Pelaajahaaveilut 2023-24

Seppälän kotiutus. Ei aivan ole lähtenyt Ruotsissa. 17 peliä 1+1 ja -5

28 tykkäystä

Muistellaanpa hetki vanhoja miten Tapparassa lähti liikkeelle. :laughing:

Ihan koska vaan takaisin mutta en olisi huolestunut noista lukemista.

25 tykkäystä

Tuosta on kuitenkin jonkin verran aikaa :grin: HV:ssa tunnetusti pinna on melko lyhyt.

Taas esimerkki siitä, että netti ei unohda. Päivän servaus jäseneltä @BlueOval. Hyvässä hengessä ja kunnioituksella tehtynä nämä on aina hauskoja.

Havainto Seppälän hitaista lähdöistä uudessa joukkueessa on silti mielenkiintoinen. Mutta tarvitaanko tässä puolustavaa pakkia. Siniviivapelotetta yv:lle ehkä enemmän, kun Kemmu on osunut viime aikoina enemminkin plekseihin, kuin tolppien väliin tai Savinaisen lapaan. TPS-pelissä oli sentään poikkeus.

3 tykkäystä

Vai että lisää viivapelotetta ylivoimaan? Varaluistimien varaluistimet jää jo melkein toiseksi. Kemmu ja Leskinen molemmat aivan tähtiluokkaa tässä hommassa ja löytyy vielä Kulonummea ja Tuulolaa hätätapauksiin. Tai sitten vaikka Camper viivalle laittamaan ranteella millintarkkoja metrin korkuisia Savinaisen lapaan.

Yleispakki tai puolustava luuta. YV-pakkia tarvitaan vähiten.

7 tykkäystä

Tällä hetkellä ennen kuin lähden tyttören kanssa kauppaan niin haaveilen poikien Joona Luodon ja Mikael “arkkienkeli” Seppälän paluuta Tapparaan. Hyvää alkavaa viikkoa!

12 tykkäystä

Haaveilen siitä, että Tappara julkistaisi uusia pelaajasopimuksia tässä maajoukkuetauolla. Pakkohan sieltä nyt jotain on tulla sisäänkin, kun Muzik ja Bäckman lähti ulos. Ykkössentteristä haaveilun olen lopettanut ja uskon, että Konnalla mennään👍

Vaikka minäkin näkisin molemmat enemmän kuin mielelläni Tapparan pelipaita päällä niin on ihan pakko siteerata edesmennyttä hyvää ystävääni:

Elä pojittele kun et elätäkään!

7 tykkäystä

Löytyy myös versio- Älä hauku pojaksi jos et maksa viikkorahaa! Näin joulun alla olkoon tämä ainoa toiveeni pukille lahjoken suhteen."pojat"kotio🙂

1 tykkäys

siitä ku Muzik ja Bäckman lähti niin voisin haaveilla tilalle Merelää ja Seppälää

1 tykkäys

Tappara usein ottaa näitä jo tuttuja joten Seppälä takalinjoille ja Smejkal hyökkäämään

Haluaisin nähdä Smejkalin Tapparassa, mutta mielummin nyt yrittäisi hankkia pääsijaisesti sentteri ja sen jälkeen pakki.

Kun ei ole teknisesti mahdollista klikata puolikasta tykkäystä niin saat sen tekstimuodossa. :laughing:
Mikael Seppälä ihan koska vaan mutta Smejkalia pohtisin kahteen tai jopa kolmeen kertaan.

11 tykkäystä

Ei tuohon Tapparan kokoonpanoon Smejkal mielestäni oikein istu.

5 tykkäystä

Ainahan niitä oikeuksia voinee kaupata, vuokrata tms. Mutta haaveilen että Smejkal menee Oskarshamniin jolla sopimus? ilmeisesti on tai ainakin oli.

3 tykkäystä

Haaveilen edelleen ykkös-sentteristä tulee tai ei.

1 tykkäys

Tästä tuli mieleen, että onko muuten mitään enää kuulunut niistä ”kokenut kanukki” ja ”Konnan sopimuksen kanssa piti julkaista toinen sentteri” huhuista enää yhtään mitään? Tuntuu että nekin huhut loppui yhtäkkiä🤔

3 tykkäystä

Uskon että uutisia on vielä tulossa lähiaikoina.

14 tykkäystä

Sellaista on tosiaan kuiskittu. Alkaa kääntymään kokoonpanon vajaus kohta ylitarjonnaksi.

9 tykkäystä

Puolustajasta on ainakin ollut supinaa. Siksi haaveilen kuten eilen tein. :grin:

6 tykkäystä