Tapparan pelaajien kausitodistukset 2018-19

Kausi päätetty reilu viikko sitten pronssimitaliin, aika arvioida pelaajien kausia.

Maalivahdit:

Christian Heljanko 9-. Pelasi runkosarjan erittäin epätasaisesti. Oli playoffien alussa loistava, mutta vire hiukan hiipui lopussa, kuitenkin torjui mitalin meille.

Niklas Bäckström. 9+ Pelasi hyvin ne pelit, jotka pääsi/pystyi pelaamaan.

Puolustajat:

Teemu Suhonen 9+. Tuli siirtorajalla meille ja osoitti kuuluvansa ykkösylivoimaan.

Valtteri Kemiläinen. 8-. Paransi peliään viime kaudesta, playoffeissa ylivoimalla kuitenkin aika hyödytön, mutta hazardit vähentyneet.

Toni Utunen 8+. Hyvä runkosarja, playoffeissa kokemattomuus näkyi.

Tuukka Mäntylä 9-. Kokenut pakki oli runkosarjan alussa, mutta tosipeleissä näkyi, miksi on joukkueessa.

Aleksi Elorinne 7. Ihan ok kausi, playoffeissa ei kuitenkaan riittänyt kokoonpanoon.

Ben Blood 9+. Loistohankinta kesken kauden, valitettavasti liika pelikuorma näkyi playoffeissa.

Veli-Matti Vittasmäki 9-. Hyvä peruspuolustaja, mutta jostain syystä virhealttiimpi kuin viime kaudella.

Elias Fälth 9. Lämmitteli runkosarjan pelit, ja playoffeissa ei paljon jalka painanut. Olisi mielestäni ansainnut ylivoima-aikaa.

Otso Rantakari 8+. Kausi päättyi ennen tosipelejä, runkosarjassa kuitenkin ajoittain tosi huono, ajoittain loistava.

Hyökkääjät:

Matti Järvinen 8+. Ei ottanut steppiä eteenpäin urallaan, mutta ei missään nimessä huono.

Niko Ojamäki 9-. Loistava runkosarja, pudotuspeleissä ei valitettavasti pystynyt samaan.

Jere Karjalainen 8-. Pystyisi parempaan, mutta kausi meni pipariksi loukin vuoksi.

Jarkko Malinen 4+. Jos pelaat ykkösen keskellä noin, joukkue ei voita.

Otto Rauhala 7+. Viime kauteen nähden kausi oli lievä pettymys, mutta playoffeissa oli ajoittain erittäin hyvä.

Jan-Mikael Järvinen 9-. Runkosarjaan uusi piste-ennätys, pudotuspeleissä hyytyi hiukan.

Juhani Jasu 8. Pelasi uransa parhaan kauden, mutta ei kuitenkaan mielestäni edelleenkään ylivoimaan.

Tomas Zaborsky 5+.Pelasi erittäin suurella vastuulla ja odotuksilla, mutta ei koskaan mitään erityistä esittänyt, tehot kuitenkin ihan ok.

Joona Luoto 7+. Poffeissa ajoittain hyvä, olisiko ensi kausi lopullinen läpimurto?

Matias Lehtonen 8. Hänellä on potentiaalia, suoriutui hyvin nelosen laidalla.

Kristian Kuusela 10-. Kapteeni, ei hyytynyt missään vaiheessa.

Antti Erkinjuntti 6. Ei hankittu nelosen laitaan, mutta ammattilaisen tavoin suoriutui siitä hyvin.

Anton Levtchi 6 1/2. Väläytteli runkosarjassa ajoittain, pudotuspeleissä ei käyttöä.

1 tykkäys

Kiehtovaa, että Ojamäki on n. neljä numeroa parempi kuin Zaborsky. En nähnyt samalla tavalla.

Ps. Niin, mielipidehän se on. Siksi en hyökkäävämmin kirjoittanut. Tärkeintähän on, miten asiat koetaan.

16 tykkäystä

M I E L I P I D E. Suhteutin rooliin ja odotuksiin.

