Playoffs 2017, finaalit: Tappara - KalPa

Tänään taas mennää Kalpan johtaessa sarjaa 2-1. Tapparalla on mahdollisuus tänää tasoittaa sarja Kuopiossa 2-2:een ja Kalpalla puolestaa on mahdollisuus nostaa johtoaan 3-1:een. Savinainen on varmasti tänää apinan raivolla mukana pelissä ja uskon Savinaisen olevan todella vaarallinen ja vähätellä ei voi Savinaisen ratkaisu haluja, koska oli yhden pelin huililla.

Saa nähdä miten KalPa on käsitellyt lauvantain tappionsa. KalPa otti ottelun tärkeimillä hetkillä kaksi jäähyä ja toinen näistä kostautui. Rantakari pommitti ottelun lopussa Tapparan voittomaalin. Tappara myös onnistui ylivoimalla mikä on todella tärkeä asia. Tappara pystyy kyllä parantamaan ainakin tehokkuudessaan, Tappara on peräti 59 kertaa laukonut maalin ohi näissä kolmessa pelissä, mikä on aika suuri lukema. Silti Kilpeläinen on aika lailla torjunut sen 30 kertaa joka pelissä, toki viime pelissä vähän pääle 20kpl torjuntoja kertyi Kilpeläiselle.

Tappara myös vei viime pelissä aloitukset selvästi 40-24 ja Tappara on kyllä hallinnut aloituksia suvereenisesti näissä kolmessa ottelussa. Kummatki ovat yhdesti ylivoimalla onnisunut nii näissä puitteissa ollaan tasoissa. 5v5 peli on mielestäni tasaista, toki kummalakin ovat omat hetkensä, mutta ehkä Tappara on hieman niskan päällä ollut. Tästä voi tietenki olla montaa eri mieltä, koska marginaalit tosiaan ovat niin pienet.

Tämä peli on kyllä sarjan kannalta erittäin tärkeä, ei ole mailmanloppu vaikka KalPa tänää voittaisi, kun ollaan sitä ennenkin 3-1 tappio tilanteesta noustu mestariksi. 2-2 tilanne on mielestäni sitte KalPalle pahempi ja Tappara on tässä tilanteessä kotiedun turvin taas sitten suosikki voittamaan tuon seuraavan pelin.

Muutama pointti illan peliin.

  • Avausmaalia ei voi vähätellä
  • Kestääkö Virran pää? Miten Virta on saanu koottua joukkonsa?
  • Savinainen palaa kokoonpanoon, ratkaiseeko pelin?
  • Ylivoima, näitä pelejä ratkotaan monesti ylivoiman turvin.
  • 5v5 peli on ollut tasaista, joko Tappara alkaa selvemmin viemää sitä vai onko yhtä tiukkaa vielä?
  • Tapparan dieseli on pikku hiljaa heräämässä, kokemus on nousemassa.
  • Virta vs Tapola.
  • Domi vs Kilpeläinen osa 4
  • Kestääkö KalPan kupoli tänään, KalPa oli mielestäni hermostunut lauvantaina ottelun lopussa
  • TUOMARIT! toivon hyviä vihellyksiä tänään.

Hieno ilta taas luvassa ja uusia mahdollisuuksia on tänään tarjolla. Tappara sai varmasti voimaa tuosta viime voitosta, miten se tulee näkymään tänään kentällä? Pelaako Tappara kliinisen vieras pelin? Vai tuleeko Tappara pääle heti alussa kuin yleinen syyttäjä? Pelin todellakin katson, en tiedä kestänkö sitä selvinpäin vai miten päin, se nähdään sitte ilalla. Loistavaa kiekkoiltaa kaikille ja toivotaan, että sarja on 2-2 illan jälkee. @nuti veikkaa nyt sitä Tapparan vierasvoittoa, sinulla on kaikki eväät kädessä tehdä tästä hieno tarina!

