Uroksella on syksyllä varmasti ollut muitakin avoimia laskuja. Jos ovat tuolloin kuitanneet vain Kärpille koko kauden maksut jättäen muut hoitamatta on ainakin osittainen takaisinperintä mahdollista. Mutta nythän emme tiedä miten kuvio on mennyt joten aika turhaa tällä on spekuloida.
Oma pointtini tähän myös oli, että palautusvaade on mahdollinen jos maksuissa on ohitettu muita tahoja.
Kärpät on solminut loppukauden kattavat sopimukset hyökkääjä Antti Kalapudaksen ja puolustaja Yegor Voronkovin kanssa. Kalapudaksen sopimus sisältää myös kauden 2022-2023. Lisäksi puolustaja Yegor Shekhovtsov vahvistaa Kärppien puolustusta viikonlopun vieraspelireissulla.
Jaahas, taas tälläinen vedätys venäläisiltä.
Kääntäjä:
Egor Voronkov jää Podolskiin
Toisin kuin mediassa ilmestyi, hän ei lennä Suomeen
Vityazin puolustaja Jegor Voronkov ei allekirjoittanut sopimusta Suomen Karpyatin kanssa ja jatkaa harjoittelua Moskovan alueen joukkueen kanssa.
HPK:ssa oli sama episodi, piti tulla Orehov. Sopimus tehtiin mutta jatkoi KHL:ssä. Ei noista ikinä tiedä
Jos Jokereilta vedetään KHL-rahoitus alas niin onneksi meiltä löytyy jo valmis käännösbrändi hyppäämään narrien tilalle itäliigaan!
Jos Karpyat menjee joskjus KHL, niin Njuti on hjuvin harmistjunut.
Jatkoajan puolella eräs nimimerkki, jolla on ollut 100% osumatarkkuus Kärppä huhuissa, kertoo että valmennukseen olisi tulossa muutoksia pian. Hänen mukaan ei välttämättä tarkoita että Mikkola potkittaisiin ulos kesken kauden, vaan vetovastuu siirtyisi enemmän Mäntymaalle.
Kirjotti vielä että “Tämä viikonloppu oli kuulemani mukaan seurajohdolle ryhtiliikkeen paikka. Ja mikä esitys sieltä tulikaan.” Viikonlopun tuplapeleissä Kalpaa vastaan Kalpa on tehnyt 10 maalia viimeisessä viidessä erässä kun taas Kärpät on tehnyt samassa ajassa 0 maalia.
Pakko jotain on tehdä, kun homma ei toimi.
Ymmärrän pointin ja onhan jotain varmaan tehtävä, kun joukkue alisuorittaa. Ei kuitenkaan valmennuksellekaan helppo paikka, kun kaksi johtavaa pelaajaa pelaamassa muita pelejä Kärppien taistellessa tärkeistä pisteistä. Siihen päälle koronapoissaolot ja pelaajia jouduttu haalimaan sieltä ja täältä.
Tämä kuulostaa toimivalta ratkaisulta…?
Eiköhän parempi olisi antaa suoraan monoa tällaisten sijaan. Ei tuo tule hommia parantamaan.
Nämä ovat aina olleet aivan tuhoon tuomittuja ratkaisuja, tosin enemmän häntäpään jengien liikkeitä. Onkohan tällaista koskaan ns. kärkiporukka (joo tiedän) tehnyt ikinä?
Muistelisin et eikös Manner ottanut Suikkasen kaudella juurikin samalla tavalla enemmän vastuuta, vaikka Suikkanen pysyi vielä “päävalmentajana”?
Oliko tuo virallinen “vaihdos” vai vain kulisseissa tapahtunut muutos?
Väittäisin tapahtuneen kulisseissa ja syväkurkut olisivat vaan asian vuotaneet, joten voi olla myös höpö hommia.
Uutta yritystä Vitjazista. Puolustaja Musin olisi tulossa Ouluun. Vitjazin Instagram julkaisu
Kärpät vahvistaa saman, sopimuksen mitta loppukausi.
Näköjään Ohtamaa on telakalla runkosarjan loppuun asti.
Katsaus Kärppien sairastuvalle 24.2. - Oulun Kärpät (karpat.fi)
Kärpillä on tänään 13.30 jokin lehdistötilaisuus.
Kärpät järjestää lehdistötilaisuuden tänään kello 13:30 - Oulun Kärpät (karpat.fi)
Kärppien edustajat eivät vastaa median tiedusteluihin ennen lehdistötilaisuutta.