Pelicans - Tappara 01.11.2019 (Pe)

Marraskuu alkaa matkalla Suomen Chicagoon, jossa odottaa turbulenssin kourissa lepattanut pelikaaniparvi. Pelicans on hävinnyt nyt kuusi ottelua putkeen, kaikki varsinaisella peliajalla. Tai no, voitti ne siinä välissä Tepsin, mutta sitä ei lasketa. :stuck_out_tongue_winking_eye: Sarjataukossa ovat valuneet sijalle 12 jo. Edellisissä kolmessa ottelussa lahtelaisten maaliin on ladottu 16 kiekkoa, mikä on kestämätön määrä. Maalikoosteiden perusteella puolustusalueen puolustuspeli ja alivoima ovat olleet levällään kuin Jokisen eväät.

Pelicansin käskijällä on monia legendaarisia lausuntoja ja niistä yksi on vuodelta 2004: “pelaamme sairaalajääkiekkoa, meillä on paljon potilaita”. Se on jälleen ajankohtainen. Frank Gymer ja Jesse Mankinen saattavat olla pelikunnossa jo, mutta tunkua on siitä huolimatta. Hiljattain joukkoon surulliseen ovat liittyneet vielä avainpelaajat Severi Lahtinen ja Casimir Jürgens, jotka molemmat joutuvat leikkauspöydälle. Jälkimmäisen vamma on niin vakava, että kausi on seuran ilmoituksen mukaan ohi. Musertava menetys jo valmiiksi kyseenalaiseen puolustuskalustoon.

Tappara on sarjataulukossa nyt toisena, kun Kärpät meni ohi varsinaisen peliajan voittojen perusteella. Viime aikoina on ollut syksyisen tukkoista - jos viimeisimmän ottelun loppua ei lasketa. Pisteitä on tiputeltu sinne tänne ja aina kun piste on menetetty, Kärpät on ottanut pisteellä kiinni. Noh, tänään on täysi mahdollisuus palata keulille, sillä Kärpät on täydellä kierroksella huilivuorossa. Tapparalta puuttuu luultavasti yhä loukkaantunut Jarkko Malinen ja ainakin pelikieltoa kärsivä Tuukka Mäntylä. Ben Blood lienee tervehtynyt sairastumisestaan, mikä auttaa. Treenijumilla on spekuloitu, mutta CHL lähestyy uhkaavasti, joten tarkkailemme, josko jalka liikkuisi taas jo kevyemmin.

Pitkävedossa vierasjoukkue lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Kotivoitosta saa peräti kertoimen 4.50, tasapelistäkin 4.20 ja Tapparan voitosta 1.66. Hurjaa, mutta varmaan perusteltua ottaen huomioon Pelicansin sekavan tilanteen. Kokoonpanoja saadaan puolilta päivin - ja ehkä jotain tihkuu jo aiemminkin. :wink:

Kaksi haastetta. Lauantaina kohdataan Rauman Lukko, ja siihen asiantuntevin ennakonlaatija olisi tietenkin @Raumalainen. Lisäksi haluan haastaa tiistain CHL-peliä ennakoimaan… itseni.

21 tykkäystä

Pelicansin ennakkoa.

2 tykkäystä

Blood on vissiin edelleen kipeänä. Myös Has on jossakin, joten pakiksi on hälytetty Jeremi Wehmas. Mutta on hyviäkin uutisia: hyökkäyksessä Lehtosen tilalla on Jarkko Malinen.

12 tykkäystä

Tämä on loistava uutinen. Saadaan säpinää uusvanhoihin viestiketjuihin taas.

13 tykkäystä

Benillä vähä sitkeempi nuha.

Eikös Jeremi ollut eilen A:n mukana? Hyvä, että saa nuorimies pelata.

