Voivoi Kaitsu kun osaisit hyödyntääkin niitä testituloksia. Ei se peruskunto kehity sillä että juostaan täysiä 30 minuuttia urheilukenttää ympäri, jossa sykkeet pyörii koko ajan siellä 170 paikkeilla.
Ai olen aina kuvitellut että hän on Nivala Cowboysin kasvatti (~150km Ouluun). No kärppäjunnuissa hän on toki pelannut.
Medialausunnoista ei tietenkään saa täyttä kuvaa harjoittelusta, tai kenties ei minkäänlaista kuvaa, mutta sen perusteella mitä koutsien haastatteluja lukenut, tuntuisi Kaitsu olevan lajinsa viimeinen joka puhuu “paljon ja kovaa” -harjoittelusta. Kari Heikkilä Blues-aikona oli edellinen joka tulee tästä koulukunnasta mieleen ja pahat kielet kertoivat sen saattaneen vaikuttaa Bluesin isoihin poissaolomääriin. Toisaalta eri KHL-raporttien perusteella siellä painetaan monissa joukkueissa edelleen melkoista valmennusrääkkiä, eikä rajan takana nyt ihan huonoja jamppoja pelaa.
Ensimmäisellä TPS:n keikallahan Kaitsun kuntokuuri toimi. Kun hän tuli joukkueeseen kesken kauden, hän omien sanojensa mukaan 1.5 kertaisti suunnitellut harjoitusmäärät juuri alkaneella sarjatauolla. TPS nousi playoff-joukkueeksi ja seuraavalla kaudella mestariksi. Tuolloin myös henkinen valmennus toimi ja mm. Sami Venäläinen on ylistänyt mestarijoukkueen hurmostilaa.
Kaitsu ja Kärppien rosteri alkaa olemaan luita myöten kaluttu tässä ketjussa. Aletaan olemaan siinä vaiheessa, että annetaan pelin näyttää. Kilpailukykyinen Kärpät on Liigan ja Tapparankin etu, kunhan vain sijoittuu pykälän meitä alemmas.
Suikkanen on vajaan 10 vuoden valmennusuransa aikana ehtinyt olemaan sekä yli että aliarvostettu koutsi. Ensin kova hype kun Mestis-mestaruutta seurasi nopeasti Tepsin tuhkimotarina-mestaruus, hehkutuksella ei ollut rajoja. Vei kuitenkin vielä 2012 Pelicansin finaaleihin, ei siitä nyt niin kovin pitkä aika ole tästä hetkestä katsoenkaan. Sen jälkeen Pelicans ei päässyt playoffeihin 2013 vaikka oli kauden toisella puoliskolla sarjan parhaita joukkueita, TPS:ssä koko organisaation tilanne oli sekava toisen pestin aikaan. Eli oikeastaan ainoa epäonnistunut jakso oli Turun jälkimmäinen, muuten Suikkanen on ollut Liigassa erittäin kova valmentaja. Pelaajat tykkäävät kun laivaa kipparoi vanha maajoukkuepelaaja, jonka olemus huokuu äijämäisyyttä ja kuviot toimivat käytännössä. Kun selkänojana on Kärppien organisaatio, niin tuosta voi lopulta tulla ihan mitä vaan.
Kai Suikkanen summaa CHL-vieraskiertuetta yhteen, kääntää katseensa perjantaiseen kotikauden avaukseen sekä kertoo hyviä uutisia joukkueen sairastuvan puolelta. Videolla vastataan myös Kärppien FB- sekä Twitter-tilille lähetettyihin lukijakysymyksiin.
http://www.oulunkarpat.fi/uutiset/2016/08/23/uusi-kaitsun-korneri-ulkona
Mielellään tällaisia katselisi enemmän Tapparankin puolelta… Tosin ymmärrän kyllä, mikäli joukkueen valmennus- ja pelaajaosastolta ei tähän halua löydy.
Kaitsu vaikuttaa valmentajan ominaisuudessa heti jotenkin vähän fiksummalta. Televisiokommentaattorina vaikutti melko perustaunolta - tunsi toki pelaajat hyvin, mutta ei oikein tuonut hirveästi lisäarvoa pelin sisällöllisistä asioista mielestäni.
Kärppien kapteenisto on valittu. C-kirjaimen sai Lasse Kukkonen, A:t Mika Pyörälä ja Ilkka Mikkola.
Alkaa kyllä kärpillä olemaan hyvännäköinen nippu kasassa. Vielä jos laituri ja pakki tulee niin on kyllä top 3 joukkue helposti
Käyttäydytäänpä asiallisesti uusia palstalaisia kohtaan. Palstaa ei ole rajoitettu vain Tapparan faneille. Kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan, jotka tämän palstan hyväksi paikaksi kokevat. Eri mieltä saa olla, mutta asiasta eikä henkilöstä.
