Pelaajahaaveilut 2023-24

J. Karjalainen mahtuisi minun bändiini koska vain. Taitaa vain mielessä olla ulkomaat. Kevyttä huhua on ollut, että seuraisi tuttua valmentajaa Saksan maalle. Jää nähtäväksi.

1 tykkäys

Leskisellä meni vähän Amerikan valloitus pipariksi loppukaudesta loukkaantumisen vuoksi (vain 24 peliä pelannut tällä kaudella Laval Rocketsissa).

Olisi kyllä siinä suhteessa hyvä projektipelaaja eli taidot on tiedossa, kunhan vain kuntoutuu täyteen iskuun.

Jos jollekin pelaajalle on huhuketju, sinne ne huhuilut. Auttaisikohan näissä hommissa, jos laiskuudesta rangaistaan.

4 tykkäystä

Yhtään en ole Justinin uraa seurannut, mutta Elite Prospects:stä scouttaamalla näyttäisi kaverin ura olevan laskusuunnassa. Pieni kokoinen, ikää 35 vuotta en tiiä toisiko mitään muuta kuin persoonansa ensi kauden Tapparaan.

3 tykkäystä

Alkuun olen samaa mieltä O.nolanin kanssa. Mutta voisi olla liigaan hyvän kesän saatuaan kova tekijä. Nyt oli loukkeja sekä Grönborgin lähdettyä asemapaikka 1-2 ketjuista tipahti jopa nelosen keskelle. Pleijareissa 8peliin 7paunaa on sveitsissä hyvä suoritus. Tappara ilman Grönborgia tuskin olisi kiinnostunut mutta samalla oven avauksella pidän mahdollisena.

Azevedolla on kyllä playoffs tilastot ehkä jopa paremmat kuin runkosarjan eli ehkä kevään mies. Tulee vaan mieleen kun Nemo taklasi sillon lukko sarjassa puhdin pois ja faneille oli niitä no avecado kylttejä, olivat hauskoja kyllä.

Mitäköhän mahtaa tehdä Mikael Ruohomaa? Juttujen mukaan talo valmistunut juuri Nokialle.

Ilveksen foorumilla kategoria “parin viestin tietäjät” ovat herraa tuomassa meille, uskoo ken tahtoo.

1 tykkäys

Olen itsekin kuullut, että olisi meikäläisiin tulossa. Lähdettä pidän ihan luotettavana, mutta aika näyttää. Ilveksen mediajutuissa nykyään vaikuttavan Niko “Bono” Peltolan hyvä ystävä lapsuudesta saakka.

3 tykkäystä

Olen ymmärtänyt, että Cody Kunyk olisi Ilveksen mies ensi kaudella. En usko, että molemmat olisi Ilvekseen menossa? No näitä huutelijoita aina riittää.

Kunyk on hyvä kakkossentteri. Ykköseksi tarvitaan kovempi ukko.

3 tykkäystä

Kyllä tuo Lehterä HIFK:Iin on vahvin huhu suunnilleen 100 viime vuoteen. Kaikki syväkurkut sanoo samaa, että varma juttu. Kaikkien aikojen vedätys, jos ei olekaan totta.

Eli parempi vain alkaa totutella siihen “hajuttomaan ja mauttomaan” Tapparaan taas. Lehterä lähtee, eikä samanlaista velmuilijaa saada tilalle, koska sellaisia ei edes ole muita.

Itse en ole huolissani tästä imagojutusta. Tapparalla on jo vuosikymmeniä ollut työteliään ja urheilullisen joukkueen imago, johon kuitenkin kuuluu myös huikaisevat taiturit ja värikkäät persoonat. Lehterä sopi hyvin tähän jatkumoon, ja sitten kun se lähtee, niin esille nousee muita.

Onhan tuolla nytkin mm. Merelä ja Savinainen, joilla on hauskoja juttuja haastatteluissa.

Kuka sitten Lehterän korvaakin, niin tärkeintä on että pelillisesti on liigan ykkösjoukkueen ykkössentterin tasolla.

7 tykkäystä

Niko Mikkolan siirtyminen Hifkin riveihin 17-18 kaudelle on mielestäni ollut kaikki varmin huhu 100vuoteen :sweat_smile:.

3 tykkäystä

Kun tuossa satuin eliteprospects-scouttausta harrastamaan, niin onhan tuolla kaikenlaisia Kyle Plazereita ja Tyler Morleytä ilman sopimuksia…
Sellainen knoppitieto, että Morley olisi halunnut jatkaa Tapparassa vielä tälläkin kaudella.

27 tykkäystä

Otetaan takas vaan…hyvin sopii meille sentteriks.

4 tykkäystä

Miksi ei sitten jatkanut?

2 tykkäystä

Luulen, että Jorstin tultua Morley olis ollut turhan kallis kakkossentteri :person_shrugging:
Tämä vain omaa pohdintaa.

7 tykkäystä

Tämä on taidettu täälläkin aiemmin mainita mutta kertauksena vielä.
Ulkomaalaiset pelaavat nettopalkalla ja toinen vuosi on aina lähes kaksinkertainen hinta kaikkine kuluineen johtuen verotuksesta.

15 tykkäystä

Savinainen- Manninen/Ruohomaa-Tanus

Levtchi-Somppi-Merelä (NHL?)

Granath-Azevedo-Halloran

Puhakka-Rauhala-Liedes

10 tykkäystä

Tämä voi jopa olla aika lähellä totuutta. Somppi ja Azevedo lähtökohtaisesti ns. toisinpäin.

Manninen-Azevedo-Somppi-Rauhala olisi erinomainen sentterinelikko, jossa paljon eri vahvuuksia.

5 tykkäystä