Pelaajahaaveilut 2016-17

Kyllä mää oon myös sitä mieltä, että joku sentteri tohon pitäs saada. Jotenkin ottanut päähän koko kauden Lajusen kiekollinen peli. Ymmärrän kyllä ettei hänellä ole vastuu pelinteosta, mutta edes jotain olisi kiva osata.

Juu kyllä samaa haaveilen. Tapparalla tarjonta on keskikaistalla juuri nyt todella heikkoa. Yhtään ei helpota myöskään Rauhalan ja Jasun kiekollinen peli. Paljon jää uupumaan, kun ei laiturit saa tukea muuten kuin puolustuspäähän.

1 tykkäys

Kuten jo lokakuussa niin edelleen ykköstarve on puolustavalle puolustajalle ja toisena kiekolliselle sentterille. Mikäli Lingletin hankinta jättää jomman kumman puutteen korjaamatta, olen erittäin pettynyt joukkueen kokoamiseen.

Kyllä pakki ja offensiivinen sentteri tarvitaam

2 pakkia tarvitaan ainakin kerran Sammalkangas niin pitkään sivussa joten voi sanoa sen olevan suht turhake kevään peleihin kun nytkin jo ollut hakemista. Kemiläinen voi olla toinen ongelma tapaus, että keväällä ei käyttöä jos ees pääsee peleille.

Sentteri myös niin Jasu saadaan mahdollisimman pieneen rooliin pilaamasta muiden peliä.

Eihän siitä ole kuin pari viikkoa kun täällä sai lukea Jasun saaneen kädet ja kiekolliseen peliin taidot, ollen Tapparan kapellimestari ja pitäisi nostaa ylempiin kenttiin. Nyt ollaan jo lähellä LeKiä!

Katoavaa on kunnia :smiley:

16 tykkäystä

Kyllähän se kausi voi olla tässä vaikka ei aiempaa historiaa olekaan. Nuo on niin tapauskohtaisia nuo aivotärähdykset ja muuttujia monia että niistä ei varmaan kukaan pysty etukäteen sanomaan varmaa, siinä missä toiset toipuu viikossa voi toisilla mennä monta kuukautta jne. Aika näyttää.

Kyllähän se siltä näyttää että nopat ei välttämättä ole Kemiläisen puolella. Ylen haastattelun perusteella todella kaukana pelikunnosta. Sammalkankas ollut rempassa enemmän tai vähemmän koko kauden. Yllättäen pakisto alkaa olla todella ohut. Vähintään yksi pakki on hankittava. Mieluummin kaksi. Deadline taisi olla 14.2.

Mites Turren Venäjän seikkailut jaksaa?

Kyllähän tuo pakkien tilanne sellainen on, että pikkuhiljaa voidaan ruveta lyömään jo perinteeksi muodostunutta ja legendaarista kipinäketjua pystyyn.

Klapeja on sen verran, että helposti voidaan toista kuukautta poltella.

Kyllä yks kädellinen sentteri on tervetullut lisää.

Pakki sentteri ja maalivahti. Eipä muuta kiitos

Pakki ja sentteri kyllä, mutta mitä jos vaan lisättäisiin Domin peliaikaa?
Lassila joutaa availeen luukkua ja tuuraamaan Domia JOS tarve vaatii.

1 tykkäys

Turrin Red Star Kunlun roikkuu lohkonsa sijalla 8., joten ei ihan huonosti mennyt ottaen huomioon millä aikataululla joukkue kasattiin. Melkoinen voitto olisi mikäli pääsisivät pudotuspeleihin. (Lähde: Jokerit.fi)

Tulisiko Turri tällöin Suomeen…

Tommi Tikka ajeli Kemiläistä päähän 7.10.2016 saaden kahden pelin pelikiellon. Tuolla saattaa olla tämän viimeisimmän tilanteen kanssa yhteisvaikutuksena todella vakavia seurauksia. Nuo oireet, mistä Kemiläinen juttelee kuulostavat siltä, että aikamoinen riski otetaan, jos kaukaloon palataan. Koskaan.

Meni Nikollakin pitkän aikaa, että hän pääsi jatkamaan edes suht koht normaalia elämäänsä sen Kangasniemen kolhun jälkeen.

Pitää suhtautua asiaan kaikella vakavuudella, mutta aika negatiivinen kommentti. Mistäs oireista Kemiläinen haastattelussa puhuu? Lainaus “Kemiläinen on kokenut kuntonsa hyväksi, mutta fyysinen harjoittelu on silti pidetty minimissä”. Mielestäni olematta lääkäri, joka Kemiläistä hoitaa, ei kannata tehdä suuria päätelmiä tuosta haastattelusta.

Noin yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että juuri näiden vakavien päävammojen takia kiekkoa pitäisi muuttaa enempi kukkahattusuuntaan eikä höpistä taklattavan vastuusta. Tässä tapauksessa onneksi ei ollut rumaa taklausta.

Nikko sai neljä aivotärähdystä seitsemän kuukauden sisällä. Kangasniemen oli niistä kevätkaudella toinen kuukausi ekan jälkeen. Sitten kesätauon jälkeen syksyllä kaksi uutta nopeaan tahtiin ja game over.

Tuosta Nikon casessa homma taisi mennä vielä niin, että palasi kehiin aivan liian aikaisin, en tiedä mikä tuossa oli lääkärin vastuu.

2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Valtteri Kemiläinen

Palataan Kemiläisestä ja urheiluvammoista tämän ketjun otsikkoon eli haaveiluun.

Eli “kansa” on täällä varsin yksimielisesti pakkihankinnan kannalla, samoin sentteri tarvitaan.
Allekirjoitan molemmat, mokke puolella lienee ok jatkaa nykyisillä.
Ja Tapola kerto AL:n jutussa että silmät on auki eli markkinoilla ollaan. Kipinävahti?

Tässä on pieni haaste pakin suhteen sikäli, että jos Mäntylästä on ollut ajatusta, niin se voisi aikaisintaan toteutua vasta reilun kuukauden päästä. Tarvitaan pakki paljon nopeammin, joten jos sellainen löytyy, meneekö Tuukalta ovi kiinni?
Sentterin suhteen tilanne on avoimempi, siinä voidaan vielä edetä hieman enemmän ajan kanssa.

1 tykkäys

Jos Kemiläinen on kauan poissa, olisiko Lukon Jesse Virtanen sopiva paikkaaja? Loppukauden lainasopparilla, jos ei raumalaiset tuolta itse nouse mukaan kevään karnevaaleihin, kuten nyt vahvasti näyttää. Omasta mielestäni pätevä kiekollinen pakki.

4 tykkäystä