Nimenomaan näin. Siksi itselläni nousee karvat pystyyn, jos haaveillaan “Haapalan korvikkeesta”. Noin esimerkiksi. Ei ole.
Joukkueet on erilaisia. Tarvitaan erilaisia pelaajia, jotka toimivat eri rooleissa. Näistä muodostuu kokonaisuus, joka joko toimii tai ei. Parhaimmillaan “osiensa summaa vahvempi kokonaisuus”.
EJ voisi olla pätevä pelintekijälaituri ensi kauden joukkueeseen. EJ ei olisi pätevä “Haapalan korvike”.
Minä en ainakaan tarkoittanut Haapalan korvaajaa vaan samanlaisen roolin pelaajaa. Sitäpaitsi tämän kevään Haapalan pelipanosta tasakentällisin ei ole vaikea paikata.
Pelipanos tasakentällisin? Ei Haapalan arvo siinä ollut. Muualla. Haapala oli liian rikki olemaan tosissaan uhka, mutta silti joukkue oli täysin eri Haapalalla ja ilman Haapalaa. Ylivoiman muutos (pl. finaalit) ja se henkinen boosti olivat se juttu tänä keväänä.
Pidän itseasiassa todennäköisenä, että “samanlaisen roolin pelaajakin” on mahdottomuus. Haapala on ollut liian iso osa Tapparaa. Niin pelillisesti kuin varsinkin henkisestikin. Ei tuollaista hyökkäyksen maestroa, joukkueen henkistä johtajaa voi ostaa ulkoa.
En usko, että joukkueessa on ensi vuonna “saman roolin pelaajaa” esimerkiksi Peltolan tai Haapalan sijaan. Liian uniikkeja pelaajia. Noita korvaamaan tarvitaan erilaisia pelaajia. Joukkue rakentuu erilailla. Joku ottaa alivoiman ja puolustuspään. Joku alkaa tehdä maaleja. Joku alkaa tehdä peliä.
En yllättyisi, jos esimerkiksi Ojamäki ottaa askeleen lähemmäs Peltolan roolia. Työntekoa ja maaleja siinä ohessa. Hiukan tämän kautista tehokkaammin ja isommalla vastuulla. M. Järvinen/Kuusela/Zabo osastolta voitaneen odottaa askelta eteenpäin pelinrakentelussa. Ainakin M. Järvisellä jäi potentiaalia hyödyntämättä. Jäljelle jääneiltä odotetaan askelta eteenpäin. Ulkoa tuodaan täsmävahvistukset tarvittaville osa-alueille. Sen jälkeen joukkue muotoutuu yhteen ja pelaajat omaksuvat itselleen juuri 18-19 Tapparassa oikean roolin.
Joukkueet vaihtuvat. Tarvittavat “roolit” muuttuvat. Esimerkiksi Tapparahan on kauan ollut erilainen esim. IFK:hon verrattuna. Meillä on pelintekijä laidalla, kun perinteisesti se on ykkösen sena. Pelaajat ottavat roolin, joka kullekin sopii, kulloisessakin joukkueessa.
Tuossa satuin vilkaisemaan keitä laitahyökkääjiä olisi vielä
sopimusta vailla, niin Liigan puolelta Michael Keränen, Simon Suoranta ja Antoine
Laganiere olisivat ehkä kiinnostavimpia ja tietysti Kristian Vesalainen, mutta hän taitaa
lähteä jo rapakon taakse, en muista onko jo ollut kyseisestä mainintaa…
Erkinjuntti olisi myös tavallaan ihan hieno nähdä Tapparassa, mutta onko sitten
hiukan jo aika ajanut ohi…en tiedä.
Jos minäkin nyt haaveilisin niin minä olen vähän kaivannut kyllä Erkinjunttia. Juu, eihän maalintekijäksi Erkinjuntista ole, mutta ihan kiva vaihtoehto leftiksi pyörittämään peliä esim. YV:lle.
Edelleenkin todennäköisesti ihan 1. tai 2. ketjun ukko tässä Liigassa. Kelpaisi mun Tapparaan.
Aleksi Heponiemi olisi mielenkiintoinen haku ja käsittääkseni sentteri…Jatkoajan huhujen mukaan palaamassa Suomeen 150.000e hintapyynnöllä…Jonkun sentterin poistuessa vielä ja Jarkko Malisen saapuessa voisi olla hyväkin haku…Tosin hintapyyntö kova vaikka lupaava pelaaja onkin…
Liigassa Heponiemen rooli voisi hyvinkin olla se peliä tekevä laituri ja tarvittaessa paikkailla sentterin tontilla. Aika kova hintalappu jos pitää kutinsa mutta onhan meillä maailmanluokan neuvottelijakin.
Tämä menisi taas mukavasti myös sarjaan “Naapurin näpäytykset” mikä on vain ja ainoastaan positiivinen tapaus.
Nykyisess pakkitilanteessa haaveilen että Mikkola ja ehkä joku muukin sopimuspakki todella poistuu vahvuudesta. Utunen pitäisi ajaa liigaan sisään ensi kaudella.
Kyl mä Mikkolaa pitäisin varmana lähtijänä. Sai paljon posia jo viime leirillä ja pakit kuitenkin tarttee pienen kaukalon kokemusta niin eiköhän se AHL kutsu.