22 tykkäystä

5 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Santtu Silvennoinen, jääkiekkotoimittaja

Hieno analyysi. Onko sulla tai kellään ylhäällä kuinka maalipaikat on mennyt näissä kolmessa ottelussa? Äkkiseltään näppi tuntumalla vois olla jotain 37-42 tapparalla ja kalpalla 20-25. ?

Nyt kun sarja siirtyy taas Kuopioon niin toisaalta se avaa myös mahdollisuuden parempaan ylivoimapeliin, KalPa ei ole tähän mennessä paineistanut kotona niin paljon kuin hakametsässä,mikä on ollut ihan myrkkyä Tapparalle.
Rantakarin tekemä voittomaali on erittäin arvokas siinäkin suhteessa että se teki Kilpeläisen jälleen tavalliseksi kuolevaiseksi.

No tänään jatketaan. Usko on kova että illalla sarja on tasan.

2 tykkäystä

Maalipaikat on aina vähän kinkkinen tilastoida, jos itsekkin niitä pelin aikana yrittäisin tilastoida luulisin värilasien vaikuttavan objektiivisuuteeni turhan voimakkaasti. Jatkoaika.com teki mielenkiintoisen analyysin heti lauantain pelin jälkeen, jossa toimittaja arvioi tämän tilaston Tapparan hyväksi 15-8. Itseni noinkin selvä ero yllätti, en pidä lauantain peliä Tapparalta (hyökkäyksen osalta) sarjan parhaana. Kuopiossa saatiin laukauksia kaikilta sektoreilta julmettu määrä, vaikka ylivoimaa pelattiin todella vähän. Ylivoima on ollut aika heikkoa, eli siinä voi olla myös ainakin pieni syy-seuraus suhde. Rantakarin maalia en laske mitenkään Tapparan ylivoiman ansioiksi, vaan Otson loistavaksi yksilösuoritukseksi. Tuon kun laskee pois niin Tappara pelannut finaalisarjassa yli 16min ylivoimaa tekemättä häkkiä. Siinä on se suurimman parannuksen paikka.

4 tykkäystä

Joo ylivoima on ollu suurimmaksi osaksi erittäin heikkoa. KalPa antaa yleensä paineen siinä vaiheessa kun kemiläisellä kiekko viivassa ja hän jakaa sen laitaan Haapalalle. Siinä vaiheessa ylin mies ottaa pakin kiinni ja haapalaan lyödään paine ennen kuin kiekko on tullut Haapalan lapaan/on hallussa kunnolla. Tähän Haapala ei ole keksinyt vielä lääkettä. Nopea jatko ränniin ei ehkä pura painetta mutta liikuttaisi ainakin AV nelikkoa. Ehkä pikku syöttö keskelle voisi olla toimiva, tahtoo vaan savi tai Lajunen olla näissä tilanteissa vielä aika kaukana tai hakemassa vielä omaa paikkaa kun yv kuvio on juuri ja juuri vasta saatu kasaan. Nähtäväksi jää miten Tappara tähän reagoi.
Mitä maalipaikkoihin tulee niin väitän että joka pelissä ne on Tapparalle mennyt. Toisessa pelissä eniten. KalPan viimeistely on ollut kovaa luokkaa,ohjurit ja pienet pomput on tähän mennessä vielä kääntynyt Kuopion suuntaan.

Haapala tänään pois kokoonpanosta, miten tämä vaikuttaa illan otteluun? Haa, siitä spekuloimaan, spekulointiviestillä spekulointiketjuun.

1 tykkäys

Kyllä tuo kokoonpano vahvalta näyttää, vaikka Haapala sieltä puuttuukin. Tänään sarja tasoihin.