Heh. Trollaamaan en ole tullut, kunhan ilmaisin mielipiteeni. Tervehdys sinullekkin!
Niin terttuhan puhui hyvännäköisestä nipusta, ja hänen mielestään top 3.
Mää en osaa katsella noita pelaajia “sillä silmällä”, että voisin sanoa onko Kärpät top3:ssa, ja makuasioitahan ne on…
Niin, kyllähän tuo Kärppien kokoonpano alkaa olla ainakin lähellä Liigan kärkeä. Mielestäni Tapparalla ja HIFK:lla on vielä parempi, mutta Jypin ja Lukon kanssa on jo melko tasaväkistä. Mielestäni ihan hyvin Kärppien rosteria voi sanoa top-3:een oikeuttavaksi - varsinkin kun maalivahtiosasto on Liigan eliittiä ja puolustuskalustokin on kunnossa.
Ihan kaikista Kärppien hyökkäyspään hankinnoista en oululaisena tykkäisi, mutta kyllä sieltäkin kokemusta, johtajuutta ja potentiaalia löytyy. Hyökkäyksessä tärkein eli sentteriosasto on ihan Liigan kärkipäätä.
Eiköhän Kärpät ensi kaudellakin kova vastus ole, halusi sitä tai ei. Hyvä vain, että on kovia vastustajia. Tappara-Kärpät -parissa on uutta taisteluparin Jokerit-TPS kaltaista henkeä.
Kyllä itse kanssa odotan vesi kielellä Tapparan ja Kärppien heinoja vääntöjä. Kolme vuotta ollaan pelattu vastakkain ja todella hienoja pelejä on ollu! Itse näen tämän kolmikon tasaisena kaikilla on omat hyvät puolensa ja huonot puolensa. Kärpillä suuri vaihtuvuus ja uusi valmentaja ovat varmaa ne riskitekiät, Hifk:llä omasta mielestäni sentterit maalivahdit ja puolustus tässä vaiheessa kautta eivät minua vakuuta. Tapparan hyvä puoli piilee pienessä vaihtuvuudessa, mutta kysymys merkit maalivahdeissa, sekä kuka nousee johtavaksi pelaajaksi.?
Mode edit: Kärpät ja varsinkin Tappara isolla.
Tertulle tiedoksi, että meillä on Vapahtaja Henrik
Omaankin silmään Kärppien rosteri alkanut näyttään ihan kärkijoukkueen rosterilta. Pikku hiljaa ne saaneet palikoita kasaan ja eiköhän kesken kauden muutama kovempi hankinta vielä ilmesty jos vain alkaa homma rullaamaan Suikkasen johdolla.
Ainaki semmoisen käsityksen olen saanut että laituri ja pakki olisi vielä tulossa en tiedä sitte onko nämä niin sanottuja kärkihakuja. Tosin vielä monella pelaajalla on paljon todistettavaa, mutta ainaki paperilla näyttää ihan hyvältä jo.
Kärpät voitti Vitkovicen jatkoajalla 1-0.
Mikko “messias” Niemelän haastattelu
Valmentajien kommentit pelistä englanniksi
Iltasanomien Tiku ja Taku rankkasivat Kärpät melko alas. Sijoille 5-10 tai jotain. Suosittelen katsomaan, vaikka oikein mihinkään lopputulokseen keskustelussa ei päädytä.
Oli myös jännä nosto, että kohta alkaa ajat, kun Lappeenrannassa aletaan odottaa muutakin kuin iänikuista haastamista ilman varsinaista mahdollisuutta kannuun. Mutta se ei kuulu tähän keskusteluun.
En kauheasti anna painoarvoa kyseiselle kaksikolle. Vähän hankala mennä sanomaan kärpistä yhtään mitää vielä. Omasta mielestä Suikkasella on helpommat lähtö kohdat lähteä kauteen, kun lähes koko joukkue on vaihtunut. Veskuha sielä valittaa että oululaisuutta ei juurikaan ole kärpissä, mutta olen siitä kyllä erimieltä. Kukkonen,Pyörälä,Mikkola,Leskinen,Mäenalanen,Ronkainen,Niemelä,Kalapudas,Vartiainen ja Suikkanen valmentajana. Kyllä sitä kärpissä on tälläkin kaudella oululaisuutta toivottavasti hankinnat vaan osouttautuvat pelimiehiksi. Tappara,Hifk,Jyp ja Kärpät ovat tänäkin vuonna varmasti 6 parhaan joukossa kun aletaan pleijareita pelaan.