Tää seura ja sen ympärillä oleva yhteisö on antanut enemmän kuin voin sanoin kuvaillakaan.
Pitkään mulla oli vain perhe ja kaksi ystävää. Vuosien vieriessä ja pelimäärän karttuessa olen tavannut valtavan määrän ihmisiä Tapparan kautta. Jotkut ovat jääneet hyvän päivän tutuiksi, osasta on tullut kavereita, vielä pienemmästä osasta hyviä kavereita ja tuosta joukosta on löytynyt jopa kaksi sellaista ihmistä joita voin ajatella kutsuvani ystävikseni.
Kahden vanhimman ystäväni kanssa selvisimme yhdessä mm. koulukiusaamisesta. Kahden uuden ystäväni kanssa olemme kokeneet tolkuttomasti kaikenlaista peleissä sekä niiden ulkopuolella.
Jos mä kutsun ihmistä ystäväkseni, on silloin saavuttanut todella korkean luottamuksen tason. Vain kaksi ihmistä on siihen kyennyt aiemmin ja nyt joukossa on kaksi uutta nimeä.
Tiivistettynä tämä yhteisö on antanut mulle niin valtavasti voimaa, itseluottamusta ja uskoa siihen, että mäkin oon oikeesti ihan hyvä jätkä, kun jengi haluaa mun kanssa viettää aikaa. Tuo oli vielä täysin absurdi ajatus ala-asteella.
Nyt mulla on mahdollisuus tukea Tapparaa uudella tavalla ja sen myös teen. Tämä perhe merkitsee mulle, sulle, hänelle, teille, heille, eli siis Meille uskomattoman paljon, joten haluan sen menevän tunteisiin myös tulevaisuudessa.
Joskus menee tunteisiin negatiivisella tavalla, mutta hei, se kuuluu asiaan. Onhan se turhauttavaa ajaa Mikkeliin neljä tuntia, ottaa 2-1 turpaan ja istahtaa taas autoon. Mutta siinä kun heittää vähän jerryä kavereiden kanssa, mieli kohenee hetkessä. Vaikka tuolla reissulla tuli turpaan, oli Meillä kuitenkin hauskaa.
Yhdessä koetaan hyvät ja huonot ajat. Yhdessä mennään eteenpäin. Yhdessä tuetaan Meidän Seuraa ja kiitos siitä! 
Kiitos!

Ps. Mulla ei meinannut kostua vaan myös kostu silmät. 