaudet ainoastaan Tappara on KYENNYT haastamaan Kärpät jäällä. Kukaan muu ei ole ollut lähelläkään, vaikka HIFK viime kaudella pelasikin finaaleissa tästä huolimatta viimeiset kolme kautta Liiga on ollut lähinnä kahden joukkueen näytöstä.
Kun seuraa esim. jatkoajan keskustelua huomaa, että Kärppäläisetkin seuraavat tiiviisti Tapparaa, koska sielläkin leirissä tiedetään, että päävastustaja tulee jälleen olemaan Tappara. Tällä hetkellä vain ennakoissa Tappara on valloittanut sen aiemmin Kärppien omistaman kuningastuolin ja ensimmäistä kertaa viimeisen kolmen vuoden aikana Kärpät selvästi lähtevät kauteen haastajana suhteessa Tapparaan. Realistisesti katsoen en usko, että top 4 hirveästi muuttuu tällä(kään) kaudella - Tappara, JYP, HIFK ja Kärpät siellä todennäköisesti keikkuu.
Jesse Saarisen menestys alkavalla kaudella on mielenkiintoinen seurattava. Omissa papereissa hän on tyypillinen “Small pond, big fish”-pelaaja, mutta nyt suurseurassa tulosvastuullisessa roolissa.
Heh, Ässät-tappion jälkeen Suikkanen vaikutti aika nallekarhulta, mutta nyt oli totutumpaa Kaitsua. Toki varmasti v-alkuinen sana on mielessä, jos kaksi sekuntia ennen loppua päästetään kaveri tekemään voittomaali.
Kaitsun kuppi nurin tässä vaiheessa runkosarjaa.
Pieni epäilys ettei Suikkasen vitutus johtunut kuin osaksi itse matsista.
Eilen varmistui ettei Ohtamaa tai Wärn ainakaan tule Kärppiin.
Samoin toisen kärkisentterin ( Ruohomaa ) loukkaantuminen Alberthan ei ollut edes matkassa.
Lisäksi Kukkoslassen toipuminen saattaa kestää. Vanhan viime vuosina ylirasitetun miehen kuntoutuminen saattaa kestää. Ties vaikka kävisi samoin kuin Joni Pitkäsellä. Harjoituksissa pystyi surffaamaan, mutta tositoimissa ei paikat sitten kestäneet.
Näitä juttuja kun kelaa worst case skenaarion kautta päässään yöt ja päivät niin saattaa irrota rumia sanoja pienemmästäkin syystä.
Edellinen video on kuvattu vuorokausi Ässät-pelin jälkeen, tämä uusi heti Luulaja-matsin päätyttyä. Hyvä asenne Kaitsulla tuntuu olevan. Harjoituspelitkin ovat tosipelejä.
Voihan tuon nähdä halutessaan hyvänä asenteena. Toisaalta samainen mies kehunut oikein näköradiossa ettei tuossa iässä enää harjoituspelit jännitä.
Itse tietenkin kallistun siihen että nyt alkaa stressiä olla liikaa kun oikein mikään ei ole mennyt kuin Strömsöössä ja liigan / CHL:n alku lähenee päivä päivältä.
Saapa nähdä millä lailla tuo “asenne” heijastuu joukkueeseen ?
Sä et osaa sitten nähdä Suikkasessa Kärpissä mitään muuta kuin uhkakuvia. Ei seurasta tarvitse pitää, mutta kyllähän tämä menee jo hieman huvittavaksi.
Totta kai harmittaa, jos kärkisentterit loukkaantuvat ja yksi pelaaja joutuu jättämään pelin kesken päähän kohdistuneesta taklauksesta, josta ei tule edes jäähyä. Plus sitten tuo lopun takaisku.
Tuskin Suikkanen silti miettii, että voi voi kun menetettiin tuo Ohtamaa Venäjälle. Pakisto kun on hyvällä mallilla. Katopa Suikkasesta videoita vaikka kaudelta 09-10. Samanlaista “kireyttä” sieltäkin löytyy.
Hieman business jargonia.
Koska kommenttini ympäristö on Tapparan foorumi, en puhuisi uhkista.
SWOT-analyysiä mukaillen kirjoittamani näkemykset olisivat uhkakuvia kärppäfanin silmissä Kärppien foorumissa. Siellä ne olisivat uhkia, jotka voivat realisoitua heikkouksiksi.
Tapparafoorumissa puhuisin enemmän mahdollisuuksista jotka realisoituessaan muuttuvat Tapparan vahvuudeksi Kärppiin nähden ( ja tietenkin myös kaikkien muidenkin joukkueiden )
ja takaisin studioon…
Pidän ja pidin itsekin Suikkasen valintaa Kärppien päävalmentajaksi hieman erikoisena ratkaisuna. Seuraan rauhassa tilanteen kehittymistä. Voihan se olla, että Suikkanen joukkoineen hiljentää minut.
Kuppi nurin? Varsin tyynestihän mies kommentoi ja tarinan perusteella peli oli ratkennut alokasmaiseen virheeseen.
Kaitsu on tsemppivalmentaja, vetää isolla tunteella. Tyyli voi toimia, mutta siinä in myös iso riski. Naama ja kettu-saatanat kuluvat nopeasti, jos ne eivät käännä tulosta paremmaksi.
