Patrik Laine

Patrik Laineella ja Antoine Rousselilla oli pelin aikana ja hieman jälkeenpäinkin juttu kesken nakkikioskijonossa… Big Buff on oma itsensä ja liukuu paikalle kyselemään kuulumisia.

7 tykkäystä
1 tykkäys

Nyt ei mennyt ihan putkeen Patella:

Eikös tää ollut jo toinen? No jos tälläkin saa apinaa ravistettua, kun saa maalin tehtyä. sarkasmia

Jep. Mutta tämä oli jossain määrin ymmärrettävämpi. Epäonninen pomppu omiin syöttöä katkoessa. Näitä tulee.

Se Laineen eka oma pari vuotta sitten oli “tyylikkäämpi”/hämmentävämpi, kun Laine oikein “laukoi” kiekon omiin.


Vakavammin ottaen. Laine on edelleen hämmentävä pelaaja. Tuo tasoero hyvän ja huonon päivän välillä on järkyttävä. Parhaimmillaan Laine voi muutaman viikon olla täysin pysäyttämätön. Sitten tulee pelejä, joissa Laine on ennemminkin taakka omalle joukkueelle, kun ei saa mitään aikaan.

Hiukan pitäisi saada tasaisuutta otteisiin.

2 tykkäystä

Näin on. Laineen kohdalla puhutaan paljon nopeuden ja räjähtävyyden puutteesta, mutta kyllä mun mielestä isoin heikkous on pääkopassa.

Silloin kun on maaliputki päällä, niin kummasti se jalkakin liikkuu paremmin ja kiekko tottelee käskyjä niin omassa kuin vastustajan päässä. Mutta sitten kun on alla muutama maaliton peli, ei mikään meinaa onnistua. Se ero maaliputkessa ja maalittomassa putkessa olevien Laine-versioiden välillä on ihan liian iso.

Turhauttavaa seurattavaa, kun sen kuitenkin niissä maaliputkissa näkee, että ominaisuudet lähes jokailtaiseen dominanssiin on jo nyt olemassa, mutta jostain syystä ne ovat välillä pitkiäkin aikoja piilossa.

3 tykkäystä

Kaudella 2017-2018 Patrik Laine oli koko NHL:n tasaisin maalintekijä. Aika utopistista odottaa, että vielä tasaisemmin pitäisi 20-vuotiaan pelata.

2 tykkäystä

Harvemmin puhutaan maalintekijän paineista, jotka ovat aivan yhtälaiset kuin maalivahdin. Maalivahdin paineista kyllä juttua riittää. Molemmat ovat yksilöurheilijoita joukkueessa.

Itseä lähinnä tämä epätasaisuus kiinnostaa siltä kantilta, että elääkö täysillä ammattiurheilijan elämää. Siis muutenkin kuin pari viikkoa kesäisin Turussa.

NHL:n syyskaudella 2018 Laine on tehnyt yhdessä ottelussa viisi (5) maalia. Useassa pelissä Laine on osoittanut merkkejä silkasta dominanssista. Toisissa peleissä Laine on ollut täysin hyödytön. Kiekottomana Laineesta ei ole ollut iloa, kiekollisena ei ole päässyt tekopaikoille, syötöt, kiekonkäsittely, ns. “mikään” ei onnistu. Ero hyvän ja huonon päivän välillä on järkyttävä. Hyvänä päivänä Laine näyttää maailman parhaalta maalintekijältä, huonona päivänä AHL-pelaajalta. Toki tuota ei huomaa ainoastaan tilastojen maalisaraketta vilkuilemalla.

Mielestäni ei ole utopistista odottaa lisää tasaisuutta Laineen esityksiin. Kaukana siitä. Laineesta odotetaan yhtä ihan maailmanluokan mittakaavassa johtavaa pelaajaa. Hätäisimmät ovat pitäneet Lainetta parhaana suomalaisena kiekkoilijana jo toista vuotta sitten. Näiltä pelaajilta pitää voida odottaa joka pelissä edes jonkinlaista panosta. Laineen kohdalla “ohipeli” todellakin on ohipeli tällä hetkellä. Eivätkä nämä ole jääneet tänä syksynä valitettavasti yhteen…

Tasaisuutta maalintekoon en ole odotamassa. Sen tasaisuuden on tultava muualta. Laine vaikuttaa tarvitsevan lisää tasaisuutta ihan perustekemiseen. Tällä hetkellä liian usein Laineella hajoaa koko peli, jos maalia ei saa aikaan pariin peliin, kuten @Fever tuossa hyvin muotoili .