2 tykkäystä

Jatkoajan mukaan Savinainen korvaa Haapalan ykköketjussa ja Repo tiputetaan kolmoseen Karjalaisen noustessa ykkösen laitaan:

Vähän ihmetyttää toi Repo → Karjalainen… :neutral_face:

Sikäli kyllä, että ei Karjalainen ole oikein ihmeitä esittänyt. Toisaalta lauantaina peli oli Revolta hieman näkymättömämpää aiempaan verrattuna. Nuorisoketju on toiminut hyvin yhdessä ollessaan. Ja toimipa Karjalaisella ja Lajusellakin hyvin (toki Henkka oli kolmas lenkki) aiemmin tällä kaudella ennen Karjalaisen loukkaantumista.

Karjalainen oli muuten mun silmääni aika kova juuri tuossa lauantain kolmannessa finaaliottelussa. Teki perhanasti töitä ja liikkui kiekonkin kanssa ihan hyvin. Ehkä se näyttävin osuus Karjalaisen pelistä on hukassa, eikä paikoillekaan ole oikein päässyt, mutta työteliäisyys ja tunnollisuus ovat yhä läsnä. Syöttöpeli ei kai koskaan oikein ole ollut Karjalaisen vahvuus, joten sillä osastolla ykkönen kärsii varmasti eniten Haapalan poisjäännin myötä.

Let the record show: kirjoitin Haapalan aluksi “Haapalainen”.

1 tykkäys

Kyllä tämä pitäisi hoitua ilman Henkkaakin. Antaa nyt tervehtyä rauhassa. Tuo lauantain ykköskenttä jossa siis Repokin oli, pyöri lähinnä omalla alueella.

1 tykkäys

Sovitaanko, että jätkät hoitaa homman niin, että Henkka pääsee sitten ratkaisemaan mestaruuden :muscle:

3 tykkäystä

Onko siitä Virran avautumista tulossa sanktioita?

1 tykkäys

Ei varmaan, varmaan vaatis et Tappara, tuomari, joku arpomalla valittu hakametsän katsoja ja Pelicansin huoltaja ajais asiaa eteenpäin niin sit ehkä Arto I. Järvelä vois kertoa että katellaan katellaan, ei näitä sääntökirjalla ratkota.

1 tykkäys

Veikattu!

13 tykkäystä

6 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Otteluseuranta: Playoffs 2017, 4. finaali KalPa - Tappara 24.4.2017

Mitä KalPa voisi tehdä, kysyy studio. Pelaisivat niin kuin Ilves, ei turhaa juoksemista, ei helvetin typeriä harhasyöttöjä, ei vastaanhöntyilyä, jos ei ole paikka. Ja keskusta kiinni.

Ansaittu voitto. KalPa tuli kovaa alussa ja latautuminen oli mennyt hieman yli. Seppälän hienosta syötöstä lähti lumipallo vyörymään oikeaan suuntaan. Aiemmin oli puhetta, että Tappara on laukonut paljon ohi, mutta tänää ei mennyt kuin 9 laukausta ja heti tuli 5 maalia. Hyvin muutenki Tappara puolusti koko pelin ja melko paljon joutu Kalpa pyörimään nurkissa.

Kummatki sai 3 ylivoimaa ja Tappara teki yhden niistä. Tapparan yv 33% ja av 100% siitä on hyvä jatkaa huomiselle. Tapparalla on kotietu taas mikä on todella tärkeä asia näissä finaaleissa. Nyt mennään sitte paras kolmesta systeemillä.

Ei muuten Kalpa päässyt ihan murtautumaan Tapparan maalin edustalle eli Tappara siivosi oman maalinedustan todella hyvin. Tappara pääsi KalPan maalinedustalle ja teki pari maalia sieltä, eli Tappara voitti sota-aluella KalPan tänää 100-0. Tämä kuva todistaa sen

11 tykkäystä

Kyllä!

Eivät nuo studiotyypit ja toimittajat ole lainkaan hajulla siitä, miten ja missä pelit todellisuudessa ratkotaan. :slight_smile:

12 tykkäystä