Täältä voi niitä Suikkasen teesejä lueskella.
Lainaus tekstistä:
Mies uskoo myös siihen, että “helvetin kovaa” harjoittelemalla tulee entistä paremmaksi urheilijaksi.
– Joku voi pitää sitä 90-luvun tai 40-luvun juttuna, mutta en minä ole tähän päivään mennessä keksinyt parempaakaan ratkaisua.
Edit: Linkki Lapin Kansan sivuille poistettu ja teksti linkin takaa pastettu Linden_16 viestin alle.
Linkkin on maksullinen. Mutta sinänsä hauska että lapin kansan osoite on Veitikantie:joy:
No voi perhana kun en huomannut… Tässä teksti linkin takaa Lapin Kansan sivulta.
Oulun Kärppien SM-liigajoukkueen uusi päävalmentaja Kai Suikkanen piipahti lauantaina Rovaniemellä. Pohjois-Suomen jääkiekkopäivillä puhunut Suikkanen kävi kertomassa Kärppien tuoreimmat kuulumiset.
Kärppien viime kauden joukkueesta lähti peräti 18 pelaajaa. Tilalle on nostettu nuoria pelaajia eikä varsinaisia supervahvistuksia ole vielä tullut. Suikkanen kertoi, että joukkueeseen haetaan vielä täydennystä ennen liigakauden alkua.
– Hakusessa on vielä yksi sentteri ja yksi puolustaja.
Suikkanen totesi, että Kärpät on ollut ehkä liian isojen kalojen perässä, jotka ovat livahtaneet KHL tai NHL-seurojen verkkoihin.
– Atte Ohtamaata kyttäsimme pitkään, mutta hän teki sopimuksen Ak Bars Kazaniin, Suikkanen paljasti.
– Hän on oman kylän poika ja olisimme tienneet satavarmasti minkälaisen pelaajan olisimme saaneet, Kärppä-luotsi jatkoi.
Edelliset kaudet maajoukkuepuolustaja kiekkoili KHL:ssä Helsingin Jokereiden riveissä.
Suikkanen palaa haalarihommiin ja kotikaupunkiin innoissaan. Takana on puolentoista vuoden tauko valmennustöistä. Kärppien kanssa mies solmi 2+1 vuoden sopimuksen.
– Tietysti paluu Ouluun tuntuu hyvältä. Tauko teki henkisesti hyvää, sillä kynttilä ei ehkä lepattanut ihan täysillä ja miehessä oli henkistä väsymystä, Suikkanen luonnehti.
Vaikka mies oli sivussa seurajoukkueen valmentamisesta, pysyi hän tv-kommentaattorin töiden takia hyvin kartalla SM-liigasta.
– Jokaiseen peliin piti valmistautua hyvin ja ottaa joukkueista selvää, että tiesi mistä puhuu, Suikkanen sanoi.
Suikkanen haluaa, että vahva Kärppä-leima näkyy kaukalossa myös ensi kaudella.
– Kärppäläisyys tulee säilymään kaiken tekemisen ytimessä. Se tarkoittaa liikettä, luistelua ja liikkuvuutta.
Lisäksi mies haluaa nähdä kentällä taistelua ja oikeanlaista aggressiivisuutta.
– Joukkueen pitää olla periksiantamaton. Raksilan ylärivillä istuvan mummonkin pitää huomata, että joukkue taistelee.
Erityisesti omassa puolustuspäässä Suikkanen haluaa, että vastustajaan isketään kiinni heti.
– Meidän pitää yllättää ja ylimiehittää vastustaja.
Hyökkäyspäässä hän ei halua suitsia kuvioita liian tiukasti. Suikkasen mukaan ei ole tarkoitus, että 20 pelaajaa pelaa kuin “robotit”.
– Hyökkäysketjut saavat keskenään sopia hyökkäyspään kuvioita. Hyökkäyksessä pitää olla luovuutta ja tekemisen iloa.
Kärppäpelaajille kesällä tehdyt testitulokset lupaavat hyvää ensi kautta ajatellen.
– Tämä on urheilullisesti paras joukkue mitä olen koskaan valmentanut, Suikkanen kehuu.
Mies uskoo myös siihen, että “helvetin kovaa” harjoittelemalla tulee entistä paremmaksi urheilijaksi.
– Joku voi pitää sitä 90-luvun tai 40-luvun juttuna, mutta en minä ole tähän päivään mennessä keksinyt parempaakaan ratkaisua.
Kovakuntoinen joukkue pystyy Suikkasen mielestä parhaiten pelaamaan aggressiivista ja aktiivista jääkiekkoa.
– Suunnitelma ei ole aina fakta, joka toteutuu. Talvi tietysti näyttää, miten me liigassa pärjätään.
Ja Kärpät haluaa tietysti pärjätä liigassa myös ensi kaudella.
– Menestyminen kuuluu Kärppien ideologiaan, mutta samalla haluamme luoda myös uusia tähtiä meidän nuorista pelaajista, Suikkanen linjaa.
Kiitos😊
7 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Liputuksesta ja yhteisön valvonnasta