Laine on nuori, joten aikaa on. Aihio on hyvä. Mutta kehityskohde on selvä. Jets on Laineelle siinä mielessä hyvä paikka kehittyä, että Laine voi rauhassa kehittyä. Ei tarvitse illasta toiseen kantaa joukkuetta, kun joukkueen johtavat pelaajat ovat edelleen siinä edessä vastuuta kantamassa ja toisaalta laatua löytyy tueksi rosterista muutenkin.

1 tykkäys

Olen itse tästä joltain osin eri mieltä. Laine pelaa tällä hetkellä kokonaisvaltaisesti ja esim. kolisuttelee paljon tolppia. Joulukuun alussa pelasi varmaan uransa parasta lätkää, vaikka maaleja ei tullutkaan.

Ja kuten itse sanoit, nuori pelaaja, joten en puhuisi epätasaisuudesta jos nyt on puoli kautta mennyt hieman epätasaisesti, niin mun on vaikea hyväksyä tuo epätasaisuusväittämä.
Joo, joitain täysin ohipelejä sieltä tulee silloin tällöin, mutta 0+0 peleissäkin Pate on ollut suurimmalta osalta tällä kaudella hyvä. Tietty jos odottaa McDavid-tyylistä dominointia, niin tuo “hyvä” olkoon riittämätön taso.

Uutta vuotta kohti mennään ja jokohan Laineen ruuti alkaisi kuivumaan: perus Laine one-timer Wildia vastaan:

8 tykkäystä

Koivu päästi kaks kertaa peräkkäin puikoista läpisyötön Patelle.

3 tykkäystä

Liveseurannassa oli juuri hiljan puhetta Paten peluuttamisesta vasemmalla laidalla. Ehlersin loukkaannuttua tämä menee taas kokeiluun. Laine-Little-Roslovic on uusi kakkosketju. Pate totesi, että vähän vaatii totuttelua, mutta toisaalta vasemmalla laidalla on helpompi tehdä itselleen tilaa.

3 tykkäystä

Kausi alkaa olla puolivälissä, niin vilkaistaan hieman Laineen tilastoja (Hockey reference) tämän kauden osalta. Laine on 40 peliä pelannut:

Laine on pelannut keskimäärin 17,35min / peli. Laineen ketju on aloittanut n. 61 %:sti hyökkäysalueelta.

Otetaan alkuun helpot pois. Laine on tehnyt tehot 24+7. 24 maalia oikeuttaa tässä vaiheessa kautta NHL:n maalipörssin sijalle 8. Samalla Laine johtaa Jetsin sisäistä maalipörssiä, Jetsin sisäisessä pistepörssissä Pate on kolmantena Wheelerin ja Scheifelen jälkeen. Toki on ehkä syytä korostaa, että kovin lähellä ko. kaksikkoa Laine ei tällä hetkellä ole. Scheifelella on 49 ja Wheelerillä 50 pinnaa kasassa. Laine vetää pisteiden valossa suhteellisen samaan tahtiin mm. Byfuglienin (Buffin PPG kovempi kuin Laineen), Connorin ja Ehlersin kanssa.

Maalinteon osalta Laineella näyttää taas 40 pelin otannalla hyvältä. Sitä myötä tehopisteet ovat ihan ok.

Samalla on todettava, että Laine on todella hanakka laukoja. Laine on yrittänyt laukoa 253 kertaa tällä kaudella, mikä on selkeästi eniten Jets pelaajista. Näistä maalille asti on mennyt 140 (17. NHL-tilastoissa tällä kaudella), mikä tarkoittaa, että Laineen laukauksista maalille päätyy 55,3 %. Laukauksista maalille päätyvien laukausten suhteellinen määrä on Laineella Jets-pelaajien keskuudessa keskikastia. Tällä otannalla ei enää erityisen valikoivasta laukojasta voi puhua.


Sen jälkeen tilastot näyttävät Laineen kannalta hieman ikävämmiltä.

Laineen plus/miinus -tilastoon keräämä -12 on todella heikko verrattuna kaikkiin joukkuekavereihin, jopa Laineen ketjukavereina pyörineisiin pelaajiin: Connor (-6) ja Little (-7). Laine on tehotilastossa Jetsin sisäisessä rankingissa sijalla 24, jos lasketaan vain 10+ peliä pelanneita. Vertailun vuoksi mainittakoon, että tehotilaston kärjessä on Scheifele +14 saldolla.

