Pelaajahaaveilut 2017-18

Eiköhän se kaiken järjen mukaan ole Kärki ja Ojamäki. Jokos muuten Tukka aloittaa valmentamisen kun ollaan toukokuussa? Näiden kahden kaudet loppunut aikoja sitten, niin Porin dynamic duo kuulostaa loogisimmalta.

6 tykkäystä

Minä haaveilen siitä, että joku kertoisi moneltako nuo 2 pelaajaa tänään julkistetaan?

18 tykkäystä

Joukkueella oli läkimääräinen 3 viikon kesäloma, joten joukkuereenejä ei vielä voi aloittaa. Onhan suurin osa pelaajistakin vielä Barcelonassa.

Jukka on aloittanut työt Tapparassa jo monta kuukautta sitten vaikka soppari alkaisi vasta nyt.

On toki, mutta eikös sopimukset astu toukokuussa voimaan ja porilaiset on pakolliset lomansa jo pitänyt. Paljon mahdollista et Tukka alkaa poikia heti juoksuttamaan kuuluisissa portaissa. :slight_smile:

Eikö se ole ihan nykyaikaa jopa Jukalle, että treenejä vedetään pienryhmissä ja tarvittaessa yksittäinkin soveltaen. Varmasti siellä osa porukasta jo treenaa täysillä ja osa nauttiin ansaitusta lomasta vielä muutaman viikon.

Kärki 2.v ja Krisselle 3 vuotta lisää. Tapparalle kaksi uutta pelaajasopimusta | Tappara

9 tykkäystä

Mitäköhän tää tarkoittaa sitä Ojamäkeä kohtaan?

Luulisi että Ässä pelaajat olisi samalla kertaa varmistuneet.

1 tykkäys

Eikös Ojamäki painanut jossakin MM-leireillä, kun Kärki jo pyöri Hakametsällä? Kai se hidastaa asioita toisen osalta.

Juttelin äsken erään pelikaverin kanssa. Hän sanoi, että nuo julkaisut uusista pelaajista vaativat sen 3 viikon loman ennen kuin voidaan julkaista. Kävisi järkeen kyllä eli seuraava julkaistava voisi olla Järvinen. Siksi Ojamäkeä ei vielä, kun oli leirityksessä ja Mikkola pelasi mennä viikolla, Lehtonen pelaa vielä.

E: Ei sittenkään käy järkeen, kts Lyytikäinen ja Junnila

6 tykkäystä

Toisaalta eikös Kärpät julkistanut Lyytikäisen ja Junnilan joku päivä sitten.

1 tykkäys

Ja VMV oli myös leirillä.

1 tykkäys

Sori, mutta toi että vaatis jotain aikaa,että pelaajia voi julkaista ei pidä kyllä paikkansa. Se taas pitää paikkansa,että lakisääteinen treenivapaa ennen kun astutaan tositoimiin.

2 tykkäystä

Uskon että jotain isompaa tiedotustilaisuutta tullaan vielä näkemään, kun valmennus vaihtuu yms. Nyt heitettiin vain vähä vettä kiukaalle sponsorimarkkinoita silmällä pitäen :slight_smile:

5 tykkäystä

Treenivapaa on pelien loppumisviikon loput päivät ja seuraavat neljä täyttä viikkoa. Kesällä on sitte se 36 arkipäivää vuosilomaa eli omatoimista harjoittelua.

Sopimusten julkaisussa taitaa olla käytäntö että kohdeseura tiedottaa ja sitten kun pelit on kaudella ohi.

5 tykkäystä

Kyllä se Ojamäki sieltä tulee… Vittasmäki, Lehtonen ja Mikkola ovat myös pistäneet nimensä Mikin tarjoamaan paperiin… Kyllä ne sieltä julkaistaan, älkää hätäilkö :wink: Mahdolliset mottipäiset Khl tarjoukset tai Nhl sopparit tietysti voi asioita muuttaa,

9 tykkäystä

Soitin toiselle “asiantuntijalle”. Hän sanoi vuorostaan, että sopparit ovat loppuneet 30.4.2017. Se jälkeen voidaan julkaista, mutta useasti halutaan viivyttää syystä tai toisesta, kuten täälläkin on asiasta mainittu.

Kävin piruuttani Ässien sivuilla. Eipä veljeksiä näkynyt siellä. :smiley:

6 tykkäystä

Jos se onkin niin että Savinainen ja Lajunen ei suostu lähtemään Tapparasta. Kärki korvaa Röymarkin ja nyt on Mikillä soittokierros päällä että kuka maksaa eniten siitä että saa pelata ens kaudella Tapparassa.

16 tykkäystä

Eiköhän se ollut Rautakorvelle nykyaikaa jo 20 vuotta sitten, yksilöllinen harjoittelu.

1 tykkäys

Eiköhän sieltä vielä parin viikon aikana tule lisää julkistuksia. Tapparahan ei ole vielä aloittanut markkinoimaan ensi kauden kausikorttejakaan. Kai sitäkin pitää parilla nimellä vauhdittaa. :sunglasses:

1 tykkäys

Kuuden uuden pelaajan kanssa ja yhden Krissen kanssa on kuulemma sopparit ja niistä kaksi julkistettiin tänään. Ja Krisse kovimpana nimenä, ainakin mun mielestä. Loput nimet on jo yleisesti tiedossa :blush: Lisää tiedotusta kesän mittaan. On nää hienoja uutisia, kun niitä tarjoillaan pienissä erissä! :smile: