Palautetta palstan henkilökunnalle

Näitä Liigan pelaajasiirtoja listaavia palveluita on olemassa:

Tarvitaanko palstalle näiden kilpailija, enpä tiedä. Olisi kiva tietysti, mutta kuka pitää vuodesta toiseen sitä ajan tasalla? Tämä on kuitenkin keskustelupalsta ja siksi keskustelu siitä siirrosta on se pihvi. Jos keskustelua syntyy, hyvä. Jos ei kenelläkään ole mitään sanottavaa niin sitten ei keskustella.

Kyllä minä silti tunnistan jotain samoja fiiliksiä minussakin. Joidenkin joukkueiden ketjut ovat tosi raskaita seurata, kun niihin kirjoitellaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Sinne sitten hukkuu asiaakin sekaan. Mutten keksi realistista vaihtoehtoa. Palstan alkuperäinen idea oli, että olisi paljon lyhyitä nopeasti kuolevia ketjuja tai vähintään ketjut olisivat tiukasti rajattuja. Mutta käytännön toteutus on vaikea juttu. Aina mahdollisuuksien mukaan näitä pieniä aiheita on tehty.

3 tykkäystä

En minä tarkoittanut, että tätä sen kummemmin ylläpidettäisiin ajan tasalla. Ainoastaan, kun tulee jokin siirto, niin siitä ilmoitetaan:

Jere Rouhiainen HPK:n riveihin viikoksi lainaan ja tähän linkki perään.

Ei tarvitse sitten viikon päästä kirjoittaa uudestaan, että Jere Rouhiainen Tapparaan.

Tai sitten:
Damien Fleuryn sopimus purettu Lukon kanssa. Linkki ja that’s it.

4 tykkäystä

Tappara.co:ssa kun ollaan, niin en näe tarpeelliseksi lähteä esim. Jatkoaikaan lukemaan noita siirtouutisia. Olen ehdottomasti samaa mieltä kuin palstaveli @Oijennus. Kuka odottaisi ja vaatisi, että kyseinen ketju olisi 100%:sesti ajan tasalla? Tuskin kukaan.

No, minä en mitään päätä ja hyvä niin, kunhan kerroin mielipiteeni!

6 tykkäystä

Ymmärsin hyvin, että tuollaista ehdotit, eikä sellaisen ketjun luominen ole minusta ainakaan mahdottomuus. Voisi olla hyödyllinen. Millään ei voida taata, että ketju kattaisi sataprosenttisesti kaikki siirrot joista palstan syövereissä puhutaan, mutta ehkei se mitään haittaisi - kuten @krobbe yllä näemmä kommentoikin. Kriteeriksi tulisi, ettei ketjussa saisi edes puolella sanalla kommentoida siirtoa. Kaikki “hyvä hankinta” -kommentitkin poistettaisiin linkitysten yhteydestä. Linkki uutiseen, Elite Prospectsiin ja asianmukaiseen Tappara-co-ketjuun olisi sallittu. Ketju olisi yhteisprojekti, jossa palveltaisiin kanssapalstalaisia.

Laitetaan niin, etten näe muuta haittaa tuollaisesta ketjusta kuin sen, että tuottaisi vähän työtä meille valvojille. Ihmiset ovat uskomattoman lukutaidottomia. En viittaa niinkään palstaan, vaan tarkoitan paljon yleisemmällä tasolla. Minkään ohjeistuksen ei pidä olettaa menevän jakeluun kirjallisessa muodossa kuin pienelle osalle kohdeyleisöstä.

Minulta henkilökohtainen hyväksyntä ketjulle kuvaillussa muodossa. En tiedä, onko tässä muiden valvojien mielestä mitään tolkkua.

3 tykkäystä

Ketju ideana jees minunkin mielestäni. Noin niin kuin uutisasiana. Onhan meillä nytkin ketju poimintoja päivän uutisvirrasta, joka on toiminut hyvin. :stuck_out_tongue: Eli poimitaan uutisia, mutta nähdäkseni yllättävän hyvin siirtynyt keskustelu siitä ketjusta muihin ketjuihin ja luotu myös uusia ketjuja ketjun pohjalta.

Entinen pelaajasiirtoketju vertautui hyvin tuohon uutispoimintaketjuun, ja sille entiselle pelaajasiirtoketjulle ei nähty enää tarvetta, kun joukkueille on omat ketjunsa. Tuota uutispoimintaketjua on vaikea korvata samalla logiikalla.

Ja ihan noin myönteiset fiilikset minulla ei siitä ketjusta ole: sitä saa olla vähintään viikoittain ja välillä monta kertaa päivässäkin pilkkomassa. Se toimii kohtalaisesti, mutta varmasti joka toinen “uutispoiminta” sopisi paremmin johonkin toiseen ketjuun tai uuteen ketjuun. Moneen ei jaksa tai ehdi kukaan puuttua, mutta selkeimmät keräillään yleensä. Aika ajoin siellä ryöpsähtää ihan kunnon väittelyitäkin ilman että osallistujista tai muista kukaan viitsii edes liputtaa meille tiedoksi.

Mielellään ei luoda enempää harmaita alueita, kun ei ole pakko. Mutta kuten sanottua, tässä ehdotetussa uudistetussa mallissa on mustaa ja valkoista eikä yhtään harmaata, mikä helpottaa kummasti.

Mä en ainakaan ole esteenä uuden sisällön luomiselle, tietenkään. Ja pitäisi olla helppo ylläpitää. Mutta ennusteeni ja bensaa kiukaalle:

  • menee kirsikoiden poiminnaksi,
  • on pois joukkueiden ketjuista ja
  • jää ajan myötä vähälle huomiolle.

