Pelaajahaaveilut 2018-19

Totta. Vaihtoehtona olisi varmaan lähinnä jonkun pleijareista ulos jäävän jengin maalivahti. Myös lainasoppari voisi siinä tapauksessa tulla kyseeseen.

No sitten katseet kääntyy Porin junan suuntaan. Sille Porin junan lähtevälle laiturille voi jonkun pakin ja MV:n laittaa ja odottaa saapuvan Porin junan laiturilta uutta MV:tä, jos luopuvat kustannussyistä siitä Italialaisesta molaristaan. Ei se juna välttämättä menisi kiskoiltaan kummassakaan suunnassa?

2 tykkäystä

Eiköhän Juki ainaki tuu takas ja nosta joka jätkän pillistä seinälle jos tollanen muniinpuhaltelu ei lopu

1 tykkäys

Muistellaa mestaruuskauden 2002-03 maalivahtisirkusta niin kaikki on vielä mahdollista, silti se päättyi onnellisesti. Tiä vaikka Rautiaisella pelataan mestariksi :thinking:

Itse en kyllä haluaisi nähdä Bernardia Tapparan veräjällä.

Voihan katseet kääntää ulkomaillekkin. Toki arpojahan ne usein on.

2 tykkäystä

Iso ja peittävä molari olisi kiva. Ja tietysti olisi kiva saada kaikki rantapalloa pienemmät myös kiinni.

Rautiainen vaikuttaisi olevan kyllä perus Tappara-molari, 170cm sulka päässä.

Ja perkule kuinka noloo, kun lopulta Mikki löytää sellasen 2. maalivahdin, selvittää sen numeron ja lopulta puhelimesta kuuluu “Nikke”.

Noin muuten ehdottomasti samaa mieltä, ehkä siis parasta haaveilla, että Heljanko parantaa.

1 tykkäys

Täälläkin alkaa pikkuhiljaa löytymään haaveita.
Heljangon puutteet voi toki ajan kanssa parantua, mutta jos 2. molaria ei voi edes välillä peluuttaa niin joku on hankittava. Mielelläänn joku kookas, suhthyvin liikkuva malli.

Pakistoon tuli rantapallon kokoinen lovi kun JJ lähti eli Parlettin tyylinen pelaaja tarvittaisiin ja pian.

Jos tuolta Jypistä nyt sausi vaikka Rooban niin meillä olisi Luodon lisäkdi joku toinenkin joka edes yrittää hieroa, voisi tuoda moneen ketjuun tilaa.

Tosin hyökkäykseen ottaisin Rick Nashin jos ei hänellä muuta tekemistä ole😄

Eipä kyllä jypistä molkea saataisi. Kumma jos molken edes myisivät kun ei mitään antaa vaihdossa maaliin heille

Siitä tulevaisuuden rakennusmateriaalia, ei Bonsaksen mutta Gulliksen.

1 tykkäys

No Pori ei ainakaan maalivahtiosastolle taida olla ratkaisu. Tuntuu, että siellä maalivahdit eivät saa edes silmiään kiinni.

Ei maalivahtiongelmaan mun mielestä ole mitään helppoa ratkaisua olemassa. Melkein pakko vaan toivoa, että Bäckström saa itsensä kuntoon ja pystyy pelaamaan mahdollisimman pian.

Suomalainen maalivahtituotanto on viime vuosina ehtynyt, joten katsetta voi suuntailla korkeintaan Allsvenskaniin Ruotsiin. Sieltä voi löytyä joku veskari, joka täyttää liigamitat.

Muutoinkaan Porin jämistä ei taida sellaista pelaajaa löytyä, joka menisi Tapparassa heittämällä tuonne 1. tai 2. ketjuun. Tässäkin tapauksessa silmä kääntyy enemmän kohti Pohjois-Amerikan sopimuksettomia sankareita.

Miten 341 NHL peliä pelannut kaveri voi olla ”löytö”?

1 tykkäys

Eikö se ollut vähän niin kuin jo lopettanut?

No, ehkä löyty väärä termi. Minulle vain tutumpia nimiä Setoguchi, Purcell ja Bennett esimerkiksi. Varmasti jos on silloin haaveiltu, on joku voinut Greeninkin kaivaa, mutta ei niitä todennäköisimpiä.

Radek Smolenakin artisti sopimus päätökseen sveitsin maalla, saa nähdä palaako tsekkeihin vai mihin tie vie. Tuskin tänne nyt ainakaan Äsissä tapahtuneen välikohtauksen takia joka liittyi Zaborskiin.

Ei kai tässä kukaan haaveilua voi kieltää, joten haaveillaan:

5 tykkäystä

Huvittavaa kyllä Jatkoajan toimittajathan rankkasivat Bernardin Liigan parhaaksi veskaksi ennen viime kautta 2017-18. Sen jälkeen viime kausi ja tämän kauden alku on mennyt heikommin, kun Bernard on ollut selkeä ykkösvahti, eikä Ahosta ole ollut bäkuppina.

Vaihtoehdot Liigan sisältä olisivatkin lähinnä Bernard, Laurikainen tai Rajaniemi. Näistä yksikään ei olisi varmuudella vahvitus. Tietysti jos Bäckströmiä ei uskalla peluuttaa, niin silloin tilanne on toinen. Suurin hyöty olisi nähdäkseni kilpailun kiristyminen, mikä sopii joillekin pelaajille kirittäen heitä kovempiin suorituksiin.

Heljankon ongelmana on mielestäni se, että kun muu joukkue pelaa hyvin, niin silloin Betonikin on ollut vahva. Mutta kun muu jengi kyntää, niin ei Heljanko ole pystynyt joukkuetta kannattelemaan. Lisäksi muulta joukkueelta hyvin alkanut matsikin on toisinaan saattanut kusahtaa pariin helppoon maaliin, jotka ovat menneet omiin. Ideaalitilanteessa Heljanko tietysti löytäisi tarvittavan tasaisuuden vielä tällä kaudella, eikä maalivahtihankintaa tarvitsisi tehdä.

2 tykkäystä

Menikös Hovinen jo jonnekin? Siinä olis hyvä kirittäjä tai ykkönen meille.

1 tykkäys

DEL-liigaan, Iserlohn Roostersiin.

Sikäli mikäli Jyp toteaa kauden olleen tässä, niin Laurikainen välittömästi Tampereelle. Joukkueen tasoon nähden aika hyvät tilasot Jypin maalilla ja Laurikaisen sopimuskin kattaa vain kuluvan kauden.