Tehotilasto on varsin vajavainen, joten suhtaudutaan siihen niin. Laineen ollessa kentällä Jets kuitenkin vuotaa omiin. Tätä havaintoa tukevat myös Corsi ja Fenwick. Laineen lukemat lukeutuvat Jetsin pelaajista heikoimpiin, kärkihyökkääjistä Laine on selvästi heikoin. Tasakentällisin Laineen ollessa kentällä saa vastustaja Jetsiä enemmän maalipaikkoja luotua ja kykenee niitä myös hyödyntämään. Toki samalla on korostettava, että tässä osa ongelmaa on koko Laineen ketju:

Tasaviisikoin:

  • CF% Laine 47,6 vs Little 49,8
  • CF%-rel Laine -4,3 vs Little -1,2
  • FF% Laine 47,7 vs Little 49,5
  • FF%-rel Laine -4,0 vs Little -1,6

Jets ei ole löytänyt oikein toimivaa koostumusta tuohon Wheelerin ja Scheifelen taakse. Tilastojen valossa ei kuitenkaan voi Laineen kohdalla oikein “mutta kun ne muut” argumenttia käyttää. Laine on nuori ja kehittyvä pelaaja, joten parempaa on varmasti luvassa.


Ensi kesän sopimusneuvotteluista on kyllä tulossa mielenkiintoiset.

Laine on ensimmäisistä potkuistaan lähtien ollut NHL:ssä yksi parhaista maalintekijöistä. Se näkyy tilastoissakin. Samaan aikaan tilastoissa näkyy, että pelaajana Laine ei ole erityisen hyvä muilla pelin osa-alueilla. Tällä hetkellä Laine on NHL-tasolla täsmäase, todella kova sellainen.

Mikä on se hintalappu, millä Laineen saa kiinnitettyä? Mikä on se hintalappu, mikä Laineesta kannattaa maksaa? Lainetta verrataan tässä vaiheessa pelaajiin kuten Matthews, McDavid ja Eichel. Laine on maalintekijänä näiden tasolla, jopa edellä, mutta muuten matkaa on kaikkiin.

Laine on jotenkin ristiriitainen pelaaja kylmine ja kuumine aaltoineen. Mitään tasaisen varmaa puurtajaa on turha odottaa ja hyvä niin. Huipun ja pohjan ero tasaantunee vuosien kuluessa, mutta keskustelun herättäjänä Laine “Jekyll & Hyde” -tyyppisine vaihteineen toiminee mainiosti tulevaisuudessakin…

19 tykkäystä

Vahva tunne että parin tunnin päästä kun alkaa kotiottelu Dallas Starsia vs niin Pate painaa pari.
Sellaisen hauskan tilasto faktan pystyn tähän kohtaan kaivamaan että 5 edellisessä kohtaamisessa on “kaksysi” heiluttanut verkkoa
6 maalin verran! Jäädään odottelemaan.

5 tykkäystä

Aika lyhytpinnaista väkeä Winnipegissä jos jo nyt buuaulset alkanu…

Jaksoin pitkästä aikaa herätä katsomaan peliä (COL-WPG) ja ei ne buuaukset ihan tyhjästä tulleet. Tuo Laineen kentällinen ei tuottanut juuri minkäänlaista maalintekouhkaa vastustajan päätyyn. Pari jäähyäkin Pate otti, tosin toinen oli ns. hyvä jäähy ettei kaksi vihulaista päässyt maalintekoon. Kun vertaa näihin muihin isoikokoisiin ja nuoriin suomalaishyökkääjiin (esim. Rantanen ja Puljujärvi) liike on todella verkkaista. Reenijumia vai jotain muuta taustalla kun tuntuu ettei oikein mistään tule mitään.

1 tykkäys

Kyllä ovat kohtuuttomia buuaukset nuorelle kaverille. Kaveri ei ole edes vielä täyttänyt 21 vuotta ja tehnyt jo Jetsille yli 100 maalia. Sanomattakin selvää että mies on vielä raakile. Rantaseen turha verrata kun mies täyttää seuraavaksi 23 vuotta. Ei se Rantasenkaan tie nyt niin ruusuinen oo ollut huipulle.

9 tykkäystä

Siis en tarkoittanut että buuaukset mitenkään hyväksyttävä juttu olisi, en pidä siitä itsekään. Mutta ymmärrän kyllä fanien tuskan, odotukset ovat aika korkealla.