71 Kristian Kuusela – 86 Tyler Morley – 9 Charles Bertrand
76 Anton Levtchi – 11 Patrik Virta – 20 Niko Ojamäki
96 Sami Moilanen – 42 Otto Rauhala – 26 Jere Karjalainen
28 Jarkko Malinen – 61 Juhani Jasu – 23 Olavi Vauhkonen

33 Veli-Matti Vittasmäki – 4 Teemu Suhonen
50 Jere Rouhiainen – 13 Valtteri Kemiläinen
15 Toni Utunen – 91 Alexander Ytterell
5 Jeremi Wehmas

34 Michael Garteig
(30 Christian Heljanko)

16 tykkäystä

Malisen paluu on kyllä hienoa. Jännityksellä odotan mikä on miehen kunto, odotukset ei meikäläisellä ainakaan ole kauhean korkealla, pikkuisen voi olla pelituntuma hakusessa. Oli se hakusessa tai ei, niin ainakin nyt on nelosessa ihan pikkuisen enemmän myös kiekollista osaamista, mikä lämmittää allekirjoittaneen mieltä suunnattomasti.

11 tykkäystä

Nuo Tapparan hyökkäysketjut näyttää suoraan sanottuna helvetin hyviltä :+1:

2 tykkäystä

Saattaapi värkätä nelonen tänään maalin.

Nyt näköjään ratkesi ainakin tässä kohtaa, meneekö Jasu vai Rauhala laitaan Malisen paluun myötä. Se olikin Jarkko itse.

3 tykkäystä

Voi olla, että Malisen annetaan hakea tuntumaa laidassa ja sitten siirretään keskellä.

Mua ei kyä haittais vaikka Malinen pelaisi pysyvästi nelosessa Jasun ja Tuhman kanssa.

8 tykkäystä

Jos olisi oikein vääräleuka, niin pohtisi, että onko Ben Blood kurinpidollisista syistä hyllytetty (puhelimen näprääminen eli vitteröinti).

1 tykkäys

Tota joo, numeroilla on kiva leikkiä ja vuodet eivät ole veljiä eikä myöskään kaudet. Mutta jos nyt vähän ajattelee tota neloskenttää ja pelaajien tehoja viimekaudella.

Malinen 13+16 - Jasu 15+6 - Vauhkonen 17+27
Yhteensä 45+49 = 94 tehopistettä Liigassa kaudella 18-19

Himmee neloskenttä hei.

15 tykkäystä

Paperilla kokoonpano kunnon hc-pornoo. Joku vois olla kateellinen meidän nelosketjulle

1 tykkäys

No nyt on hurja nelosketjukin. Ja valmennukselle hatun nosto Malisen sijoittelusta; tässä olisi helposti
voitu sotkea esim. kolmosketjun kemiat heittämällä Rauhala nelosketjun laitaan tms. Näkisin, että ainakin näin ennakkoon ja paperilla todella vahvat ja toimivat ketjut. Se mitä ollaan vähän oltu ulalla viime aikoina ei imho johdu ketjukoostumuksista vai jostakin muusta.

Nyt meillä 2003 vuoden hidas “jyräketju”. Ongelma on se, että Jasu painaa kiekkoa päätyyn ja sitten tuulennopeat laiturit koittaa karvata kiekkoa omille. Toinen ongelma on se, että jääkiekko on nopeutunut.
Väittäisin, että ei ole ihan kauhean optimaalinen ketju kyseessä, mutta aina annan mahdollisuuden. Jotenkin on kuitenkin sellainen fiilis, että näitä on nyt pakko peluuttaa. Maksettu on.

Toivottavaaa on se, että olen väärässä.

2 tykkäystä

Mikäli et ole, niin äkkiäkös tuossa koettaa Malista keskelle ja Jasua laitaan.

Juu näyttää varmasti paperilla paremmalta, mitä jäällä

Omistatko kristallipallon tai näätkö muuten tulevaisuuteen? Jos et, niin suo anteeksi mutta ihmettelen kommenttiasi suuresti, koska tämä ketju ei ole koskaan tämän universumin historiassa yhdessä peliäkään pelannut.

Juurihan tuossa ylhäällä on @Oijennus perustellut miksi tuo ketju ei välttämättä toimi.
Kyllähän aina spekuloida saa ja väittäisin että pitääkin.