Kummallinen alku sarjalle siinä mielessä että missään vaiheessa Tapparalla ei ole ollut minkäänlaista hätää näissä peleissä ja niin vaan sarja on 0-2.
Fakta on se että päätyyn asti meneminen vaatii koko joukkueen korkean suoritustason lisäksi myös tiettyjen yksilöiden flow-tilaa ja usein myös ihan silkkaa onnea oikeissa paikoissa: 2003 Mika Lehto ja Esa Pirnes tai 2016 Tomi Karhunen, Kristian Kuusela ja Patrik Laine plus Karjalaisen käänteentehnyt maali. Tähän mennessä näissä finaaleissa Tapparan suorittaminen on ollut ok-tasolla mutta jokin x-factor pelistä puuttuu. KalPalla vastaavasti Kilpeläinen vetää jumalmoodissa ja Matias Myttynen painaa ilmiliekissä. Sarja on kuitenkin kesken, johan se Ilves-sarjassakin hetken näytti että Otto Koivula tulee olemaan poffien mvp.
Joka tapauksessa pelitapahtumien valossa on myös aivan selvää että KalPallakin on edelleen melkoinen vuori kiivettävänä kahteen voittoon. Jos joku jengi täältä takaa nousee niin se on Jukka Peltolan kipparoima Tappara. Tappara on henkisesti kova joukkue ja mitä lähemmäs kliimaksia mennään sitä potentiaalisempaa on myös vastustajan mailasta puristaminen. Tästä on nähty viitteitä molempien pelien loppuhetkillä missä KalPan puolustaminen ei todellakaan ole ollut kliinistä ja on suorastaan ihme että Tappara sai 0/2 kertaa pelin vielä tasoihin.