#pirunpääikoni

5 tykkäystä

Ketjulle on vielä toinenkin vaihtoehto - kaikkien muokattava wiki-viesti. Se voisi torjua keskustelun ”rönsyilyä”.

Siirtolistaa toivovat, ei muuta kuin tuumasta toimeen ja yo. @valvojat esittämien toiveiden mukainen alustus ketjun avausviestiin.

1 tykkäys

Tämähän rupeaa muistuttamaan perinteistä suomalaista yritystä:

1: Annetaan aloite.
2: Aloitetta pidetään pääsääntöisesti hyvänä.
3: Johtoryhmä pitää aloitetta pääsääntöisesti hyvänä, mutta rupeaa miettimään aloitetta uhkakuvien kautta.
4: Johtoryhmä jatkaa pallottelua.
5: Lopullinen päätöksenteko/tekijä jää uupumaan.
6: Aloite vaipuu unholaan.

:slight_smile:

E: @ljpp ehtikin jo väliin… Ja minä en välttämättä osaa tuollaista Wikijuttua tehdä…

6 tykkäystä

Määki puollan tommoista ketjua. Ei tulis mieleenkään lähteä Jatkoajasta etsiin jotain kiekkoon liittyvää juttua. Tää palsta on sitä varten. :grin: Jos täälä ei jotain mainita, siitä ei mitään tarvi tietääkään.

2 tykkäystä

Wikitys on tasan yksi klikkaus viestiin, jonka jälkeen kaikki tasolla >=1 voivat sitä editoida. Jos tähän toimintamalliin päädytte, niin kannattaa uhrahata kaksi ajatusta viestin muotoiluun.

Edit: tämä viesti on nyt Wiki.

@valvojat Sanokaas, onkos mahdollista wikittää viesti JA lukita ketju? Silloinhan rönsyily ei olisi mahdollista. Tosin listan päivittäminen mobiililla olisi aika tuskaa.

Itse olen ehkä kumminkin perinteisen listauksen kannalla. Ja rönsyilyt pitää vain siivota. Uskon, että alussa voi rönsyilyä olla, mutta kyllä se siitä sitten vähenee.

1 tykkäys

Ei tommosen pito rankkaa ole.

Alex Lavoie, h, KalPa → Timrå IK (Allsvenskan)
http://www.timraik.se/artikel/qozxaj9e5-43ei1/

Damien Fleury, h, Lukko → ?

Valtteri Hotakainen, h, JYP → Jukurit

Riku Helenius, m, KalPa → Ilves

Jesse Mankinen, h, HK Vitjaz (KHL) → Pelicans
http://www.pelicans.fi/uutiset/2017/10/26/maajoukkuehyokkaaja-jesse-mankinen-pelicansiin

Ajallisesti tähän meni 6min (puhelimella)
Koneella tai vaikka tabletilla se on 3-4min.

5 tykkäystä

Luulen, että Wiki-idea voidaan kuopata. Editoiminen olisi liian vaivalloista, varsinkin kun olisi joku malli jota pitäisi noudattaa. Vaikuttaisi hyvin negatiivisesti ketjun aktiivisuuteen ja kattavuuteen. Wikitys palvelee mainiosti asioissa, joissa lukija haluaa listauksen kaikesta kerralla. Esimerkki:

Tässä siirtojen tapauksessa lukija haluaa aina vain sen uusimman tiedon, jolloin omina viesteinään vastaaminen on järkevä malli. Ja se on helppoa ja tuttua.

4 tykkäystä

Sovitunlainen ketju perustettu.

Laittakaa ketjuun tietoa aina kun jotain tapahtuu. Meillä on 1500 jäsentä ja muut lukijat päälle, joten yhdellä viestillä voi aina palvella hyvin montaa lukijaa.

4 tykkäystä

Voitaisko nähdä tässä ”pelaajasiirrot”ketjussa sen verta vaivaa, että sitten kun laitetaan se siirtouutinen, niin nopsaan selataan ENSIN edelliset viestit, ettei samaa uutista tule moneen kertaan.

Kiitos.

5 tykkäystä

Lisäisin vielä, että muistakaa laittaa lähde ja vaikka linkki Eliteprospectsiin… Säästää lukijalta vaivaa.

Wiki -viesteistä olen samaa mieltä @rizka :n kanssa. On vaivalloinen ylläpidettävä ja hankala siinäkin suhteessa, että joukolla ylläpidettäväksi tarkoitettu viesti " hukkuu" ketjun alkuun… Ainakin perustamassani “Urheilua näyttävä Ravintolat” -ketjussa ei kovin iso joukko viestejä päivittele. Voinee laskea yhden käden sormella päivittäjät.

Heh. Enpä tiedä mihin tässä oikein pyrittiin, mutta Eliteprospects toimii juuri niin kuin pitää, aina ajan tasalla ja sisältää vain ne pelaajasiirrot. Vain tarpeelliset tiedot.
Kai ne sitten piti tänne linkittää, mutta hyötyä en näe. Lisäarvoa? Ei.
Sori.

Tuohan se lisäarvoa, enää ei tarvi siellä elitessä käydä selaamassa koko maailman siirtoja. Eikä välttämättä Jatkoajassakaan kun kaikki täällä. Toki jos tuon pidemmälle vie niin uutiset löytyy Iltasanomista ja NHL -jutut kotisivuilta tai dailyfaceoffista.

1 tykkäys

Mutta hyötyä ei tule silti. Voi lukea saman Elitestä. Turha ketju.

1 tykkäys