Maalivahdit:

Christian Heljanko 8-

Niklas Bäckström. 9+

Puolustajat:

Teemu Suhonen 8½

Valtteri Kemiläinen. 8

Toni Utunen 8.

Tuukka Mäntylä 8

Aleksi Elorinne 7

Ben Blood 8+

Veli-Matti Vittasmäki 8.

Elias Fälth 9-

Otso Rantakari 8

Hyökkääjät:

Matti Järvinen 7+

Niko Ojamäki 8½

Jere Karjalainen 8-

Jarkko Malinen 5+

Otto Rauhala 7+

Jan-Mikael Järvinen 9-

Juhani Jasu 8.

Tomas Zaborsky 7+

Joona Luoto 7

Matias Lehtonen 7

Kristian Kuusela 9½

Antti Erkinjuntti 6½

Anton Levtchi 6½

Maalivahdit:

Christian Heljanko 8

Niklas Bäckström. 9+

Puolustajat:

Teemu Suhonen 8½

Valtteri Kemiläinen. 8

Toni Utunen 8+

Tuukka Mäntylä 8-

Aleksi Elorinne 7

Ben Blood 9+

Veli-Matti Vittasmäki 9

Elias Fälth 9

Otso Rantakari 8+

Hyökkääjät:

Matti Järvinen 7

Niko Ojamäki 8½

Jere Karjalainen 8

Jarkko Malinen 4

Otto Rauhala 8-

Jan-Mikael Järvinen 9

Juhani Jasu 8

Tomas Zaborsky 8,5

Joona Luoto 8-

Matias Lehtonen 7,5

Kristian Kuusela 10

Antti Erkinjuntti 6

Anton Levtchi 7,5

Äänestyksen pohja pöllitty häikäilemättömästi @Virvelia_kainaloon’lta hänen runkosarja-arvioketjustaan.

Maalivahdit:

Heljanko

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Bäckström

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Puolustajat:

Suhonen

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Kemiläinen

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Utunen

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Mäntylä

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Elorinne

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Blood

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Vittasmäki

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Fälth

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Rantakari

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Hyökkääjät

Matti Järvinen

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Ojamäki

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Karjalainen

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Malinen

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Rauhala

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Ollikainen

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Jan-Mikael Järvinen

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Jasu

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Záborský

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Luoto

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Kuusela

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Erkinjuntti

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Levtchi

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Moilanen

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

Lehtonen

  • 0
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

0 äänestäjää

2 tykkäystä

Zaboa lyödään kyllä kovalla kädellä, runkosarjaan 17 maalia ja 34 pistettä. Ja kun ottaa huomioon vielä noi loukkaantumiset. Pleijareissa melkein piste per peli, kovat oli ilmeisesti odotukset kaveria kohtaan. Olishan tuota voinut vielä ens kaudellakin hyvin katella.

22 tykkäystä

Valmennus saa täältä 3.

1 tykkäys

Kyllä etenkin kun loukkaantumiset roikku mukana marraskuusta käytännössä koko kauden ajan enemmän tai vähemmän. (Jalka)

2 tykkäystä

Jep, siihen nähden aika kovat tehot pysty silti taikomaan kasaan. Ei ainakaan omissa papereissa kuulu niihin jotka floppas tällä kaudella.

2 tykkäystä

Tuohon kaikkeen lisäksi, miehellä oli asenne aivan huikea. Valmius ja moraali tehdä töitä oli todella hyvä. Teki paljon peliä edistäviä asioita pelin sisällä. Minulla ainakin tulee Zaboa ikävä.
Todellinen ammattimies suurella sydämmellä

3 tykkäystä

Joo, kyllä SaiPa sai hyvän pelimiehen pariks vuodeks itelleen. Toivottavasti onnistuu.

1 tykkäys

Pelkät pisteet eivät kerro koko totuutta. Pistemäärään olen tyytyväinen mutta pelillisesti Zabo oli ajoittain aika kuutamolla.

