Mikähän tässä on kyseessä?
Toivottavasti joukkue muuttaa etelämmäksi lähemmäs muita!
Laitoin kyselyä Oulun päähän, jos läheltä seuraava lehtimies tietäisi antaa hiukan vinkkiä.
Veikkaan itse uutta hallia
Mutta katsotaan, jos saan oikeaa tietoa.
Veikkaan kanssa että uusi halli Ouluun Kärpille.
Riittääkö esim. sata metriä etelämmäksi?
Ei Mieluusti Kokkolastakin vielä alaspäin.
Vastaus tuli. Ei kertonut tietojaan mutta voisi olla uusi areena tai Junnon töihin liittyvä. Tuskin kuitenkaan jää eläkkeelle. Ja kun lukee tuon Kärppien ulostulon, niin UUSI AREENA.
E: siis minun luuloni, että areena yllä, ei lähteeni
Joku huutelee Twitterissä tällaista:
Eikös Raksilan jäähallia juuri rempattu isohkolla rahalla? Toki uuden hallin rakentamisessa muutama vuosi menisi, mutta jos muistelen oikein, niin pitäisin uuden hallin rakentamista - tai siis ajankohtaa - hieman outona. Hieno juttu toki, mikäli uusi halli tulisi.
Olisi aika hienoa jos Kärpätkin siirtyisi KHL:ään. Toiveajattelua tietysti…
Vaihtoehtoinen idea: uusi halli Haaparantaan. Ihan vaan vähän pohjoisemmaksi. Antaa mahdollisuuden pelata tarvittaessa sitä Ruotsin liigaa, mikä sen nimi nyt olikaan.
Paljon etelämmäs. Pääkaupunkiseudulta puuttuvat paikallispelit kokonaan ja väkeä (eli rahaa) alueella riittää. Sulautuminen Kiekko-Vantaaseen ja vot: Vantaan Kärpät, tervetuloa liigaan!
Kammottava idea, jos Tapparan yksi suurimmista kilpakumppaneista lähtisi korruptioliigaan. Onneksi tuo tuskin toteutuu. Jokereiden paluuta odotellessa…
Saattas olla vähän liian kova isku jo kotoiselle Liigalle. En oo varma, kestetäänkö lisää menetyksiä KHL:lle. Uskomatonta kyllä olis, jos Kärpät pois SM-liigasta lähtis, varsinkin, kun Jokereiden esimerkki on osoittanut, että se on lyhyt matka epäonnistua.
Ei Kärpät mihinkää Khl:llää lähde se on varma.
Hokista Kärpät-akatemia?
Tuossa voisi olla ideaa.
Junno on kyllästynyt menestykseen ja palkannut Antti Törmäsen laittamaan ensi kaudella hommat pakettii?
Tai Kärpät on ostanu AC Oulun ja lähtee tästä eteenpäin hakemaan menestystä myös futiksen puolelta. Nimi olisi varmasti sitte AC Kärpät.
Itselle tuli ensimmäisenä tulee mieleen KHL, kun mainostetaan tämän vuosituhannen merkittävämmäksi tilaisuudeksi. Laadukasta työtä tehneiden joukkueiden soisin pysyvän kotimaisessa sarjassa. Jos Kärpät lähtee, se veisi kyllä paljon mm. uskottavuutta, hyviä pelaajia ja rahaa pois liigasta.
Toivottavasti ei lähde minnekään. Olisiko Junno ostanut Jokerit farmiseuraksi ja Ilmalan luolan harjoitushalliksi?