5 tykkäystä

Ei tietenkään. Ja myönnän sen et odotin toki itekin Zabolta enemmän kun tänne saapu. Mut noihin loukkaantumisiin sun muihin nähden pysty silti pelaamaan ja tekemään aika hyvät pisteet, ja sen takiahan kaveri tänne kai aikoinaan hankittiin. Et ei se nyt ihan läskiks menny, ja kaverin asenteesta varsinkin tykkäsin. Paljon on tässäkin Liigassa ja Tapparassa näitä ulkkareita käynyt joilla ei oo ollut minkäänlaista haluakaan pelailla, mut tää mies jätti kaukaloon kaiken.

4 tykkäystä

Todistanme juuri suoran kansanvaalin ongelmia.

1 tykkäys

Ja projisoi ongelmakohtia myös siitä, että mielemme perukoille tallentuu monin eri tavoin “arviointiin” liittyviä muistoja. Täysin objektiivistä arviota on aina vaikea antaa, melkein täytyisi olla jokin pankki, josta suorituksia lähtee purkamaan ja vetämään yhteen. Zaborsky on hyvin mielenkiintoinen ilmiö tässä todistuksien jaossa, me arvioijat olemme kaikki erilaisia.

Väitän, että ilman ihan hyviä playoffeja esim Heljanko olisi saanut ruoskaa ja ihan kunnolla. Muistan myös että välitodistuksissa Rantakari sai kuraa paljon, kun mies oli pois kuvioista kirkastui tämän kilpi.

2 tykkäystä

Opejen lellikit ja silmätikut nousevat tässä parlamentissa selvästi esiin. Tulee kiusaus lätkiä arvosanoja noita vastaan, mutta pyrin kuitenkin hillitsemään arviointeja. Muutama tasonnostaja sai tsemppipyöristyksen.

Onhan nuo malisten, erkinjunttien keskiarvot silti jo törkeitä, asenteikkaita. 50-luvun koulussa tai Aamulehden hopeajoukkuearvioinnissakaan ei noin julmasti numeroitu pelaajia.

1 tykkäys

Toi loukkaantumisten ja vaivojen huomionti arvostelussa on aina vaikeaa. Hatunnosto Zabolle että kumminkin taisteli raihnaisena noinkin hyvin. Asenne oli kiitettävä.

Mutta jos taas ajatellaan hankintana Tapparan kannalta, niin silloin joutuu ehkä antamaan pikkuisen pyyhkeitä. Tapparalle. Uskon Tapparan hankkineen Zabon sillä mielellä, että kuntousta tarvitaan jonkun verran. Esim. ensimmäinen syksy. Jossain vaiheessa miehen oletettiin olevan huippuiskussa. Viimeistään toisella kaudella, jos ei jo ekan kauden jälkipuoliskolla. Minähän en näitä juttuja tiedä, mutta uskon tiettyyn logiikkaan kun nyt näitä asioita on vuosikymmenet tullut seurattua.

Mutta kunnon tykkikautta ei siis näihin kahteen kauteen mahtunut, joten pienellä riskillä tehty hankinta ei mennyt ihan putkeen. Ja ilmeisesti täyttä luottoa ei sitten kolmanteen kauteenkaan enää ollut. Nähtiin rahalle muita tarpeita. Zabo sai lähteä kohti uusia haasteita ja mahdollisuuksia.

Odotuksiin suhteuttaminen on loppupeleissä se mikä tämän sotkee. Zaborskysta ei saatu 30+20 hyökkääjää, mutta toisaalta oli tällä kaudella edellistä tuloksekkaampi ja playoffeissakin sai aikaiseksi. Oliko eurooppalaiseen kärkeen palaaminen realistinen odotus — vaikea sanoa.

Nyt esim. Levtchi ja Luoto ovat tasapisteissä, mutta ensin mainittu ei vuosi sitten mahtunut edes kokoonpanoon kunnolla! Otti paljon isomman askeleen eteenpäin kuin paikallaan junnaava Luoto.

5 tykkäystä

Se että Rantakarin keskiarvollinen arvosana nousee 0,5 miehen pelaamatta juuri lainkaan, on minulle suuri mysteeri.

Joulu 2,5 / 5
Toukokuu 3 / 5

7 tykkäystä